Nostanpa esiin lähes jokasunnuntaisen näyn. Kun sunnuntaiaamun messu on alkamassa, seisoo kirkon parkkipaikalla vain muutama auto. Osa kirkkoon tulijoista on tietenkin tullut kävellen luontoa säästäen ja kunnioittaen. Muutaman tunnin päästä paikallisten kauppojen parkkipaikoilla on paljon enemmän autoja. Kaupat ovat auki seitsemänä päivänä viikossa ja kirkko yhtenä päivänä.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Mitä pitäisi ajatella siitä, että sunnuntaina, siis lepopäivänä, lähdetään koko perheen joukolla viettämään aikaa super- ja hypermarketeihin? Puhuuko apostoli Paavali meistäkin suorin sanoin: ”Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita.” (Fil. 3:18–19) Onko maailma lainkaan muuttunut, kun jo psalmien kirjasta saamme lukea itsestämme: ”He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan. Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.” (Ps. 49:7–10)
Joskus ystäväni lähetti minulle kortin, jossa kuvapuolella olivat sanat: ”Helpompi on luvata kuin täyttää!” Tämän toteamuksen vahvistanee todeksi se, mitä kerrotaan 95-vuotiaana kuolleen Serbian patriarkka Pavlen todenneen. Patriarkka oli katsonut patriarkaattinsa ikkunoista metropoliittojen eli piispojen saapumista piispainkokoukseen. Patriarkka Pavle oli itse aidosti vaatimaton ihminen. Hän näki piispojensa komeat mustat virka-autot ja virkkoi tähän tapaan: ”Millähän he mahtaisivat ajaa, elleivät olisi antaneet köyhyyslupaustaan?” Eli jos tästä eteenpäin vielä uskallan jatkaa, niin täytynee muistuttaa, että osoittaessani yhdellä sormella lähimmäistäni, osoittavat neljä muuta sormea kohti itseäni. Vastuutani en voi siirtää kenellekään toiselle!
Jeesukselta tiedämme monia tärkeitä opetuksia. Yksi yksinkertainen opetus on painettu myös monien vihkiraamattujen vihkilehdelle: Jeesus sanoo: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'” (Matt. 4:4) Kyllä siis leipääkin tarvitaan, mutta muistakaamme Vähä Katekismuksen opetus jokapäiväisestä leivästä: ”Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” Ja kun me rukoilemme, että anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, niin katekismus opettaa siitä: ”Jumala antaa pyytämättäkin jokapäiväisen leivän kaikille, myös pahoille ihmisille, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että hän auttaisi meitä käsittämään tämän ja vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme kiitollisina.” Jumala pitää huolen kaikista, mutta miksi niin moni ei huomaa sitä?
Joskus raamatunkohdat saattavat yllättää satunnaista lukijaa! Mitä ajattelet, rakas sanankuulijani, tästä jakeesta: ”Yhtä lailla Herra antaa omilleen vaikka he nukkuisivat.”? Onko siis samantekevää, miten elämme? Ei ole, sillä tärkeää on lukea psalmi alusta alkaen: ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.” On hyvä rukoilla toimilleen Jumalan johdatusta. Mieleeni tulee vanha latinalainen motto ”ora et labora”. Rukoile ja tee työtä, ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Sama järjestys on esillä myös Jeesuksen sanoissa, jotka olemme jo kuulleet pyhässä evankeliumissa: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Apostoli Paavali kirjoittaa painokkaasti näinkin: ”Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?” (Room. 8:32) Anna Jumala meille, mitä me todella tarvitsemme!
Mitä ihminen tarvitsee elääkseen? Aika vähän! Tai jos nyt verrataan nykymenoon, niin hyvin vähän olisi kai totuutta palveleva arvio. Milloin on aihetta kiitokseen? Silloinko vain, kun kaikkea on saatu oikein kahmalokaupalla? No, mitä teemme käsillämme? Kristillisessä mielessä palvelemme niillä Herraa lähimmäisissämme. Jeesus näyttää kaapin paikkaa sanoessaan: Minä olen antanut teille esimerkin, tehkää te samoin! Ortodoksisessa Kiitosakatistoksessa taidetaan laulaa oikein sanoin: ”Kunnia Sinulle kätketyistä ja näkyvistä lahjoistasi.” Mieleen nousee viimeisen tuomion kuvaus, jossa kaikuvat sanat: ”Herra, milloin me näimme sinut?” Lainaan vielä Kiitosakatistosta: ”Kunnia Sinulle, joka olet läsnä siellä, missä osoitetaan laupeutta; Kunnia Sinulle, joka autat meitä kantamaan toistemme taakkoja; Kunnia Sinulle, joka vaikeuksien ja murheiden kautta opetat meitä ymmärtämään kärsimyksiä; Kunnia Sinulle, sillä Sinun kanssasi ei mikään tilanne olo toivoton.”