Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”
Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: – Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.”
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.
Oletko ihastellut ja ihmetellyt öistä tähtitaivasta? Minä tunnustan näin tehneeni. Tunnetko tähtikuvioita? Minä olen nähnyt Otavan. Ainakin sen. Olen myös tuntenut oman pienuuteni. Enkä ole ainoa näin kokenut. Jo hyvin kauan sitten on kirjoitettu: ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.” (Ps. 8:4-6) Seimen Lapsi, Jeesus, on suurin ja tärkein osoitus siitä, että Jumala, taivaallinen Isämme, ei ole meitä unohtanut, vaan muistaa sinut ja minut, ja meidät kaikki. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8: 12) Huomasitko sanat, jotka äsken luin: sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon? Mistä tuo sana ”kaltaisesi” on tuttu? Sehän löytyy jo miltei Raamatun alkulehdiltä: ”Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos. 1:26) Seuraavaksi tulee mieleen Suomen Lähetysseuran Amani-kuoron laulu, joka on syntynyt Isä meidän –rukouksen pohjalta. Siinä sanotaan näin: ”Jos kaiken keskus on ihmisen nimi, tuhoamme elämämme.” Kun näinä aikoina katsomme öistä tähtitaivasta, niin voi olla tarpeen vilkaista jalkoihin, etteivät vain sukat kastuisi kengissä. Elämme ihmeellisiä aikoja, eikä ihmetys ole suinkaan aina iloista.
Luterilaisuudessa käsitetään usein kuva ja kaltaisuus yhdeksi ja samaksi asiaksi. Olin lokakuussa Suomen Turussa uskonnonopetuksen seminaarissa, jonka puhujien joukossa oli Nikean Metropoliitta Johannes. Hän puhui kasvatuksesta ortodoksisen kristillisyyden näkökulmasta. Hän toi esille näkökulman, jonka mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen ja hänen kaltaisuuttaan varten. Kaltaisuus on päämäärä, jota kohti kasvatetaan. Olisiko meidän tarpeen pohdiskella tätäkin vaihtoehtoa, sillä tämä ihmiskeskeinen elämäntapa, silloin kun kyse ei ole Jeesuksesta keskipisteenä, johtaa väistämättä tämän maailmaan kurjistumiseen, jossa kaikki pinnalta näyttää hyvältä, mutta jossa avioidutaan, jotta erottaisiin, ja jossa lapsiin sekaantuminen selitetään rakkaudeksi. Ei tässä maailmanmenossa mitään kovin uutta ole. Herodes etsi lasta muka kumartaakseen, mutta jostain syystä pian monissa perheissä surtiin raakuuden karmeutta, kun kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset riistettiin vanhemmiltaan ja tapettiin.
Loppiainen on joulua vanhempi juhla. Itse asiassa varhaisina aikoina juuri tänä päivänä vietettiin joulua. Loppiaisesta on historiallisen kehityksensä myötä tullut varsinainen runsaudensarvi. Loppiaisen vierasperäinen nimi on epifania. Se merkitsee Herran ilmestymistä. Herra Jeesus ilmestyi kaikille kansoille ja tieto hänen syntymästään levisi muidenkin kuin israelilaisten tietoon. Loppiaisen vanhoja aiheita on myös Jeesuksen kaste Jordanissa ja myös häät Galilean Kaanassa. Näissäkin on kyse Jumalan kirkkauden ilmestymisestä.
Suomi on joulupukin maa, mutta kaikkialla ei vientiponnisteluistamme huolimatta pukkia juuri tunneta. Tähän saumaan osuu sopivasti evankelista ja apostoli Matteuksen kertomus itämaan tietäjistä. Jossain maissa joululahjat tulevat näiden tietäjien käsistä. Suomessa juhlan nimi viittaa joulunajan päättymiseen. Vaikka suomenkielinen nimi tarkoittaakin siis joulunpyhien loppumista, se on oikeastaan vain alkua uudelle toiminnalle – lähetystyölle. Ehkäpä itämaan tietäjät olivat ensimmäisiä lähetystyöntekijöitä, sillä kotimaahan palattuaan he julistivat hyvää sanomaa kanssaihmisilleen. Meitäkin kutsutaan ja lähetetään. Jollekin Jeesus-lapsi edelleenkin sanoo: Mene ja kerro tästä kotiväellesi, toisen hän lähettää vieraisiin maihin. Jokaiselle meistä on oma paikkansa ilosanoman eteenpäin viemiseksi. Meidän tehtävämme on rukoilla ja antaa omastamme, jotta kaikki maailman kansat saisivat mahdollisuuden kuulla ilosanoman omalla kielellään ja näin saisivat mahdollisuuden seurata Jeesusta. Siitä nimittäin ei ole varmasti haittaa kenellekään vaikka aivan kaikki maailman kansat todella juoksisivat hänen perässään. Jesajan profetiasta luemme Kristus-keskeiset sanat: ”Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat: Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta. Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.” (Jes. 42:5-8) Jumalan sana, Jeesus Kristus itse, on kaikkia taivaan tähtiä kirkkaampi ja hän julistaa meille: ”Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.” (Joh. 12: 44–47)