Jeesus ja muukalaiset
Tästä tekstistä on luettavissa kritiikkiä Israelia kohtaan. Siinä viitataan VT:n profeettoihin Eliaan ja Elisaan jotka olivat tekemisissä muukalaisten ja vierasuskoisten kanssa. Sarpatin leski asui Sidonin alueella, nykyisessä Etelä-Libanonissa. Hän auttoi Jumalan miestä Eliaa selviytymään nälänhädän ja kuivuuden keskellä antamalla tälle ruokaa.
Tämän lesken pojan Elia myöhemmin herätti kuolleista, teki suuren ihmeen vierasuskoiselle. Profeettojen toiminnassa Jumalan valinta kohdistui muulloinkin pakanaan, ei juutalaiseen. Profeetta Elisan aikana useista spitaalisista parannettiin vain syyrialainen Naaman, ei siis juutalaisia, Jumalan ns. omaan kansaan kuuluvia.
Voidaanko Jeesuksen kritiikki Nasaretin juutalaisten kovakorvaisuutta kohtaan ulottaa nykyisraeliin. Seuraamme lähes päivittäin miten Israel kohtelee kaltoin palestiinalaisia pommittamalla asuinalueita Gazassa, jopa YK:n ylläpitämään kouluun on pommi iskenyt tuhoisin seurauksin.
Jeesuksen puheet fariseuksia ja muita tuon ajan uskonnollisia ryhmiä vastaan ovat toki ankaria. Kuitenkin niistä lienee epäreilua johtaa suhtautumista nykyisraelin toimintaan. Lähi-Idän tilanne näyttää niin monimutkaiselta. Ääriryhmät lietsovat vihaa palestiinalaisten puolella. Vihan ja koston kierrettä on vaikea katkaista. Rauha näyttää kovin kaukaiselta haaveelta.
Jeesuksen puheen viesti Nasaretin synagogan kuulijoille oli kuitenkin selvä – Jeesushan asetti vierasuskoiset ja muukalaiset samaan asemaan kuin synagogan väen. Hän sanoi suoraan, että Jumalan armo ja rakkaus kohdistuvat myös muihin. Se ei ole juutalaisten etuoikeus. Jeesus itse asiassa asetti jotkut pakanat esimerkiksi luvatun kansan edustajille. Sidonilainen leski ja syyrialainen sotapäällikkö kuulivat Jumalan profeettoja ja saivat avun.
Nasaretilaiset raivostuivat Jeesukselle. Oliko kuitenkaan syy siinä että Jeesus kertoi kahdesta Jumalan miehestä, Eliasta ja Elisasta jotka olivat tekemisissä pakanoiden kanssa? Vai raivostuiko väki niistä sanalaskuista jotka Jeesus kertoi: ’Lääkäri, paranna itsesi!” ja ”Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.”
Ei kai näissä ollut aihetta käydä Jeesuksen kimppuun surmaamistarkoituksessa? Mistä sitten moinen raivo?
Evankeliumitekstiä ennen Luukas kertoo miten Jeesus meni Nasaretin synagogaan. Juutalaisen tavan mukaan hän luki ääneen Raamattua. Jesajan kirjan kohta kertoi ennustuksen tulevasta Messiaasta ja tämän tehtävästä näin: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangeille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.”
Luetussa ei ollut mitään erityistä. Mutta tilanne sähköistyi, kun Jeesus selitti lukemaansa: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen”. Kuulijat ymmärsivät mitä tämä tarkoitti. Jeesus väitti olevansa Messias. Tämä oli liikaa, sillä kuulijat tunsivat Jeesuksen entuudestaan. He näkivät edessään vain Joosefin, rakentajan pojan. Ja hän väitti olevansa kansan pelastaja.
Mitä tällä evankeliumistekstillä on sanottavaa meille? Mihin Nasaretin mies meitä nyt haastaa?
Lähi-Idässä kuohuu muutenkin kuin Israelin ja Palestiinan välillä. Viestimet ovat välittäneet karmeita uutisia ääri-islamilaisen Isis—järjestön toiminnasta ja julmista joukkoteloituksista. On tullut myös hämmentäviä uutisia jotka koskettavat omaa maatamme. Mehän pidämme tätä jonkinlaisena lintukotona. Täällä on rauhallista ja turvallista. Mutta tiedot että jotkut täällä asuvat nuoret ovat värväytyneet radikaalimuslimien joukkoihin, nostavat kylmät väreet selkään. Miten meidän kieltämme puhuva nuorimies voi ihailla tappajia ja ylistää Isis-terroristien toimintaa?
On väärin leimata kaikki muslimit joidenkin ääri-ilmiöiden mukana. Suurin osa suomalaisista muslimeista on maltillisia ja kunnon kansalaisia. He haluavat elää rauhassa, tehdä työtä ja kasvattaa lapsensa täällä.
Tällaisiin muslimeihin olen itse tutustunut täällä. Olemme usean vuoden ajan käyneet keskusteluja paikallisten muslimiyhteisöjen edustajien kanssa, ns. uskontodialogeja. Olemme keskustelleet uskostamme, Jumalasta, suhtautumisesta toisin uskoviin jne. Vaikeitakaan aiheita ei ole kartettu. Esim. naisten asemasta on syntynyt suoraa mutta avartavaa keskustelua.
Uskon että tällaiset keskinäiseen kunnioitukseen perustuvat keskustelut ovat tarpeen. Vaikka emme usko Jumalaan samalla tavalla, toisiin tutustuminen auttaa pohtimaan omaa uskoa. Kasvokkain kohtaaminen hälventää epäluuloja. On tärkeää että kohtaamme toisemme ihmisinä, Luojan luomina.
Nykyään kun eroamme keskustelujen jälkeen, me kristityt toivotamme siunausta. Muslimit sanovat ”sälääm” ja toivottavat näin rauhaa.
Eikö rauha synny juuri keskinäisestä kunnioituksesta ja kohtaamisesta? Samaan pöytään tuleminen pitää yllä keskusteluyhteyttä, eikä vaikeista asioista tarvitse vaieta.
Meillä kristityillä on oma historiamme joka ei ole sekään kovin mairitteleva. Olemme historian kuluessa kohdelleet muukalaisia ja toisuskoisia nurjasti. Juutalaiset ovat joutuneet kokemaan historian saatossa ylenkatsetta ja julmuutta. Siihen myös kirkko on ollut osallinen tai sulkenut silmät sorrolta. Pahimpana esimerkkinä ovat olleet natsisaksan juutalaisvainot. Vain harvat kirkonmiehet nousivat niitä vastustamaan. Monet heitä tosin maksoivat toiminnastaan hengellään.
Jeesus kritisoi aikansa juutalaisia johtajia ylimielisyydestä toisten kansojen edustajia, ns. pakanoita kohtaan. Itsekin juutalaisena hän osoitti esimerkin miten muukalaisiin tulee suhtautua.
Matteus (luku 15) kertoo Jeesuksen ja kanaanilaisen naisen kohtaamisesta. Se tapahtui Sidonin seudulla, samalla jossa Sarpatin leski sai aikoinaan avun. Hätääntynyt äiti tulee Jeesuksen luo pyytämään apua sairaalle tyttärelleen. Mutta Jeesus toteaa hänelle tylysti: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Mutta nainen heittäytyy maahan Jeesuksen eteen ja pyytää: ”Herra, auta minua!”
Viimein Jeesus heltyy ja sanoo: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Ja tytär paranee. Muukalaisäiti sai Jeesukselta avun.
Juutalaisten johtajat hyökkäsivät rajusti tätä Jeesuksen toimintaa ja muukalaismyönteisiä puheita vastaan. Nämä puheet veivät hänet myöhemmin ristille, kuolemaan. Raivoa aiheutti Jeesuksen väite että hän oli Messias joka oli tullut ”ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman.” Tämä sanoma oli pahennus uskonnolliselle eliitille. Mutta Jeesuksen apu kelpasi heille jotka olivat hädässä, jotka tarvitsivat apua.
Heprealaiskirjeessä kehotetaan lähtemään leirin ulkopuolelle Jeesuksen ristiä kantaen. Jeesus itse meni leirin ulkopuolelle. Hän kohtasi syntiset, sairaat, muiden halveksimat. Hän näki heissä Jumalan kuvan.
Jeesus kutsuu meitä hänen omiaan lähtemään leirin ulkopuolelle. Nykyään sanottaisiin, mukavuusalueen ulkopuolelle. Sinne Kristus haastaa kirkkoaan, kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Tähän päivän evankeliumi meitä ohjaa.
Nasaretilaiset eivät halunneet lähteä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Heille ajatus että heidän joukossaan olisi itse Messias, oli rienausta. Näin he hukkasivat etsikkoaikansa.
Jeesus sanoi Nasaretin synagogassa: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen”
Tänään. Nyt, eikä viidestoista päivä. Nyt on elämän arvioinnin hetki ja paikka. Kristus kutsuu tielleen nyt. Jumala on tässä. Mikä on se tie joka sinulle avautuu Kristuksen seurassa? Keiden kanssa, kenen luo hän sinua kutsuu?
Vaikka tulevaisuus on tuntematon, vaikka oudot seudut ja ihmiset saattavat pelottaa, rohkeasti matkaan. Kristus on luvannut olla kanssamme kaikki päivät.
Ei edes väkivalta tai pelko voi estää Kristuksen asiaa. Vapahtaja itse kulki Nasaretissa väkijoukon halki – ja jatkoi matkaansa. Ja rauhan evankeliumi jatkaa yhä matkaansa. Jumalan armo ja rakkaus rikkovat ihmisten luomia esteitä ja rajoja. Sillä vielä monien, monien on saatava kuulla Jeesuksen sanat: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.”