Jeesus kääntää katseemme päivää ennen kuolemaansa alhaalta ylös. Hän tietää, mikä tekee ihmisen eniten kärsiväksi luotujen joukossa. Ranskalainen kirjailija vastaa:” Se, että hänen toinen jalkansa on rajallisuudessa ja toinen rajattomuudessa ja kaksi maailmaa raastaa häntä välillään.” Jeesus itse eli samalla kertaa Isän luona (1:18) ja tässä maailmassa. Jeesus avaa omilleen luottamuksen, että Jeesuksen lähellä jokainen meistä voi olla kahden maailman kansalainen. Eläminen kahden maailman kansalainen tarkoittaa, että arkisen taaperruksen keskellä saan luottaa, että minulla ja sinulla on paikka Isän luona. Iankaikkisen elämän toivo tuo ihmeellisen varmuuden jokaiseen maanantaihin, keskiviikkoon ja muihinkin päiviin. Heikolla hetkellä on helppo vaipua ties mihin itsetunnon syövereihin ja ajatella: ” ei musta kukaan välitä, turhaa kaikki.” Jos missä lie mielen alhossa korvat toimivat ja suostuu kuulemaan ja kuuntelemaan ja ymmärtämään, niin Jeesuksen lupaus ”Minä rukoilen teidän puolestanne” nostaa murheen suosta. Minä rukoilen teidän puolestanne antaa luottamuksen, että minun elämälläni on merkitystä.
Jumala tahtoo kaikkien pelastusta, hän ei valitse ketään turmioon. Valinta pitää ymmärtää Jumalan ilmoitetusta sanasta eli Kristuksesta käsin. Jumala ei tahdo tehdä autuaiksi muita kuin ne, jotka tuntevat hänen Poikansa Kristuksen ja todella uskovat häneen. Kristus on taas tunnettavissa armonvälineissä: Jumalan kutsumus saapuu meille sanan ja sakramenttien välityksellä, jotka synnyttävät uskon ja kuuliaisuuden. Kristillisen seurakunnan tuntomerkki on siis Jeesuksen sanojen vastaanottaminen. Jeesuksen sanat eivät ole ihmisajatuksia ja –opetuksia, vaan Jumalan omaa puhetta, jonka Jeesus on kuullut ja antanut edelleen opetuslapsilleen. Jeesus ei kuitenkaan ollut pelkkä ’Jumalan uutisten’ lukija, vaan hän oli tämä uutinen itse. Jeesus oli Jumalan lähettämä ja vaikka hän kuoli, nousi kuolleista ja astui taivaisiin, Jeesus ei ns. hävinnyt ’kuvaruudusta’. Evankeliumissa hän tulee jatkuvasti kuultavaksi ja nähtäväksi, ja niin seurakunta syntyy aina uudestaan. Kuolema erottaa ihmiset toisistaan –ainakin ylösnousemuksen aamuun asti- mutta Jeesuksen kuolema yhdistää. Jeesukseen uskovat elävät hänen kuolemastaan. Jeesus elää nyt ylösnousseena ja uskovilla on elämä, joka kestää kuolemassakin. Jeesuksen ylösnousemuksen on syntynyt aivan uusi ihmisyhteisö, pääsiäisen seurakunta.
Jeesus on Isän, Jumalan nimen ilmoittaja. Johanneksen evankeliumissa esiintyvillä minä olen lauseilla Jeesus ilmaisee jumalallisen luontonsa. Joh.8: -57 Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” 58 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi — minä olin.” 59 Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä. Viimeisen kerran Jeesus puhuu itsestään minä olen –ilmaisulla Getsemanessa, kun hän hetkellisesti näyttää valtansa kiinniottajilleen 18:4-6-” Jeesus tiesi kaiken, mikä häntä odotti. Hän meni miehiä vastaan ja kysyi: ”Ketä te etsitte?” 5 ”Jeesusta, sitä nasaretilaista”, vastasivat miehet. Jeesus sanoi: ”Minä se olen.”
Miesten joukossa oli myös Juudas, Jeesuksen kavaltaja. 6 Kun Jeesus sanoi: ”Minä se olen”, he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan.” Minä olen –ilmaisulla Jeesus viittaa tapaan, jolla Jumala esitteli itsensä Moosekselle ”Minä olen se joka olen”. Näin Jeesus ilmoittaa olevansa samaa olemusta kuin Jumala.
Yhteys Jumalaan syntyy vain Jeesuksen kautta, ilosanoman julistamisella on ymmärrettävästi kiire. Eivät kaikki ota sanomaa Jeesuksesta vastaan, mutta sanomaa on vietävä kaikelle kansalle.
Kristus on koko ihmiskunnan Vapahtaja. Tämä on se sanoma, jota kristillisen lähetyksen on kaikkialla julistettava tässä ajassa, täällä maan päällä.
Jeesuksen tehtävä oli ilmoittaa Jumala ihmisille. Uskovat todistavat uskollaan, että he eivät ole tästä maailmasta. Jeesus on Jumalan lahja uskoville. Jumalan ja Jeesuksen välillä vallitsee täysi omistusyhteys: kaikki, mikä on Jumalan, on Pojan, ja mikä on Pojan, on myös Isän omaisuutta. Kuten israelilaisen käsityksen mukaan pojan tehtävä oli lisätä isänsä kunniaa, niin palvelijankin velvollisuus oli koko olemuksellaan enentää herransa nauttimaa arvonantoa. Niin kuin Jeesus on kirkastanut Jumalaa, niin hänen todelliset opetuslapsensa kirkastavat Jeesusta.
Jeesuksen syntymän ilmoittaneista enkeleistä loisti kirkkaus (Lk.2:9). Kun Jeesus on kolmen opetuslapsensa kanssa vuorella, hänen ruumiinsa loistaa sellaista taivaallista valoa, että hänen kasvonsakin sädehtivät. Jeesus sanoo palaavansa ”Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa” Mt.16:27. Jaakobin kirjeessä sanotaan, että seurakunnassa läsnä olevan Herran kirkkauden edessä ihmisten arvoerot menettävät merkityksensä, 2:1. Johanneksen evankeliumin 2.luvussa (Kaanan häät) puhutaan kirkkaudesta merkkinä Jumalan vallasta. Jeesus osoittaa ensi kertaa valtansa luomakunnan voimien yli. Jeesuksen rajaton hallintavalta näkyy Lasaruksen herättämisessä. Kuoleman valtapiiriin ylhäältä murtautuva voima osoittaa, ettei Jumalan Pojan vallalla ole rajaa, Jh. 11:4. –” Sen kuultuaan Jeesus sanoi: ”Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden.”
Isä meidän –rukouksen lopussa tunnustamme, että Isällä on kirkkaus, kaiken pimeyden voittava valo, kaikkea korkeampi mejesteetti ja kaikki pimeyden vallat murtava valta.
Isä meidän –rukous kutsuu meitä rukoukseen. Isä meidän –rukous kutsuu meitä kantamaan toisiamme rukouksen kautta. Jaksamme, haluamme luottaa ja aloittaa uudelleen, koska Jeesuksen lähellä on löytynyt lohdutus. Lupauksensa mukaisesti Jeesus rukoilee puolestamme –juuri nyt.
Jeesuksen lähellä meille saattaa syntyä aivan uusi tapa elää, elämämme saa aivan uudet arvot.
Jeesus kiteytti luonnollisen lain vaatimuksen rakkauden kaksoiskäskyksi: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi (Matt.22:36 –40) sekä kultaiseksi säännöksi: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt.7:12). Rakkauden näkökulmasta molemmat ovat sisällöllisesti samaa luonnollista lakia kuin kymmenen käskyä. Sydämeen kirjoitetun lain ytimessä on käsky uskoa Jumalaan ja rakastaa lähimmäistä. Tästä käskystä avautuu ihmisen elämä ja tarkoitus.