Rakkaat seurakuntalaiset, hyvät lauttasaarelaiset
Jeesus käyttää Martasta kahta hyvin tavallista teonsanaa, sanoja, jotka ovat hyvin tyypillisiä meille kaikille. ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.”
”Huolehtia ja hätäillä”, eivätkö ne sovi kuvaamaan monen ihmisen asennetta elämään? Ajatelkaa vanhempia, jotka huolehtivat ja hätäilevät lastensa vuoksi, ovat levottomia siitä, miten heidän tyttärilleen ja pojilleen maailmassa käy. Äidin ja isän huoli ei aina näy päälle päin, mutta sisintä kalvaa epävarmuus siitä, kuinka lapseni pärjäävät maailmassa, huoli heidän koulustaan ja työstään, hätä siitä, etteivät joutuisi huonoille teille. ”Huolehtia ja hätäillä”.
Tai ajatelkaa ihmistä, joka huolehtii ja hätäilee oman tai läheistensä terveyden vuoksi. On oikeaa huolta hyvinvoinnista, mutta on turhaakin hätääntymistä sairauksien edessä. Kerrotaan, että taiteilija Kari Suomalainen tarkkaili jatkuvasti omaa ruumistaan ja sen kuntoa. Kun syysflunssa yllätti, Kari huolellisesti mittasi kuumetta muutaman tunnin välein. Välillä kuume oli 37,5, hetken kuluttua 37,2 ja sitten taas 37,5. Kari kääntyi hätääntyneenä puolisonsa Lipen luokse ja kertoi lääkärikirjasta lukeneensa: ”Sahaava kuume voi olla kuolemaksi”.
Mutta monella ihmisellä on tosi syy huolehtia ja hätäillä terveytensä vuoksi. Leikki on kaukana, kun veri pakkautuu suoniin tai syöpäsolut karkaavat. Silloin sukulaiset ja ystävätkin hätääntyvät ja ovat huolissaan. ”Huolehtia ja hätäillä”.
Tai ajatelkaa maailman poliittisia päättäjiä. Miten huolissaan he kautta maailman olivat, kun vuosi sitten, täysin odottamatta, järkyttävä terroriteko yllätti paitsi amerikkalaiset myös koko maailman. Huoli rauhasta, huoli turvallisuudesta, huoli taloudesta tuntui aivan eri vakavuudella kuin hetkeä aiemmin. Eikä vain huoli, vaan jopa hätä maailmaan tulevaisuudesta. ”Huolehtia ja hätäillä”.
Miksi me huolehdimme ja hätäilemme? Emmekö sen vuoksi, että pelkäämme pahaa ja toivomme hyvää? Jos oikein yritän miettiä, mitä huolehtimisen ja hätäilyn takana on, tekisi mieli sanoa, että ne ovat rakkauden ilmaisuja. Ihminen, joka huolehtii ja hätäilee, rakastaa toisia ihmisiä, rakastaa lapsia, rakastaa terveyttä, rakastaa maailmaa, rakastaa tulevaisuutta. Huolehtia ja hätäillä on yhtä kuin rakastaa.
Niin varmaan Marttakin rakasti, halusi tehdä parasta Kristukselle, joka tuli hänen kotiinsa vieraaksi. Niinhän mekin teemme, naiset ehkä taitavammin kuin miehet. Panemme parasta pöytään, siivoamme siistiksi, asetumme kohteliaiksi. Ja kaiken teemme sen vuoksi, että haluamme vieraille hyvää. Äiti huolehtii lapsestaan, koska rakastaa häntä. Terveydestä hätäilemme, koska toivomme itsellemme ja toisille hyvää. Poliitikot hätäilevät maailman puolesta, koska tietävät, että muuten käy huonosti.
Mutta miksi Jeesus moittii Marttaa? On kuin Jeesuksen ääni olisi kärttyinen ja tuskastunut: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.”
Ja onhan se niin, että paljon me huolehdimme turhasta, kannamme turhia huolen kuormia, hätäilemme tarpeettomasti. Ajatelkaa, miten usein lapset alkavat karttaa vanhempiaan, jotka liikaa holhoavat ja hössöttävät. Kummallista, miten ihmisten käsissä hyvää tarkoittava rakkauskin voi ikään kuin pilaantua. Liiallinen holhoaminen kahlitsee ja vie ilon elämästä. ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.”
Mutta ei Jeesuksen varsinainen tarkoitus ole esittää ihmissuhdeohjeita siitä, miten koti pitää panna kuntoon, pöytä kattaa ja vieraista huolehtia. Vapahtajan varsinainen viesti on oikeastaan aivan muualla.
Kun Kristus moittii Marttaa ja kiittää Mariaa, hän puhuu rakkauden ja uskon välisestä erosta.
Martan hyvän rakkauden ja huolehtimisen vastapainoksi Kristus asettaa Marian. Mitä Mariassa oli sellaista, jota Kristus kiittää ja joka on jopa tärkeämpää kuin Martan huoli? ”Maria asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.” Mitä tämä tarkoittaa? Mikä on Martan ja Marian ero?
Sallikaa minun sanoa yksinkertaisesti ja selvästi: Martta rakasti, mutta Maria uskoi. Martta huolehti, mutta Maria kuunteli. Maria istui ja kuunteli, siis kiinnitti kaiken huomionsa siihen, mitä Kristus ja Jumala puhuivat. Martta oli aktiivinen, Maria passiivinen.
Kristillistä elämää ja uskoa ei voi oikein ymmärtää, ellei tiedä, mikä ero on rakkaudella ja uskolla. Rakkaus on tarkoitettu lähimmäisiä, siis kanssaihmisiä varten. Huolehtiminen ja oikea hätäily kuuluu asiaan silloin, kun puhutaan suhteesta toisiin ihmisiin. Lapsista on huolehdittava, toisten terveydestä on huolehdittava ja tästä maailmasta on huolehdittava. Jos rakastat, niin huolehdit.
Mutta Jumalan edessä rakkaus ei kelpaa, siinä tarvitaan uskoa ja vain uskoa. Me emme tee rakkauden tekoja Jumalalle. Jumalan edessä huolehtiminen ja hätäily ei auta tipan vertaa. Jumalan edessä eivät teot eikä mikään touhu auta. Juuri tämän Kristus haluaa sanoa Martalle ja meille, jotka hätäilemme siitä, miten Jumalalle kelpaamme.
Jumalan edessä me olemme pelkkiä vastaanottajia, istujia ja kuuntelijoita, niin kuin Maria. Marian hyvä osa oli se, että asettui Jeesuksen jalkojen juureen. Maria siis aivan kuin kumartui Jumalan eteen, tunnusti oman pienuutensa ja riippuvuutensa. Marian hyvä osa oli se, että hän kuunteli Jeesuksen puhetta. Maria kuunteli Jumalan sanaa ja hänen ääntään, ei omaansa eikä oman sielunsa hälyä. Maria vain oli ja uskoi.
Virsi 370, jonka äsken lauloimme, sanoo yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi sen, millainen on ihmisen hyvä osa Jumalan edessä:
”Parempi vähän vaivaa kantaa ja luottaa Herran hyvyyteen tyytyen siihen, mitä antaa hän laupiaasti lapsilleen. Ei Isältämme taivaassa tarpeemme ole salassa.” (VK 370:3)
Kristityn elämä on sekä rakkautta että uskoa. Rakkaus kohdistuu lähimmäisiin ja siinä tarvitaan huolehtimista, jopa hätäilyä. Mutta Jumalan edessä ei huoli eikä hätäily auta.
Sanoin aluksi, että huolehtiminen ja hätäily on ihmiselle tyypillistä. Mutta nytpä onkin niin kummallista, että Jumalakin huolehtii meistä ja usein hätäileekin meidän puolestamme. Ja juuri tähän Jumalan huolenpitoon ja hätäilyyn perustuu se, että meidän ei tarvitse hänen edessään lainkaan huolehtia ja hätäillä. Pikemminkin voimme pienen lapsen lailla olla pyhästi huolettomia.
Jumalan edessä auttaa vain se, että Jumala huolehtii ja hätäilee meidän puolestamme. Hyvyydessään hän tietää, mitä me tarvitsemme. Sellaisetkin tarpeet, joita emme itse tunnista, hän tietää.
Kaikkivaltias ja armollinen Jumala huolehtikoon kaikista lauttasaarelaisista – ja vähän meistä muistakin.