Tänään vietämme Isänpäivää. Siis onnea ja siunauksen lämpöä, voimia ja kestävyyttä kaikille isille! Tänään on myös 23. sunnuntai helluntaista, ja aiheena on ”antakaa toisillenne anteeksi!” Tällä kertaa nämä kaksi teemaa sopivat yhteen kuin nenä naamaan. Jokaiseen jumalanpalvelukseen, jokaiseen kirkon pyhään toimitukseen, ja mielelläni ajattelisin, että myös jokaiseen elämämme päivään kuuluu Herran rukous, joka alkaa lapsen tai lasten sanoilla: ”Isä meidän” eli siis ”meidän Isä”. Jumala on lähellä. Ei isästä, joka on kaukana, tuolla jossain, sanota: meidän isä.
Onnea ja siunauksen lämpöä, voimia ja kestävyyttä tarvitsemme me kaikki. Ne ovat avaimia elämän todellisen rikkauden kokemiseen. Elämän rikkauden perustana on Jumalan rakkaus, joka on kuin meren aava ja kuin tuulen henki yllä kuivan maan. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.” (Ef. 3:16–19)
Anteeksianto ja rakkaus antavat voimia ja kestävyyttä, sillä ne eheyttävät särkynyttä ja hoitavat haavoittunutta. Anteeksianto ja rakkaus avaavat silmät ja sydämet. Viikkomessun ehtoollisen kiitosrukouksesta luemme: ”Me ylistämme sinua armostasi. Anna sen parantaa ihmissuhteemme. Me kiitämme anteeksiannostasi. Anna sen karkottaa vihamme ja katkeruutemme. Me ylistämme sinua uudesta voimasta, joka nostaa masennuksesta rohkeuteen, kuolemasta elämään.” Tämän pyhäpäivän aiheena on ”antakaa toisillenne anteeksi!” Anteeksiantaminen edellyttää anteeksipyytämistä. Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen ovat tuttuja sanoja, mutta niiden merkitys on paljon tärkeämpi kuin osaamme ajatella. Jos vajoamme aivan pohjamutiin pohdinnoissamme, siis pintaa syvemmälle, ymmärrämme, että nuo sanat ja teot edellyttävät uskoa Jumalaan. Miksi sanon näin? Siksi, että tämän päivän maailmassa näemme entistä selvemmin sen, että ihminen tuomitsee ja hylkää. Ihminen kääntää selkänsä lähimmäiselle, eikä välitä hänen avunhuudoistaan. Jumala voi kyllä hänkin tuomita, sillä hänellähän on valta ja voima, mutta hän ei hylkää. Luemme Psalmien kirjasta: ”Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.” (Ps. 9:11) Ja edelleen: ”Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju. Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.” (Ps. 16:8–11) Nämä pyhien kirjoitusten sanat viittaavat, totta kai, Jeesukseen Kristukseen. Ja hyvä niin, sillä hän on meidän Jumalamme ja meidän Toivomme. Juuri hän on vastaus rukouksiimme. Juuri hän on vastaus elämämme kysymyksiin: Kuka tuskaani hiljaa koskettaa? Mistä riitaamme hymy leviää? Vastaus tulee häneltä, joka itse on elämä: Pilvimuurista valo välähtää! Alas syntiimme armo kumartuu! Pyhä Henki luo juhlan sydämiin! Herra Jeesus voi tulla luoksemme läpi järeimpien lukkojenkin, onhan hän noussut kuolleista ja murtanut kuoleman teljet. (vrt. Vk. 104)
Apostoli Paavali kirjoittaa: Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton.” (Room. 8:1-3) Lainaan tässä kohdin jälleen Psalmien kirjaa: ”Mieletön se, joka ajattelee: ”Ei Jumalaa ole.” Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat. Kukaan heistä ei tee hyvää. Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet hänestä – kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.” (Ps. 14:1-3) Tässä samalla tulee vastaus kysymykseen, mihin Jeesusta tarvitaan. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.” (Room. 5:6)
Jumala ei ole riippuvainen ihmisestä eikä ihmisen ratkaisuista, mutta ihminen tarvitsee Jumalaa. Ihminen tarvitsee lähimmäistäänkin. Jos me emme anna anteeksi lähimmäiselle, emme me myöskään ole aidosti rukoilemassa Jumalalta anteeksiantoa, sillä emme me sitä tunne tarvitsevamme, koska olemme niin hyviä, ettei meidän tarvitse nähdä lähimmäisemme hätää ja ahdistusta. Kääntyä Jumalan puoleen kun ei tarkoita selän kääntämistä kanssaihmiselle. Apostoli Paavali kehottaa: ”Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.” (1. Tess. 5:10–11)