Kirkastussunnuntai, Mark. 9: 2-9, Tapio Luoma

Tapio Luoma
Karjaa

Kirkon ulkosuomalaistyön seminaarin messu

Viime talvena sain käsiini valokuvan, joka pysäytti ja joka ei ole oikein jättänyt rauhaan. Valokuvassa vain joitakin aikoja aiemmin – 1950-luvun alussa – Kanadaan muuttaneet sukulaiseni istuivat kalliolla mäenharjanteella. Siinä äiti ja tytär katsoivat kameraan vierellään naapurin rouva lapsineen. Takana avautuva maisema ei ollut kaikkein mieltä ylentävimpiä. Pari kaivostornia kohosi lohduttoman näköisestä, paljaaksi kalutusta kallioisesta maisemasta. Siellä kaivoksissa, maan uumenissa, ahersivat näiden perheiden isät. Mustavalkoinen valokuva entisestään korosti tunnelmaa, joka siitä välittyi.

Valokuva pysäytti. Mitä mahtoi kulkea vain muutamia aikoja sitten Suomesta tulleiden siirtolaisten mielessä? Millaisin tunnelmin he katselivat uutta asuinseutuaan? Millaista oli heidän koti-ikävänsä? Olivatko he pettyneitä vai tuntuiko heistä, että olivat päässeet kiinni oman unelmansa syrjästä? Miten he käsittelivät muistoja Suomesta, muistoja lapsuutensa ja nuoruutensa vuosista, muistoja vihreistä metsistä ja laajoista pelto-aukeista? Mitä he mahtoivat ajatella omasta tulevaisuudestaan? Yksi kysymys nousi kuvaa katsellessa erityisesti mieleen. Oliko näiden siirtolaisiksi tuntemattomaan maahan tulleiden sukulaisten hyvä olla?

En känsla av välbehag – det är någonting som säkert alla människor vill ha. Vi är ganska redo att göra ganska mycket för att nå denna känsla. På arbetsplatser, i vårt privata liv, – våra hobbyer, när vi är ensamma och när vi kommer ihop med andra människor vill vi uppleva välbehag. Vi vill, att allt vore i ordning och vi inte hade några bekymmer. Det hör till vår mänskilga natur att vi försöker undvika situationer, där vår känsla av välbehag skulle bli hotad.

Vanhaa valokuvaa katsellessani tulin miettineeksi, millaisia elämänpolkuja onkaan käytävä läpi, jotta voisi tuntea hyvää oloa ja mielihyvää. On selvää, että hyvän olon ja parempien elämänolosuhteiden etsiminen on vahva motivaatio meidän ihmisten pyrkimyksissä. Totta kai me haluamme kokea hyvää oloa! On itsestään selvää, että me etsimme yhä parempaa ja ponnistelemme, jotta tuleva olisi valoisampaa ja ehkä jopa helpompaa. Hyvän olon saavuttamiseksi ollaan valmiit melkoisiin ponnistuksiin.

Ulkosuomalaistyössä kohdataan hyvin konkreettisesti juuri nämä tunnelmat. Joskus paremman etsiminen vie oman maan rajojen ulkopuolelle. Siirtolaisuuden väkevänä pohjavirtana on aina kulkenut halu löytää jotakin uutta ja parempaa, ja tuo halu on ollut niin suuri, että sen vuoksi on oltu valmiita monenlaisiin uhrauksiin ja monenlaisiin tunnelmiin. Ja kun suomalainen pakkaa matkalaukkunsa viikon tai kuukauden turistimatkaa varten, hänen ajatuksissaan on toive saada kokea hyvää oloa, rentoutumista, vapaa-aikaa ilman tavanomaisia arjen paineita. Hyvä olo, elämykset ja miellyttävät tunnelmat ovatkin tärkeitä jaksamisemme kannalta.

Kirkastussunnuntain evankeliumissa meille kerrotaan vahvoista elämyksistä. ”Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota.” Evankeliumi alkaa siis lähtemisestä, tavanomaisen jättämisestä ja siirtymisestä johonkin uuteen. Tässä tapauksessa lähteminen tarkoitti yksinäisyyteen vetäytymistä pois toisten ihmisten lähettyviltä. Paikan ja olosuhteiden vaihtaminen onkin joskus tarpeen, kun halutaan löytää jotakin uutta ja voimaannuttavaa. On saatava etäisyyttä menneeseen ja nykyiseen.

Jeesuksen mukaansa kutsumat opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes saivat nähdä ylhäällä vuorella jotakin odottamatonta: Jeesuksen ulkomuoto muuttui selittämättömällä tavalla kirkkaaksi ja sädehtiväksi, aivan kuin vaatien kaiken huomion keskittämistä Mestariin. Oliko opetuslapsilla tässä vaiheessa hyvä olla, jää arvoitukseksi, mutta voisi olettaa, että ennen kaikkea he olivat varmasti hämmentyneitä. Miksi tulimme tänne? Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Opetuslasten hämmennys kasvoi epäilemättä entisestään, kun he äkkiä näkivät kahden tutun oloisen hahmon keskustelevan Jeesuksen kanssa. Ei mennyt kauan, kun he oivalsivat, että siinä olivat Mooses ja Elia, Jumalan profeetat ja kansan johtajat, joista pyhät kirjoitukset kertoivat. Tässä kohtasivat nyt vanha ja uusi aika, se, mitä Jumala oli historiassa tehnyt ja se, mitä hän teki nyt ja tekee tulevaisuudessa. Jumalan suuruutta saivat siinä opetuslapset ihastella, vaikka he olivatkin samalla peloissaan. Ihmisen pienuus tuli selväksi, kun vanhan liiton suuret johtajat keskustelivat Jeesuksen kanssa. Siihen olisi voinut vaikka jäädä, niin ainutlaatuinen oli tuo kokemus. Siksi Pietari teki kömpelön ehdotuksensa: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”

När man möter något gott och har en känsla av välbehag, ville man stanna i denna känsla för evigt. Jesu lärjungar försökte göra sin unika upplevelse längre. De ville bevara den där stunden och stämningen. De måste bli störas av inget. Men det kom en störming. Evangelisten Markus berättar att “Då kom ett moln och sänkte sig över dem, och en röst hördes ur molnet: “Detta är min älskade son. Lyssna till honom.”

Jeesuksen opetuslasten hyvän olotilan tavoittelu sai jälleen uuden käänteen. Nyt eivät enää näköpiirissä olleet Mooses ja Elia vaan nyt kuului ääni. Ei epäilystäkään, etteikö se olisi ollut Jumalan ääni. ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Tämän jälkeen meille kerrotaan, että kun opetuslapset tämän jälkeen katsahtivat ympärilleen, he eivät nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. He tajusivat, että tässä on kaiken keskipiste. Jeesuksen vuoksi Mooses ja Elia olivat olleet mukana. Jeesuksen vuoksi taivaasta kuului Jumalan ääni.

Noihin yli ymmärryksen käyneisiin, suorastaan valtaviin kokemuksiin ei kuitenkaan voitu jäädä. Miten ainutlaatuinen elämys tuo kaikki Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle olikaan. Mutta kuten on kaikkien vahvojen elämysten laita, niistä on päästettävä irti ja mentävä eteenpäin. Vaikka miten oli mielessä hyvä ja voimaantunut olo, nyt oli palattava takaisin. Arjen haasteet odottivat. Luvassa oli ristiriitoja ja nopeasti vaihtelevia tunnelmia, jännitteitä ja luottamuksen opettelua.

Te kirkon ulkosuomalaistyön tekijät kohtaatte omassa työssänne ihmisen toiveita ja haaveita. Kohtaatte sen todellisuuden, jossa monet iloitsevat toiveidensa ja haaveidensa toteutumisesta, mutta myös niitä, jotka ovat pettyneet. Niin siirtolaisten kuin turistienkin parissa pitäkää esillä Kristusta, häntä, jota itse Jumala kehottaa kuulemaan. Elämä Jeesuksen seurassa ei ole oikotie hyvään oloon saatikka onneen. Mutta hetket ylösnousseen Vapahtajan seurassa tuovat voimaa ja rohkeutta kohdata se, mikä tavallisen arkisen elämän keskellä meitä joka tapauksessa odottaa. Miten tarpeellista on muistaa tämä myös siitä syystä, että monet ovat näinä päivinä päättämässä kesälomiaan ja palaamassa töihin.

Muistelen vielä vanhaa valokuvaa. Tiedän, että monien muiden siirtolaisten tavoin sukulaiseni löysivät varsin pian oman paikkansa uudessa kotimaassaan. Jotenkin he tulivat toimeen niiden olojen kanssa, joiden keskellä he elämäänsä rakensivat, ja niiden tunnelmien kanssa, jotka mielessä väistämättä ailahtelivat. Ja sekin on varmaa, että ylösnoussut Herramme Kristus on ollut ja on edelleen heidän kanssaan. Ylösnoussut Jeesus Kristus on myös meidän kanssamme niin tänään kuin huomennakin. Tämän tietoisuuden varassa on turvallista kohdata tavallinen arki ja kaikki, mitä se pitää sisällään.