Joh.6:24-35
24 Nähtyään nyt, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensakaan, ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta.
25 He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” 26 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi.
27 Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” 28 He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” 29 Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”
30 He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? 31 Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.'” 32 Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. 33 Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
34 He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” 35 Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.
Kun Särkijärven sillasta alettiin puhua julkisesti, olen monen muun mukana sitä vastaan, tietenkin. Silta pilaa ainutlaatuisen järven. Vastustustani on mielenkiintoista muistella nyt, kun mielelläni käyn katsomassa laskevaa aurinkoa sillalta etelään. Ei sitä koskaan tiedä etukäteen, mikä on lopputulos.
jokaisella meillä on tarina. Oma tarinamme on lähtökohta, josta katselemme toisiamme, ympäristöä, maailmankaikkeutta. Oman elämäntarinan tuijottelu saattaa välillä sumentaa laajempia näköaloja, ellei peräti haitata yritystä ymmärtää toisen ihmisen tarinaa. Etsimme monenlaista Jeesusta. Aina kun menemme Golgataa kauemmas, menemme harhaan. Jeesukseen ristiin on aina palattava.
Jeesus antoi meille tehtävän. Evankeliumia täytyy pitää esillä. Hyvää uutista täytyy julistaa aina vain uudelleen. Usko syntyy kuulemisesta. Meidän täytyy kuulla hyvä uutinen pettämättömästä toivosta aina uudelleen. Olemme eläviä kristittyjä, säilymme kiinni elävinä oksina elämän puussa, kun tulemme sanan kuuloon, luemme Raamattua, olemme kristittyjen yhteydessä, käymme ehtoollisella, rukoilemme. Tämä kaikki ravitsee kristittyä. Ja tämän sanottuani täytyy muistaa, että usko ei ole suoritus. Usko on tarttumista sanan lupauksiin. Ajatelkaa, mitä lahjaa Jumala tarjoaa meille! Uudessa testamentissa on noin 50 jaetta, joissa on sana lupaus, -siis Jumalan lupaus meille. Nyt kaikki karkaatte heti lukemaan Uutta testamenttia!
Jumalan hyvyys vetää meitä kääntymykseen. Ihmeteoillaan Jeesus täräytti aikalaisiaan ymmärtämään –”Nyt on Jumalan valtakunta tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” Vieläkin tapahtuu ihmeitä. Alkoholisti lopettaa juomisen, joku paranee vakavasta sairaudesta, urarikollinen lopettaa ja alkaa elää ns. normaalia, tavallista elämää, onnettomuudessa joku pelastuu sananmukaisesti käsittämättömällä tavalla. Ihmeteoillaan Jeesus vetää meitä puoleensa, herättää uskoa.
Olemme ja elämme, aina armon varassa. Otettuani armon esille, ehkäpä kilvoittelu on sitä, että emme ainakaan tietoisesti, oikein ratkaisua tekemällä käänny pois Jumalasta. Tällä yritän tuoda armon merkitystä esille meille jokaiselle. Luulen, että aika harvalla meistä uskon harjoitus, siis Raamatun luku, rukous, ehtoollisella käyminen, seurakunnan yhteydessä eläminen, luulen, että tämä kaikki ei kaiken aikaa ole yhtä tasaista suoritusta kuin juna tai Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue parhaina päivinään. Ja juuri silloin, vielä enemmän kuin normaalisti, meidän täytyy muistaa ja luottaa, että armon varassa menemme, ja varsinkin olemme. Usko on lepoa Jumalan käsivarsilla. Usko on myönteinen vastaus Jumalan kutsuun. Usko on kyllä-sanan sanomista, vaikka vähän empien ja epäillen, ”no, mjoo.” Usko on tietoinen kääntyminen aina uudelleen Jumalan puoleen. Kukaan ei julista, kukaan ei vie sanaa eteenpäin, jos sinä ja minä emme sitä tee. Pyhä Henki antaa meille oikeat sanat oikealla paikalla.
Pyhän Hengen toimintaa ei onneksi voi loppuun asti tietää, mutta jotain Pyhän Hengen toiminnasta voi yrittää sanoa. Pyhä Henki pitäisi kokea. Uskon kautta saatan tulkita joitakin asioita Pyhän Hengen toiminnaksi, mutta onneksi Pyhä Henki toimii tietämättäni ja ilman, että osaisin Jumalan arvoituksellisen Hengen toimintaa loppuun asti selittää.
Kristitty on kuin kirje, joka on sinetillä merkitty Kristuksen omaksi, ja on matkalla taivaaseen. Kirjeen perille viemisestä huolehtii Pyhä Henki, toinen Puolustaja. Pyhä Henki jakaa hyvää Kristukselta meille, Joh.16:13-14: – 13 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. 14 Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.
Hesekielin näky pellavapukuisesta miehestä Jerusalemissa kauhistusten keskellä on vaikuttava profetia Kristukseen uskovien sinetöinnistä Jumalan omaisuudeksi tämän maailman keskellä: ”Tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden.” (Hes.9:2-4) Merkki, heprean taw, on T-kirjain, joa vanhassa hepreassa oli ympyrän sisällä oleva risti. Kristuksen risti on Jumalan sinetti, joka takaa Kristukseen uskoville pääsyn taivaaseen.
Usko Jeesukseen ei poista elämämme ongelmia eikä anna meille helppoa oikotietä onneen vaikeuksien ohi. Myös Jeesuksen seuraajan elämään kuuluvat taistelu, inhimilliset vaikeudet, lankeemukset ja epäonnistuminen. Ratkaiseva asia on, että Kristityn elämässä on jatkuvasti läsnä hän, joka on kantanut kaikkein raskaimman ristin. Suurimmankaan onnettomuuden hetkellä en ole yksin. Minulla, ja sinulla, jos niin haluat, -meillä on tulevaisuus ja toivo.