Minulla on käytössä isältäni peritty 60 vuotta vanha partiovyö. Sen soljessa on sama teksti kuin nykyisissäkin partiovöissä: Ole valmis. Se on partioliikkeen tunnus. Kun puen vyön ylleni, se kertoo hyvin konkreettisella tavalla siitä, että partiolaisena minun tulee olla aina valmiina palvelemaan ja täyttämään velvollisuuteni.
Tänään kirkkovuoden lähinnä viimeisenä sunnuntaina meitä muistutetaan valmiina olemisen tärkeydestä. ’Ole valmis’ sopisi hyvin jokaisen kristityn tunnukseksi. Siihen tämän pyhäpäivän evankeliumi keskittyy. Markuksen evankeliumin 13. luvussa Jeesus puhuu viimeistä tapahtumista. Uskomme mukaan Jeesus palaa kerran maan päälle. Tämä maailmanaika päättyy. Tulee viimeinen tuomio. Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä liittyvät hänen paluuseensa. On oltava valmis. Siksi on valvottava. Evankeliumissa on monia tärkeitä näkökohtia valmiina olemiseen. Otan niistä esille kaksi.
Ensinnä Jeesus korostaa sekä jokaisen seurakunnan jäsenen että virkaan vihittyjen pappien vastuuta. ”Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa” (13:34).
Vieraille maille matkustavan miehen on ymmärretty kuvaavan Jeesusta itseään. Taloa tarkoittava kreikan kielen sana (oikos) tarkoittaa taloa, kotia, huonetta, huonekuntaa. Se voi merkitä myös Jumalan huonetta eli seurakuntaa (1. Tim. 3:15). Jokaisella talon palvelijalla, toisin sanoen seurakunnan jäsenellä, on oma tehtävänsä ja vastuunsa hoidettavanaan. Palvelijoista mainitaan erikseen ovenvartija. Tämän on tulkittu tarkoittavan seurakunnan paimenta, siis pappia. Hänet mainitaan erikseen, koska hänen tehtävänsä on talon isännän eli Jeesuksen poissa ollessa muita vastuullisempi. Hänen tulee huolehtia, ei vain omasta valvomisestaan, vaan samalla kantaa vastuuta koko seurakunnasta. Teologian kielellä sanottuna tässä tulee esille sekä ns. yhteinen pappeus että paimenvirka. Kaikilla seurakunnan jäsenillä on oma tehtävänsä, jossa he palvelevat. Tämä kertoo yhteisestä pappeudesta. Mutta jotkut heidän joukostaan ovat saaneet tehtäväkseen palvella erityisessä paimenvirassa. On tärkeä huomata, että kummallakin on seurakunnassa tehtävänsä ja vastuunsa. Niitä ei pidä asettaa vastakkain, vaan kumpaakin tarvitaan.
Evankeliumissa korostuu se, kuinka tärkeä on seurakunnan merkitys kristityn pysymisessä valveilla ja valmiina olemisessa Jeesuksen tuloon. Seurakuntayhteys tukee yksittäisen jäsenen uskoa. Jumala ei ole luonut meitä yksinäisyyteen, elämään erakkoina, vaan elämään yhteydessä toisiimme, tekemään yhdessä matkaa ja tukemaan toisiamme. ”Jumala on kyllä luonut monenlaista, mutta ei yksinäistä kristittyä.” Tähän Martti Lutherin sanontaan sisältyy syvä viisaus. Kristityksi tullaan, kun ihminen liitetään kasteessa seurakuntaan. Kastettu kristitty on osa yhteisöä. Siksi seurakuntayhteys on ratkaisevan tärkeää. Missä me paremmin voisimme valvoa kuin siellä, missä Herramme on erityisesti luvannut olla läsnä: sanassa ja sakramenteissa?
Sunnuntain jumalanpalveluksessa me emme ainoastaan tapaa toisiamme. Me tapaamme itsensä Jeesuksen – siis jo ennen hänen paluutaan maan päälle. Hän tulee joka pyhäpäivä meidän luoksemme luetussa ja julistetussa sanassaan ja hoitaa siinä meitä. Hän aterioi ehtoollispöydässä meidän kanssamme antaen nautittavaksemme ruumiinsa ja verensä vakuudeksi ristin kuolemastaan ja syntiemme anteeksiantamuksesta. Ilman Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista emme jaksa valvoa uskossa Jeesukseen. Silloin helposti kaste ja siinä saadut Jumalan lahjat ja niiden mukana myös usko Kristukseen unohtuvat.
Tätä sanomaani vasten on huolestuttavaa se, että Taipalsaarella on kirkossa käynti vähentynyt. Vuosikymmenessä on kadonnut 4000 kirkossakävijää. Samoin kymmenen vuoden aikana on kastettujen osuus syntyneistä laskenut yksitoista prosenttiyksikköä. Nämä ovat asioita, joihin seurakunnassa kannattaa tarttua aktiivisesti. Esimerkiksi jos jokainen seurakunnan jäsen osallistuu jumalanpalvelukseen vuodessa yhden kerran enemmän kuin nyt, se nostaa jumalanpalvelusaktiivisuuden vuosikymmenen takaiseksi! Tähän haastan teitä taipalsaarelaisia.
Toinen tärkeä näkökohta liittyy evankeliumitekstin loppuun. Siinä Jeesus sanoo: ”Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” (13:37). Jeesuksen puhe ei ollut tarkoitettu vain opetuslapsille, vaan kaikille uskoville kaikkina aikoina, siis myös meille tänään täällä Taipalsaaren kirkossa. Herramme kehottaa tässä hyvin painokkailla sanoilla valvomiseen. Uudessa testamentissa Jeesuksen käyttämä sana (gregoreo) esiintyy runsaat 20 kertaa. Kyseistä sanaa käytetään Raamatussa hengellisen velttouden ja uneliaisuuden vastakohtana, ja vain poikkeustapauksissa valvomisesta sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Jeesus puhuu hengellisestä ja moraalisesta valvomisesta, ei kirjaimellisesta unesta pidättäytymisestä. Olkaa varuillanne, olkaa valppaina, olkaa hereillä. Ainakin näillä merkityksillä nämä Jeesuksen sanat voitaisiin kääntää suomeksi. Jeesuksen opetuksen mukaan kristityn perusasenne tässä maailmassa on valvomisen asenne.
Kehotus valvomiseen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että nyt-hetki on tärkein. Valvominen on yhteydessä Jeesuksen opetukseen vuorisaarnassa: ”Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään.” (Matt. 6:34). Kukaan ei voi tietää, milloin talon herra tulee. Hänen tulemisensa ajankohtaa ei kannata edes lähteä arvailemaan. Se tulee tapahtumaan äkkiarvaamatta, yllättäen, ehkä aivan eri tavalla kuin oli uumoiltu. Siksi kaikkein olennaisinta on olla valmiina. Meidän tulee elää niin, että ei ole enää merkitystä sillä, milloin hän tulee. Hän saa tulla milloin vain. Ihmisen tulee olla joka hetki valmiina lähtöönsä – joko tämän maailman loppuun tai omaan kuolemaansa.
Oikea hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta on elää syntien anteeksiantamuksesta, sen varassa, että Jumala armahtaa meitä syntisiä Poikansa tähden. Juuri tässä on kristillisen uskon ja tulevaisuuden odotuksen keskeisin asia ja lähtökohta. Siksi kristityn perusrukous on aina ollut: Herra, armahda minua. Olemme Jumalan luomina ja lunastamina hänen rakkautensa kohteita. Olemme Jumalan kämmenellä, hänen huolenpidossaan. Elämämme, olemassaolomme, maailmamme ei ole loppujen lopuksi meidän varassamme, vaan Jumalan varassa. Meitä kannattelee Jumalan hyvyys ja rakkaus. Se vapauttaa meidät palvelemaan lähimmäisiämme ja varjelemaan luomakuntaa. Usko ei ole ahdistavaa pakkoa, vaan lapsen vapaata ja turvallista oloa Taivaan Isän hoidossa. Ilon ja vapauden antaa se, että suhde Jumalaan ei rakennu ihmisten edellytysten varaan. Usko perustuu Jeesuksen Kristuksen rakkauteen ja syntien anteeksiantamukseen.
Hyvät taipalsaarelaiset. Isäni vanha partiovyö muistuttaa minua valmiina olemisen tärkeydestä. Kun partiolaiselta kysyy, oletko valmis, hän vastaa: ”Aina valmiina!” Mikä on vastauksemme, kun Jeesus kysyy meiltä, olemmeko valmiit? Toivon, että voisimme vastata tähän kysymykseen samoilla sanoilla: ”Aina valmiina!” Silloin se kertoo, että olemme valvoneet. Se kertoo siitä, että suhteemme Jumalaan on kunnossa. Se kertoo siitä, että turvaudumme Jumalaan. Häneen me nyt nousemme tunnustamaan uskomme: ”Minä uskon …”