Pyhän Kolminaisuuden päivä, Matt. 28:16-20, Seppo Häkkinen

Seppo Häkkinen
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta

Pappisvihkimysmessu

Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on totuttu tuntemaan kaste- ja lähetyskäskyn nimellä. Sen ytimen voi kiteyttää kolmeen sanaan.

Ensimmäinen sana on valta. Tämä on ajankohtainen asia, kun eduskuntavaalit ovat takana ja kansanedustajat aloittaneet työnsä. Uusi hallitus on juuri muodostettu ja ministerinpaikat jaettu. Ministeri tulee latinankielen palvelijaa tarkoittavasta sanasta. Se osoittaa, kuinka julkisen vallan käyttäjä on pohjimmiltaan kansan palvelija. Toivomme ja rukoilemme vallankäyttäjille viisautta ja taitoa käyttää valtaa oikein kansamme parhaaksi. Tehtävä on vaativa. Siihen he tarvitsevat tukemme.

Kaste- ja lähetyskäskyssä on kyse vallasta. Siinä Jeesus ilmaisee valtansa. Opetuslapset nousivat vuorelle Jeesuksen käskyn mukaisesti. He tulivat aralla mielellä, kumarsivat ja epäröivät Herransa edessä. Jeesus aloittaa puheensa ja sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Nyt puhuu hän, jolla on kaikki valta, sekä taivaassa että maan päällä. Enempää valtaa ei kenelläkään voi olla. Maalliset vallankäyttäjät kalpenevat hänen rinnallaan.

Jeesuksen valta on kaikkivaltiaan Jumalan valtaa. Hän on voittanut kaiken synnin, pahan ja kuoleman. Jeesuksen valta on myös armollisen Jumalan valtaa. Se näkyi hänen maanpäällisessä elämässään. Hän kohtasi ihmisiä auttaen ja armahtaen. Hän opetti, että suurin on se, joka palvelee.

Kaikkivaltiaan ja armollisen Jumalan vallalla Jeesus lähetti opetuslapsensa maailmaan toteuttamaan tehtävää. Tämän suurempaa valtuutusta ei kukaan voi saada. Tänään kolme uutta pappia lähetetään työhön seurakuntaan. Muistakaa, mihin tehtävänne ja valtuutuksenne perustuu. Olette kaikkivaltiaan, mutta armollisen Jumalan asialla. Teidän ei tule herroina hallita, vaan palvella Kristuksen esikuvan mukaisesti.

Toinen sana on menkää. Pelokkaat ja epäilyksissään kompuroineet, lukittujen ovien takana piilotelleet opetuslapset saivat selkeän viestin. ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Selkeä tehtäväksianto, suorastaan käsky: Menkää! Lähtekää liikkeelle! Sanoma pelastuksesta kuuluu kaikille kansoille ja kaikenlaisille ihmisille. Siksi ihmisiä pitää kastaa kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Siksi heille pitää opettaa kaikki se, mitä Jeesus on käskenyt opettaa.

Ensimmäisenä lähetystehtävän saaneet yksitoista apostolia olivat kirjava joukko. Matteuksen kuvauksesta ilmenee, että ”kun he näkivät Jeesuksen, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät”. Useimmat uskoivat Jeesukseen, ottivat auliisti vastaan tehtävän, luottivat tehtävän antajaan. Mutta oli joukossa myös epäilijöitä. Mitä tästä mahtaa tulla? Tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi, mahtaako tästä tulla mitään? Yksinkertaiset kalastajat saivat tehtävän. Kaikki kansat pitää kastaa Jeesuksen opetuslapsiksi ja opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus oli käskenyt noudattaa. Opetuslapset eivät tienneet maailman laajuutta eivätkä kansojen määrää. He lähtivät liikkeelle Jeesuksen antaman käskyn vuoksi. Heidän työnsä on tuottanut tulosta. Evankeliumin sanoma on kahden tuhannen vuoden aikana levinnyt kaikkialle maailmaan. Mutta se on yhä kesken.

Jeesuksen käsky on yhä voimassa. Evankeliumia on julistettava sanoin ja teoin siellä, missä Kristusta ei vielä tai enää tunneta. Suomessakin on 1,2 miljoonaa ihmistä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet sanomaa Kristuksesta. Siksi jokaisen kristityn on kannettava vastuuta lähetystehtävästä. Erityisesti se kuuluu niille, jotka on kutsuttu kirkon virkaan.

”Menkää!” Tämän Jeesuksen sanan te tänään papiksi vihittävät kuulette. Menkää ihmisten keskelle, julistakaa rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta ja rakastakaa lähimmäisiänne. Menkää sinne, missä vastoinkäymiset ja elämän ankaruus ovat vieneet voimat. Menkää sinne, missä toivon tilalle on tullut toivottomuus. Menkää sinne, missä kaivataan armollista Jumalaa ja toisen ihmisen kohtaamista.

Kolmas sana on kanssanne. Tehtäväksiannon lopuksi Jeesus vakuuttaa, että hän ei jätä omiaan yksin. ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Opetuslapset joutuivat kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia toteuttaessaan Jeesuksen lähetyskäskyä. Useimpien kohdalla se johti jopa vainoihin ja marttyyrikuolemaan. He jaksoivat ja kestivät, kun Jeesus oli heidän kanssaan.

Jeesus lupaa olla läsnä jokaisen kristityn elämässä. Kasteessa syntynyt yhteys Kristukseen kantaa. Se tarjoaa elämänmittaisen turvan. Kristus lupaa olla kaikki päivät maailmaan loppuun asti kastetun kanssa. Tähän lupaukseen kuuluvat menneet päivät, siihen sisältyy tämä päivä ja siihen liittyvät tulevat päivät. Siksi kristityn elämää sävyttää turvallisuus. Koskaan enkä missään tilanteessa ole yksin, vaan Jeesus on kanssani.

Jeesuksen lupaus kohdistuu erityisellä tavalla pappisviran hoitamiseen. Jos pappi pysyy Kristuksen asialla, Jumala lupaa toimia hänen kauttaan ja siunata hänen työnsä. Se tarkoittaa, että Kristus on kanssamme ja ohjaa työtämme. Sen vuoksi kaste- ja lähetyskäskyn viimeiset sanat lausutaan pappisvihkimyksen lopuksi. Niillä sanoilla teidät papiksi vihittävät lähetetään seurakuntaan ihmisten luokse. ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”, sanoo hän, jonka ies kohta puetaan teidän yllenne. Enempää pappi voi tuskin toivoa tämän elämän aikana. Enempää kuin Jumalan läsnäoloa voi tuskin kukaan kristittykään toivoa. Sen varassa jokainen Kristukseen kastettu jaksaa elää ja toteuttaa kutsumustaan.

Hyvät seurakuntalaiset. Tänään vihitään Kristuksen kirkon palvelukseen kolme pappia. Teille, Emilia, Klaus ja Tapio, tämän sunnuntain evankeliumitekstillä on erityinen merkitys. Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn sanat kaikuivat kerran teidän papiksi vihittävien kastejuhlassa. Nyt samat sanat luetaan teidän pappisvihkimyspäivänänne. Pyhä kaste on pappeuden ensimmäinen edellytys. Sen vuoksi teidän on täytynyt toimittaa todistus kasteestanne ennen pappisvihkimystä tuomiokapituliin.

Tänään teidät valtuutetaan Kristuksen kirkon palvelukseen. Kuulette Herran sanan mennä ja tehdä ihmisistä Jeesuksen opetuslapsia kastamalla ja opettamalla heitä. Te saatte lähteä toteuttamaan kutsumustanne sen saman lupauksen rohkaisemina, jonka opetuslapset aikanaan saivat. Tähän lupaukseen ja tähän opetuslasten vuosituhantiseen traditioon te saatte pappeina liittyä. Jeesus sanoo: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”