Jeesus sanoo:
»Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»
Olen viettänyt kesälomani lapsuudesta asti Kumlingen saarella Ahvenanmaalla. Vanhempieni mökki on pääsaarella, ja sen läheisyyteen olemme vaimoni kanssa rakentaneet omankin mökkimme. Ennen meillä ei ollut tieyhteyttä, vaan kuljetukset tehtiin veneellä. Jos meillä ei ollut paljon kannettavaa, oli myös mahdollista kulkea noin kilometrin pituista metsäpolkua pitkin maantieltä.
Kaksikymmentä vuotta sitten rakennettiin monen sukulaisen yhteisprojektina autotie mökeille asti. Vanha metsäpolku on sen jälkeen jäänyt enemmän tai vähemmän unholaan. Tänä kesänä päätin erään juoksulenkin päätteeksi lähteä etsimään tätä vanhaa polkua. Löysin sen melko pian, ja yllätykseni mieleeni palasivat muistot sen kulusta ja sen eri yksityiskohdista. Jalat seurasivat melkein itsestään vanhaa reittiä metsän halki. Samalla kohtasin pienen, mutta silti tärkeän osan omasta menneisyydestäni.
Minusta kapea metsäpolku on hyvä vertaus kun yritämme ymmärtää päivän tekstiä. Metsäpolku edustaa kapeata porttia, kun esimerkiksi moottoritie voisi olla lavean tien vertauskuva. Polku seuraa luontoa ja kiemurtelee metsän läpi puiden ja muiden kasvien ehdoilla. Polkua ei rakenneta konevoimin, vaan se muodostuu vuosien kuluessa ihmisten liikkuessa edestakaisin polulla. Moottoritie on rakennettu jotta meidän ei tarvitsisi huolehtia vastaantulijoista. Polulla joudumme ottamaan vastaantulevat huomioon; joudumme tervehtimään heitä, ja jompikumpi joutuu astumaan sivulle, jotta toinen pääsisi jatkamaan matkaansa.
Ymmärrän toki, että moottoriteitä tarvitaan. Mutta kun on kyse elämästä, toivon että moottoritien sijaan antaisimme metsäpolun olla johtotähtenämme. Polku edustaa elämää luonnon ehdoilla; ja elämää, jossa otamme vastaantulevat kanssaihmiset huomioon. Moottoritiellä kiirehdimme paikasta A paikaan B, mutta polulla meillä on aikaa pysähtyä, kuunnella, ihmetellä ja aistia. Polulla meillä on suurempi mahdollisuus oivaltaa ihmiselämän tarkoitus kuin moottoritiellä. Moottoritiellä liikumme suojelevien aitojen sisäpuolella, mutta polulla rajapinta ympäröivään luontoon, toisiin ihmisiin ja Jumalaan on avoin.
Lisa Nilsson har en sång som heter ”Gå förbi dig själv”. I den varnar hon för risken att vi har så bråttom i vårt liv att vi inte hinner upptäcka oss själva och vår värld. Vi ger oss inte tid att stanna upp, känna efter, förundras, lyssna och reagera på vår omgivning, vare sig det gäller andra människor eller naturen runt omkring oss.
Om vi går på genom livet som en ångvält, då kommer andra människor ohjälpligt i kläm. Det gäller oss som enskilda människor, men det gäller också stater. Vi har det senaste året följt med hur en stormakt lagt under sig delar av ett grannland – jag tänker då på Ryssland och Krim. Vi vet inte ännu var den konflikten kommer att sluta. Prestigekampen trappas upp, och ingendera parten vill visa sig svag. Det händer saker som vi trodde inte längre var möjliga i Europa.
Här i Kyrkslätt vet människor av gammalt vad det innebär att gränser dras upp på oväntade ställen. Porkalaområdets överlåtelse till Sovjetunionen har satt djupa spår i människors medvetande. Människor har känt sig kränkta över att ett lands och en bygds suveränitet är så litet värd då en mäktig stat ritar upp nya gränser.
Men den här bristen på respekt för andra människors integritet dyker upp också i andra former i dagens värld. Vi ser den där främlingsfientligheten växer, där människor ifrågasätts eller trakasseras pga hudfärg, ursprung, religion eller sexuell läggning. Vi ser den bristande respekten för andra där människor mobbas på sin arbetsplats, och vi ser den i notiser om familjevåld eller utnyttjande av barn.
Ett gott liv behöver gränser och regler. Inte så att reglerna och buden skall bli något slags självändamål – då förfaller vi till moralism och fördömanden. Men gränserna finns till för livets helighets skull. Det handlar om försvar av människovärdet och av varje människas rätt att få vara sig själv.
Den smala porten, som Jesus talar om i dagens text, är inte en dörr in till ett fängelse, utan en dörr ut i friheten. Jesus visar oss vägen till livet; ett liv i gemenskap med Gud både här på jorden och efter döden. Den målsättningen beskriver också Sjömanskyrkans verksamhet: att hjälpa människor på resa genom livet att hitta en levande gemenskap med Gud. Sjömanskyrkornas dörrar har varit portar till trygghet och till möten; möten med människor som vill lyssna och hjälpa, och möten med Gud själv, vår Skapare och Far.
Olen puhunut kapeista poluista ja rajoista. Rajat erottavat. Mutta ne ovat myös kohtaamispaikkoja. Hyväksyessämme toistemme erilaisuudet me samalla hyväksymme, että välillämme on rajoja. Olemme erilaisia, vaikka olemme saman Jumalan luomia ja olemme luodut hänen kuvakseen. Mutta rajojen kunnioittaminen mahdollistaa kohtaamisia, joissa saamme kuunnella toisten kokemuksista ja kertoa omistamme.
Jeesuksen toiminnassa tällaisilla kohtaamisilla oli keskeinen rooli. Jeesus ei ajanut ihmisten yli, vaan hän pysähtyi kuuntelemaan, mitä heitä ahdisti. Hän ei heti tarjonnut ratkaisujaan, vaan kysyi: mitä haluat minun tekevän puolestasi? Samalla hän myös kehotti seuraajiaan huolehtimaan kanssaihmisten, ja varsinkin hädässä olevien, perustarpeista. Hän samaistui hyvin vahvasti näihin sisariimme ja veljiimme, ja sanoi, että kun autamme toisiamme, me autamme myös häntä.
Tästä Jeesuksen esimerkistä on ymmärtääkseni myös Merimieskirkon toimintaidea saanut alkunsa. Merimiehiin ja muihin ulkomailla oleviin otetaan aktiivisesti yhteyttä. Mutta heille ei tyrkytetä valmista sanomaa, vaan heidän kanssa keskustellaan; heidät kutsutaan tutustumaan Merimieskirkkoon, ja heille tarjotaan mahdollisuus sekä käytännönläheisten asioitten hoitamiseen että hengellisten tarpeiden tyydyttämiseen.
Jumalan kutsu koskee meitä kokonaisina ihmisinä. Jumala välittää sekä meidän ruumiistamme, meidän sielustamme että meidän hengestämme. Täällä messussa saamme kohdata Jumalaa kaikilla aisteillamme, ja saamme kokonaisina ihmisinä ottaa vastaan Jumalan armo ja anteeksiantamus, ja kokonaisina ihmisinä lähteä palvelemaan toisiamme ja Jumalaa niillä lahjoilla, jotka hän on meille antanut.