Rakkaat seurakuntalaiset, rakkaat papiksi vihittävät.
Pyhäinpäivän yksi raamatunkohdista puhuu kasvoista, Jumalan kasvoista. Ilmestyskirjan sana kuvaa tulevaa taivasta ja sanoo ensin, että siellä ”kaikki palvelevat Jumalaa”. Tämän jälkeen sanotaan lyhyesti ja yksinkertaisesti, mutta samalla salaisuuksien rajoja rikkoen: ”He saavat nähdä hänen kasvonsa”, he saavat siis nähdä Jumalan kasvot. Samasta Raamatun sanasta myös kuoro lauloi Eero Väätäisen sävellyksen: ”He saavat nähdä sinun kasvosi”.
Merkillinen ja salaperäinen lupaus. Kerran käy niin, että me voimme nähdä Jumalan kasvot. Mitä merkitsee nähdä tutkimattoman, käsittämättömän, kaikkivaltiaan ja äärettömän Jumalan kasvot?
Kasvot ovat se ihmisruumiin osa, josta me tunnistamme toisemme. Passikuva otetaan kasvoista eikä esimerkiksi jalkapohjista. Kun lehtiuutinen kertoo poliitikon mielipiteistä, tekstin rinnalla on kasvokuva. Tavatessamme toisen ihmisen saatamme muistaa hänen kasvonpiirteensä, vaikka nimi olisikin unohtunut. Kahdelle rakastuneelle ei riitä, että he saavat puhua toisilleen kännykän kautta tai kirjeitse; on päästävä näkemään toisen kasvot.
Eilen illalla olen hoitanut tärkeää virkatointa, sellaista, jota minulla ei milloinkaan ennen ole ollut. Elämäni ensimmäistä kertaa olin vaarin virassa kaksi tuntia kahden kesken nelikuukautisen tyttärentyttäreni seuralaisena. Ensimmäiset 20 minuuttia sujuivat leppoisan lepertelyn ja yhteisymmärryksen merkeissä, mutta seuraavan tunnin arvoisa neiti huusi punaisena suoraa huutoa. Olin vakuuttunut, että syynä olivat väärät kasvot, vieraat ja pelottavat. Oman äidin kasvot olivat poissa. Rauha ja uni tuli vasta sitten, kun olin laulanut 30 kertaa ”Ilta on tullut Luojani”. Kun neiti sitten heräsi ja näki takaisin tulleen äitinsä kasvot, hymy oli autuas. Vähän nöyryytti, ettei minun naamani kelvannut.
Kasvot ovat yhteyden ja rakkauden merkki. Kasvojen katoaminen ja selän kääntäminen merkitsee hylkäämistä ja eroa. Ihmisten kesken ruumin elekieli on selvä. Oletteko panneet merkille, miten usein kuulemme toisiltamme valituksia ja moitteita, ettei joku kolmas henkilö enää suostu tervehtimään tai edes katsomaan, vaan kulkee nokka pystyssä ohi. Eikö meidän siis paljon useammin pitäisi kääntää kasvot toistemme puoleen ja katsoa ihmisiä face to face, kasvoista kasvoihin.
Päättyvällä viikolla suuri suomalainen työnantaja ilmoitti käynnistävänsä yt-neuvottelut noin 900 työntekijän irtisanomiseksi. Kun yrityksen pääluottamusmiestä haastateltiin radiossa, hän pahoitteli sitä, ettei henkilöstö ole päässyt keskusteluyhteyteen uuden toimitusjohtajan kanssa. Ei ole siis voitu puhua kasvoista kasvoihin. Nimen ja sosiaaliturvatunnuksen irtisanominen on helpompaa kuin ihmisen, jolla on kasvot. Kasvoton peli turmelee ihmisten välit ja yhteisön hengen.
Vaikka Ilmestyskirjan sana puhuu Jumalan kasvojen näkemisestä, se samalla velvoittaa meitä siihen, että olemme toistemme kanssa tekemisissä kasvoista kasvoihin. Meidän on kysyttävä itseltämme ja toisiltamme, saammeko me nähdä toisten ihmisten kasvoja ja saavatko he nähdä meidän kasvomme. Jos saat nähdä kasvot, sinä tulet rakastetuksi. Jos näytät omat kasvosi, sinä et voi olla välinpitämätön.
Mutta vielä paljon suurempi asia kuin ihmisten kasvojen näkeminen on se, että voisimme ja saisimme nähdä Jumalan kasvot, siis pääsisimme yhteyteen Jumalan kanssa ja hänen rakkautensa piiriin. Halussa nähdä Jumalan kasvot ei ole kyse vain älyllisestä uteliaisuudesta nähdä jotakin yliluonnollista, vaan kyse on toiveesta tuntea rakastavan Jumalan hyvyyttä. Tai oikeastaan vielä enemmän: halussa nähdä Jumalan kasvot on kyse toiveesta päästä Jumalan luo, hänen lähelleen, hänen ystäväkseen. Juuri tätä me pyydämme Herran siunauksessakin: ”käännä kasvosi meidän puoleemme”.
Ja kuitenkin: miten monen ihmisen kokemus on, että Jumala on kääntänyt katseensa pois ja hylännyt, joko sen vuoksi, että me emme ole Hänen katseensa arvoisia tai sitten jostain muusta selittämättömästä, kohtalokkaan tuntuisesta syystä. Jos on toisen ihmisen kasvoista osattomaksi jääminen loukkaavaa, niin kuinka paljon syvempi pettymys seuraa siitä, että Jumala kätkee kasvonsa ja kääntää selkänsä.
Ilmestyskirjan sanassa on yksi merkillinen piirre, joka antaa aivan erikoisen värin ihmisen toiveelle nähdä Jumalan kasvot. Tämä piirre nimittäin ilmaisee, millä tavalla me pääsemme näkemään Jumalan kasvot. ”He saavat nähdä hänen kasvonsa”.
Niistä, jotka kerran näkevät Jumalan kasvot, sanotaan, että he ”saavat” nähdä. Teonsanalla ”saada” ilmaistaan lahjaa, sitä, että joku toinen huolehtii päämäärään pääsemisestä. Jumala itse ottaa vastatakseen siitä, että me kerran näemme hänen kasvonsa.
Meidän osamme on kuin sylivauvan osa. Pieni lapsi ei itse kykene etsimään äitiään eikä tämän kasvoja. Vauva ei voi tehdä aloitetta, ei lähteä liikkeelle eikä määrätä, milloin äidin kasvot tulevat näkyviin. Lapsi voi vain huutaa ja odottaa. Lapsi ei ”ota” äidin kasvoja, vaan hän ”saa” ne.
Jumalankaan kasvoja ei ”oteta”, vaan ne ”saadaan”. Meidänkin osamme on odottaa ja huutaa, toivoa ja rukoilla. Mutta niin kuin äiti kyllä vastaa pienen lapsen itkuun ja odotukseen, niin myös Jumala on luvannut vastata meidän huutoomme ja rukoukseemme.
Joku ihminen voi joutua odottamaan Jumalan kasvoja koko ikänsä, joku näkee ne jo pienestä lapsesta alkaen, lapsen uskon varmuudella. Jonkun odotus on kohtuuttoman pitkä, toiselle Jumala näyttää lempeät kasvonsa joka päivä. Miksi me ihmiset joudumme odottamaan eri pituisia aikoja, sen vain Herra tietää. Kaikilla meillä on kuitenkin edessämme vain yksi ja sama tie, rukous ja odotus.
Juuri sen vuoksi vanha Herran siunauksen pyyntö on niin tärkeä: ”Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan”. Se joka näin rukoilee, voi olla varma, että hän kerran näkee Jumalansa kasvot.
* *
Today we celebrate a special occasion here in the Helsinki Cathedral, because among us we have representatives from Lutheran churches and parishes all over the world. I’m very pleased to see here in our church both people from the International Lutheran Council and the Lutheran World Federation. My brother Ishmael Noko will also be together with us at the ordination of seven new pastors of our diocese.
When the Book of Revelation speaks about the coming new creation and the new city of God, it promises us that one day we’ll see the face of our God and our Lord. We know already from our human experience how important it is to see our friends and colleagues face to face. But – to see God face to face, that is far more a precious and unique gift, a reality for us who believe in Jesus Christ.
Our coming together and meeting each other face to face is an important step in building bridges. And perhaps as we confess our shared priviledge in seeing God face to face, we can begin to acknowledge the reflection of the divine gift of God’s grace which is reality already today and which unites us dispite of all differences.
May the Lord make his face shine on you all now and forever.
* *
Rakkaat papiksi vihittävät. Ilmestyskirjan sanalla kasvoista on teille kaksi viestiä ja opastusta. Ensinnä: katsokaa seurakuntalaisianne kasvoista kasvoihin. Älkää eristäytykö ihmisistä, älkää olko etäisiä, pyrkikää yhteyteen, katsokaa silmiin, olkaa avoimia, osoittakaa rakkautta. Te olette seurakuntalaisia varten, seurakuntalaiset eivät ole teitä varten.
Toiseksi ja ennen kaikkea: kertokaa ihmisille Jumalan rakastavista kasvoista ja siitä, että hän haluaa näyttää lempeät kasvonsa kaikille ihmisille. Huolehtikaa erityisesti niistä ihmisistä, jotka ovat menettäneet lähimmäistensä kasvot ja kenties omatkin kasvonsa. Muistakaa, että Jumala haluaa näyttää kasvonsa erityisesti niille ihmisille, joiden elämästä kaikki kasvot ovat kadonneet.
Kun te rukoilette ja odotatte Jumalan kasvoja, silloin hän näyttää kasvonsa, ei vain seurakuntalaisillenne, vaan myös teille itsellenne. Hän kirkastaa kasvonsa teille ja kääntää kasvonsa teidän puoleenne. Ja vaikka joskus varmasti tulettekin virassanne olemaan yksinäisiä ja levottomia, Jumalan kasvot seuraavat teitä koko ajan. Olkaa siis turvallisia, rohkeita ja iloisia, te kaikki, James, Matti, Eija, Sari, Maria, Minna ja Henrik.