Meille on tuttua kysymys: Onko tämä soveliasta tai sallittua kristitylle ihmiselle?
Tosin nykyajan yksilöllisyyttä ja suorastaan rajatonta yksilönvapautta korostavan ihmisen on työlästä taipua ottamaan tällainen kysymys edes vakavasti.
On hyvä tehdä ero hyvien kristillisten tapojen ja toisaalta uskonnollisuuteen liittyvien perinnäissääntöjen välillä. Aihe on hyvin ajankohtainen.
Onko soveliasta pitää kouluissa kristillistä sanomaa julistavia aamuhartauksia?
Onko aamuhartaus sellainen kristillinen tapa, joka kumpuaa uskomme ytimestä vai onko se vanha tapa joka joutaisikin jäämään sivuun? Nykyisin kouluissa on jo niin erilaisia elämänkatsomuksia omaavia lapsia ja nuoria, että eikö ole viisasta olla erottelematta nuoria uskonnon vuoksi. Näin kuulee usein perusteltavan sitä, miksi aamunavausten tulisi olla niin sanotusti uskonnollisesti neutraaleja.
Kristillinen aamuhartaus kuvaa uskoamme Jumalaan, jolta tulee kaikki elämän hyvä. Aamurukouksellamme kunnioitamme Jumalaa. Emme pidä itsestään selvänä sitä, että meillä on jokapäiväinen ravinto, terveys tai vapaus elää arvojemme mukaan. Kaikille on hyväksi hetkittäin myös pysähtyä, rauhoittua kuulemaan oman elämänsä tuntoja ja myös Jumalan sanaa.
On myös uskonnollisia tapoja, jotka ovat muotoutuneet aikojen kuluessa käytännöiksi, joiden merkitystä on vaikea perustella uskomme ydinsanomalla. Kristillistä hyvettä: vaatimatonta elämäntapaa on meillä ilmennetty vanhastaan pukeutumalla harmaisiin tai tummiin vaatteisiin. Miksi näin? Jos Jumala pukee kedon ruohon eri väreihin ja herättää syksyn ruskan väriloiston, niin miksi meidän tulisi vierastaa eri värien loistoa?
Tämän pyhäpäivän evankeliumikertomuksessa Jeesus uhmaa aikansa uskonnollisia tapoja hyvin radikaalilla tavalla. Hän rohkenee kajota ikiaikaiseen sapatinvieton eli pyhäpäivän vieton käytäntöön. Jeesus kysyy aikansa uskonnollisilta johtajilta:
”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään.
Miksi uskonnolliset johtajat eivät vastanneet mitään näin selkeään ja yksinkertaiseen kysymykseen?
Sapatin vietosta oli tullut juutalaisille vuosisatojen saatossa vaatimus. Pyhäpäivä ei enää ollut Jumalan vapauttava lupaus levosta työn jälkeen. Sapatista oli tullut lain vaatimus. Sapattia tuli viettää eri käyttäytymisohjeiden mukaan niin, että Jumala hyväksyisi kansansa palvelun ja Messias saattaisi palata.
Sapatti, joka oli alun perin annettu ihmistä varten; sen vietto olikin kääntynyt jotenkin kuin Jumalaa varten olevaksi ihmisen hyväksi teoksi. Jumalan hyväksyntää etsittiin ihmisvoimin ja keinoin. Mitä tästä seurasi? Ihminen unohtui! Kärsivä ja apua tarvitseva ihminen unohtui!
Mitä hyötyä on uskonnollisuudesta, jos sen olemus kääntyy ihmistä ja usein myös muita luotuja vastaan. Jeesus palauttaa meidät uskonelämän ytimeen.
Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.
Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?”
Totta kai me autamme ja teemme voitavamme lähimmäisemme hyväksi pyhäpäivänäkin.
Apostoli Paavali kuvaa kristillisen uskon ja elämänkatsomuksen ytimen näin:
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden. Gal.5:1,4 ja 5
Jumala hyväksyy meidät Kristuksen sovitustyön tähden, ei omien tekojemme ansiosta. Tämä on hyvä uutinen, tämä on evankeliumia!
Mutta meidän luontainen, inhimillinen uskonnollisuutemme, haraa tätä vastaan. Me rakentelemme erilaisia uskonnollisia tapoja. Kuka rukoilee kädet kohollaan ja ääntään korottaen, toinen kaipaa hiljaisuuteen ja rukoilee sanattomin huokauksin.
Hyvä näin – kunhan emme ala orjuuttaa toisiamme näillä tavoillamme tai luule, että Jumala paremmin kuulee meitä kehittyneemmän rukoustekniikkamme vuoksi.
Apostoli Paavali kiteyttää kristillisen uskon ja elämänkatsomuksen ytimen lopulta yhteen lauseeseen, joka on vastaansanomaton ja selkeä. Se on kuin kirkas peili, jonka eteen voimme jokainen jäädä ja arvioida omaa uskonelämäämme.
Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. Gal.5:6
Kolme avainsanaa: USKO VAIKUTTAA LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA!
Usko on luottamusta Jumalan armoon, eli siihen että meidät hyväksytään ilman Jumalaa kohtaan osoittamiamme hyviä tekoja. Hän tekee sitä vastoin hyviä tekoja meille!
Sanotaan, että terveen uskon ilmenemismuotoja ovat ilo, vapaus ja elämänmyönteisyys. Silloin mikään inhimillinen ei voi olla meille vierasta. Jokainen meistä voi joutua sellaisten asioiden keskelle, jonne emme ikinä olisi kuvitelleet joutuvamme. Niin vain on. Mutta sielläkin on Kristus. Hänellekään ei mikään inhimillinen ole vierasta.
Jumalan Pyhä Henki kääntää katsettamme kohti elämää. Me käännämme katseemme lähimmäisiimme ja luomakuntaan. Jumala kutsuu meitä työtoveruuteensa. Pärjäämme pitkälle tämän yhden tienviitan avulla!
Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
Ethän sinä tätä halua vastustaa?