Katsotaanpa ensi juhannuksen sää. Hetkinen. Avaan vain älypuhelimeni ja otan netistä pitkän ajan sääennusteen. Näyttäisi tulevan säätä, mutta valitettavasti ihan noin pitkälle eivät pisimmätkään ennusteet uskalla säästä mitään sanoa. Mutta eikö olekin aika hurjaa, että esimerkiksi noin 15 päivän sääennusteita supertietokoneiden ja verkotettujen tietokoneiden avulla pystymme jo tekemään. Kohtuullisella todennäköisyydellä olevia karkeita ennusteita pystymme laatimaan jopa kuukausien ajaksi.
Ja jopa takavuosien kuuluisan sammakolla säätä ennustaneen miehen tavoin minäkin pystyn kertomaan sammakon avulla säästä jotakin. Nimittäin, jos sammakko on jäässä, on pakkasta.
Mutta oikeasti, ajattele, kuinka nykyteknologia mahdollistaa hyvin usein oikeaan osuvat tarkat ja pitkät sääennusteet. Jopa tunti tunnilta kertovat ennusteet sen, että koska sataa ja koska paistaa.
Mutta tiedämmekö me, mikä sukupolvi me olemme? Tämä meidän nykypolvemme, eikä vain epämääräinen ”sukupolvemme”, vaan sinä ja minä! Mitä sukupolvea me edustamme?
Osaamme lukea taivaan merkkejä paremmin kuin mikään meitä edeltänyt sukupolvi. Olemmeko kuitenkaan parissa tuhannessa vuodessa edistyneet yhtään aikojen merkkien lukemisessa?
Kysymys on vakava. Jos sään ennakoisikin väärin, niin useimmiten siinä korkeintaan kengät kastuvat tai jakaus menee pieleen. Aikojen merkkien arvioinnissa on paljon enemmän pelissä.
Voimme tietysti aina vedota, että emme ehdi tarkkailla mitään aikojen merkkejä tässä kiehuvan kiireisessä maailmassa. Ja näin me kuitenkin petämme itseämme; emme näe, että yhä kuohuvammaksi käyvä maailma itsessään on yksi aikojen merkeistä.
Tietysti aina on ollut sotia, nälänhätää, maanjäristyksiä, tauteja, levottomuutta. Kiistää ei voi kuitenkaan sitä, että olemme noin 20 vuosisataa lähempänä Herran paluuta kuin tuo hetki, jossa Jeesus puhui aikojen merkeistä.
Eikä kiistää voi sitä, että aikojen merkit ovat näkyvissä yhä vahvemmin. Yksi selvimmistä merkeistä on 1700-luvulta juontuva valistuksen nimellä kulkevan ajattelun perintö, järjen ylenmääräinen ihannointi. Järki on Jumalan lahjaa ja hyvä renki. Mutta isäntänä se on huono. Ja isäntä järjestä on surullista kyllä tullut. Loputon sokea järjen kumartaminen on enemmän kuin koskaan ennen niin juuri nyt voimissaan. Sukupolvemme kumartaa tieteen edessä ja samalla niin usein pilkkaa uskoa satuolennon kumartamiseksi.
Tiedätkö mitä satuolennoksi syytetty Jeesus sanoi itsestään katsellessaan jumalallisessa voimassaan tuleviin päiviin, kuka tietää, juuri meidän päiviimme: ”…kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8) Armossaan Vapahtajamme tahtoo kuitenkin yhä löytää uskoa maan päältä. Sitä, että kansamme huutaa Herran puoleen. Että osaamme nähdä ristin merkissä yli aikojen olevan turvamme.
Jeesuksen ajan sukupolvi sai nähdä Joonan merkin eli Jeesuksen nousemisen kuolleista kolmantena päivänä niin kuin kolme on se luku, joka liittyy Joonan kalan vatsassa olemiseen. ”..kolme päivää ja kolme yötä” (Joona 2:1) oli se aika, jonka Jumala piti Joonaa kalan sisuksissa.
Ehkä nyt joka tapauksessa vähän järjessäsi hykertelet, että niin, jees, Joona kalan vatsassa muka. Tässä maailmassa tapahtuu kuitenkin koko ajan käsittämättömiä asioita. Kyllä Joonakin kalan vatsassa on mahdollista. Kimalainenkaan ei kuulemma ruumiinrakenteestaan johtuen voi lentää, mutta katsopa vain kesäpäivänä tuota luonnonlakien kumoajaa!
Me saamme uskoa myös ihmeistä suurimman. Sillä Pyhän Hengen lahjana uskomme Ristin armon. Kimalaisen lennolle voi löytyä tieteellinen selitys. Mutta vain Jumalan ääretön rakkaus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan antaa vastauksen siihen, miksi tämä maailma sai armon Golgatan ristillä. Ja siihen, miten Joonan merkissä, ylösnousemuksen voitossa, on meillekin voitto aina ikuiseen elämään asti kun Jeesukseen turvaamme.
Herra armahtakoon, että meidän sukupolvemme ei ole enää ”paha ja uskoton sukupolvi”, vaan sukupolvi, joka jälleen kääntyy katuen Vapahtajamme rakkauden suojaan. Seurakuntavaaliemme yksi tunnuslauseista on tämä: ”Sinä päätät millainen seuraavan sukupolven kirkosta tulee. Äänestä.” Se on hyvin sanottu. Mutta opetammehan seuraavalle sukupolvelle myös, että järjen ja itsekkyyden alttarilla ei ole kestävää turvaa. Jumalan meille antamassa uskon lahjassa on sen sijaan ikuisen rauhan ja loppumattoman ilon takuu.
Viime kesäkuussa seurakuntamatkalla kiersimme bussilastillinen väkeä Lutherin jalanjäljillä Saksassa. Uskonpuhdistajan – tai pikemminkin uskon ydinkohtien uudelleen löytäjän – eihän itse uskon aarre minnekään ollut kadonnut – uskon perusteisiin johdattajan askelissa oli turvallista kulkea. Katsoa yksin Jeesukseen. Ei omaan huonouteen tai kuviteltuun muiden yläpuolella olemiseen. Vain Jeesukseen katsoa.
Tänäänkin uskonpuhdistuksen muistopäivänä saamme katsoa Jeesuksen ristinveren meille tuomaan armoon. Ja taas kerran saamme kapinoida tämän pyhäpäivän nimeä vastaan. Muistopäivä! Ei kyse ole vain menneisyydestä, vaan juuri onnellisesta tulevaisuudestamme! Siitä, että myös tänään Jeesus kutsuu meidät lukemaan aikojen merkit ja sen vuoksi näkemään pelastavan ristin merkin.
Sisaret ja veljet, toivotan kaikille hyvää vaalipäivää ja hyvää isänpäivää. Saahan tämä olla meille myös taivaallisen Isämme päivä. Isän, joka antoi kaikille sukupolville Pojan, että voimme löytää ikuisen kodin. Siksi, äänestät sitten ketä tahansa neljäksi vuodeksi niin valitse kuitenkin Jeesus ikuisesti!