Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: – Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”
Luukas vie meidät Nasaretin synagogaan. Kyseessä oli jumalanpalvelus niin kuin tämä nyt. Se oli juutalainen synagogajumalanpalvelus, joka on yksi kristillisen jumalanpalveluksen historiallisista juurista.
Lisäksi tilanne oli Jeesuksen julkisen toiminnan alku. Hän oli juuri ollut 40 päivää erämaassa. Tästä hän lähti toteuttamaan tehtäväänsä. Nyt puolestaan on papiksi vihittävien julkisen toiminnan alku Hänen palveluksessaan.
On siis hyvä syy asettua synagogaan kokoontuneitten juutalaisten rinnalle kuulemaan mitä tapahtuu ja mitä sanotaan.
Jeesukselle annetaan luettavaksi profeetta Jesajan kirja. Hän selaa kirjaa ja valitsee sieltä itse tekstin. Se puhuu kutsumuksesta, tehtävästä ja lähettämisestä.
Näin Jeesus liittyy profeettojen julistukseen Jumalan tahdosta. Julistus on siirtynyt sukupolvelta toiselle; niin on välittynyt ymmärrys siitä, miten Jumala elämän ja ihmisen näkee ja mitä haluaa. Jeesus jatkaa tätä. Te papiksi vihittävät puolestanne liitytte samaan jatkumoon. Te viette eteenpäin tätä ymmärrystä, niin kuin Kristus sen paljasti näkyviin ja niin kuin Kristuksen kirkko on sitä kuljettanut eteenpäin.
Teksti on siis Jesajalta. Ensi on syytä kysyä: Keistä se puhuu? Ketkä Jeesus näin nostaa etualalle?
Teksti puhuu köyhistä, vangituista, sokeista ja sorretuista. Se viittaa riemuvuoteen, jonka kuulijat tiesivät merkitsevän joka 50. vuosi orjien vapautumista ja velkojen anteeksisaamista. Niin mukaan tulevat orjat ja velkataakkansa alla riutuvat. Kyse on siis elämän marginaaliin joutuneista. Heistä, jotka joutuvat kysymään ihmisarvoaan. Heistä, jotka kantavat häpeää ja epävarmuutta itsestään ja kysyvät, mikä paikka ihmisten keskellä minulla on ja onko minulla tällaisena paikkaa. Sellainen kokemus ei ole kadonnut. Monet seikat saavat nytkin ihmisen kysymään omaa ihmisarvoaan: on sitten kyse köyhyydestä, ylivelkaisuudesta, yksin jäämisestä, työelämästä sivuun joutumisesta, erilaisuudesta; syitä on monia.
Heidät Jeesus profeettaa seuraten nostaa etualalle. Niin hän antaa ihmisarvoaan epäileville ihmisarvon: juuri heille kuuluu vapautuksen sanoma. Jeesus ei sano, että auttakaa noita onnettomia, että nämäkin pysyisivät mukana. Hän nostaa heidät esiin, Hän nostaa heidät Jumalan työn ja elämän keskukseen.
Kyse on siitä, miten näkee ja mitä näkee kun näkee ihmisen. Ajattelen tässä myös tulevia pappeja työssään. Kun dementiaosastolla tapaa muistisairaan, hitaan ja kömpelön, kysymys kuuluu, näkeekö siinä ensi sijassa dementikon ja työn kohteen vai kaltaisensa ihmisen, jossa Jumalan antama elämä toteutuu täydesti ja kokonaan.
Julistus ihmisarvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta oli synagogan kuulijoille tuttua. Tämän julistuksen piirissä he olivat olleet, se oli profeettojen viestiä. Tämän julistuksen piirissä mekin olemme olleet, se on kristillisen ihmiskäsityksen ja elämänkäsityksen ydintä. Ulkopuolella oleville kuuluu paikka sisäpuolella, Jumalan kuva ei ole toisessa kirkkaampi kuin toisessa.
On merkille pantavaa, että tässä Jeesuksen avaamassa näkymässä ei ole mitään muttia. Ei siis niin, että kyllä kyllä, tämä on periaatteessa tärkeää, mutta yhteiskunnallisen järjestyksen täytyy säilyä, opin täytyy pysyä puhtaana, talous täytyy saada kuntoon, ja sitä paitsi, kyllähän syrjään jääminen on myös oma vika.
Synagogan jumalanpalveluksesta kantautuu tähän jumalanpalveluksen ihmisen arvon ja arvokkuuden julistus ilman varauksia ja verukkeita, ja tinkimätön kutsu seuraamiseen, vapautuksen hyvän sanoman julistamiseen.
Se on yhä radikaali viesti, selittelemättä.
Silti synagogan kuulijat odottivat, että Jeesus selittäisi tekstin. ”He katsoivat tarkkaavasti häneen.” Mutta Jeesus sanoo vain lyhyesti yksinkertaisesti: Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.
Hän viittaa itseensä. Jeesuksessa Jumalan tahto tulee näkyviin, ilman varauksia, ilman muttia. Hänessä tämä kaikki on totta.
Jeesus ei vetoa johonkin, joka olisi tapahtunut: olettehan te nähneet kuinka sokeat saavat näkönsä. Yhtään ihmetekoa ei ole tapahtunut, julkinen toiminta on vasta alkamassa.
Jeesus sanoo vain, että tämä on nyt totta tässä, juuri tässä, teille. Ei siis vain niin, että kuulijoita muistutettaisiin yleisistä elämän periaatteista ja sosiaalieettisestä ohjelmasta, jota voisi tulkita ja selittää.
Sanat kohdistuivat synagogajumalanpalveluksen kuulijoihin, ne kohdistuvat meihin tässä jumalanpalveluksessa. Meistäkin tässä puhutaan. Niin Jeesus ohjaa kutakin kysymään itseltään, mitä minussa on kahlehtivaa, minkä vanki olen, millä tavoin olen sokea, mitä on minun köyhyyteni, entä orjuuteni ja velallisuuteni.
Kyse onkin siitä, mikä on lähellä, ei vain noista tuolla jossain joille myös kuuluu ihmisarvo, vaan meistä. Me olemme niitä, joista julistus puhuu. Mistä taakoista tarvitsemme pelastusta? Mitä kannamme mukanamme? Ihmiset ovat kaikki samalla viivalla ja kaikki ylemmyys karisee: kuulijat ovat niitä jotka tarvitsevat hyvää sanomaa, pelastusta ja vapautusta.
Papin tehtävä välittää hyvää sanomaa, jotta ihmiset voisivat vapautua siitä, mikä elämää kahlitsee ja painaa. Papin tehtävä on olla ihmisiä varten. Siksi tulee olla herkkä kuulemaan ja tunnistamaan, millaisen elämän kipuun ja kaipuuseen ihmiset pelastusta tarvitsevat, erottelematta. Siinä ei ole mitään merkitystä sillä onko tuo ihminen aktiivinen seurakunnassa vai ei; yhtä vähän on merkitystä sillä, mitä hän kirkosta ja uskosta ajattelee. Te, vihittävät papit, olette ihmisiä, heidän uskoaan ja elämäänsä varten.
Mutta myös te itse olette – kukin omalla tavallanne – myös hauraita, tarvitsevia, epävarmoja, sokeita ja vangittuja. Jos ei tunnista sitä itsessään ja näe, että itse tarvitsee armollista vastaanottamista, on vaara asettua yläpuolelle, tai kovettua ja eksyä, kadottaa itsensä. Toivon, että kirkko on myös teille armahtavan Kristuksen kirkko, jossa te tulette vastaanotetuiksi ihmisinä joilla on täysi ja varaukseton arvo ja arvokkuus ilman muttia, ei tekojen tai suoritusten takia, vaan ainoastaan siksi että olette ihmisiä, joissa Jumalan antama elämä toteutuu ainutkertaisella tavalla.
Luukas kertoo myös reaktiosta, jonka Jeesuksen sanat herättivät. Jeesus sanoi siis vain: tänään teidän kuultenne on tämä kirjoitus käynyt toteen. Luukas toteaa, että kaikki – huomatkaa: kaikki – ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.
Kun teidät, hyvät tulevat papit, lähetetään saarnaamaan ja toimittamaan jumalanpalveluksia ja olemaan pappeina ihmisiä varten, teitä ei lähetetä viemään Jeesuksen sanomaa ihmisille ikään kuin se olisi teillä hallussanne ja sieltä jakelisitte armoa. Teidät lähetetään ottamaan vastaan yhdessä toisten kanssa, ihmettelemään armon sanoja, joita Jeesuksen huulilta lähti.