Sunnuntain evankeliumi alkaa pysähdyttävästi. Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Syntisiksi leimatut ihmiset tulivat siis omasta tahdostaan kuuntelemaan Jeesusta. Jeesus kiinnosti heitä. Heillä oli etukäteen jonkinlainen tieto tai käsitys, että tässä miehessä oli jotakin toisenlaista, jotakin sellaista mitä heidän kannattaa kuunnella. He olivat ehkä pettyneet moneenkin asiaan elämässä ja järjestäytyneen uskonnon lupauksiin tai vaatimuksiin. Uskonto, minkä he tunsivat, oli kääntänyt heille selkänsä. Käytännössä heidän oli mahdotonta enää palata sen piiriin kunnialliseksi kansalaiseksi – kynnys paluuseen oli tehty liian korkeaksi. Mutta Jeesuksen julistuksesta he olivat saaneet vihiä, että ehkä Jumala ei sittenkään ollut heitä hylännyt. Ja he menivät kuuntelemaan. Onko todella niin, että toivoa on – heillekin.
Tulevatko tämän päivän publikaanit ja syntiset Jeesuksen luo kuullakseen häntä? Onko Jeesus heistä edelleen kiinnostava? Luultavasti heidän tietonsa tai aavistuksensa Jeesuksesta on toisenlainen. Tänään Jeesus tuntuu etäiseltä, sellaiselta jonka asia ei tunnu kohtaavan heidän ongelmiaan. Jeesuksessa nähdään jotakin sellaista, mikä tuntuu enemmänkin kääntäneen heille selkänsä. Ihmiset eivät toisaalta tiedosta sitä, jos ovat eksyneet ja kadonneet. Pelastajaa ei ehkä kaivata.
Keitä olivat nuo publikaanit ja syntiset? Publikaaneista tiedetään, että he olivat juutalaisia, jotka keräsivät veroa roomalaisille. Roomalaiset olivat valloittaneet heidän maansa. Roomalaisten keisari oli kaiken lisäksi epäjumala. Oli melkoinen pahennus juutalaiselle kerätä maamiehiltään veroa epäjumalalle. Se oli samanaikaisesti sekä epäisänmaallista että epäjumalanpalvontaa lisäksi epäoikeudenmukaista, koska vetivät isot rahat välistä omaan pussiinsa.
Syntisinä pidettiin sellaisia ihmisiä, jotka eivät voineet tai enää halunneet täyttää kaikkia lain säädöksiä – esimerkiksi sapattiin liittyviä tai ruokasäädöksiä tai muuta rituaalista puhtautta koskevia lain tulkintoja. Ehkä heillä oli ammatti, joka saattoi heidät jatkuvasti saastaisiksi: esimerkiksi nahkuri, joka joutui työskentelemään kuolleiden eläinten kanssa ja siksi tuli saastuneeksi. Ehkä heillä oli sairauksia ja köyhyyden tuomaa rasitetta, joiden tähden katsottiin Jumalan kurittaneen ja rankaisseen heitä. Hurskas fariseus ei halunnut olla heidän kanssa tekemisissä – ennen kuin he sovittaisivat rikoksensa ja tekisivät parannuksen. Mutta monelle ”syntiselle” rikkomusten hyvittäminen oli käytännössä mahdotonta. Juopa oli tullut leveäksi, ja syntiset olivat tuomittuja eristämiseen. Jeesuksen opetus avasi ovia ja uusia mahdollisuuksia.
Jeesus piti publikaaneja ja syntisiä myös oikeasti eksyneinä. He olivat joutuneet pois Jumalan yhteydestä. He olivat eksyneet eivätkä löytäneet enää takaisin. He tarvitsivat kaikkein eniten juuri sitä, että heidät haettaisiin takaisin. Mutta Jeesus ei pitänyt heitä toivottomina tai arvottomina. He olivat edelleen niitä, jotka kuuluivat joukkoon, vaikka fariseukset heitä halveksivatkin ja tuuppasivat syrjään. Mutta fariseusten mukaan ongelma oli siinä, että Jeesus hyväksyi nämä joukkoonsa ja vieläpä söi heidän kanssaan. Hurskas juutalainen teki heihin pesäeron eikä halunnut tulla osalliseksi heidän synnistään. Joka hyväksyy syntiset seuraansa, tulee heidän kaltaisekseen. Tuohon tilanteeseen ja tuohon moitteeseen Jeesus antoi vastauksen kertomalla kolme vertausta: vertauksen kadonneesta lampaasta, kadonneesta rahasta ja tuhlaajapojasta. Niistä kaksi kuultiin päivän evankeliumissa. Kertomus tuhlaajapojasta on vertauksista tunnetuin. Kaikki vertaukset kertovat saman asian. Ne vastaavat kysymykseen, miksi Jeesus hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssa. Siksi, että hän on löytänyt Jumalasta eroon joutuneen ottaa hänet takaisin ja viettää ilojuhlaa. Vertaus kerrotaan fariseuksille, jotka omasta mielestään eivät ole parannuksen tarpeessa.
Kun Jeesus jätti ne 99 lammasta ja lähti yhden kadonneen perään, me kysymme tänään toisaalta, miksi sen vähemmistön puolesta täytyy pitää ääntä. Eikö se enemmistö ole tärkeämpi. Eikö enemmistön mukaan kuitenkin tule toimia. Jeesus oli valmis jättämään 99% enemmistön sen yhden prosentin vähemmistön tähden. Se yksi prosentti oli vaarassa. Se yksi prosentti oli eksynyt, syrjässä tai syrjäytetty. Ehkä enemmistön hylkäämä. Se yksi prosentti oli haavoittunut tai haavoitettu. Se yksi sadasta ei ollut kulkenut enemmistön mukana. Se, että Jeesus lähti sen yhden perään muistuttaa minua samalla siitä, että Koko Totuus ei ollut enemmistön hallussa. Sillä yhdelläkin on tarina kerrottavanaan. Se yksi kantaa Jumalan lapsen täyttä arvoa. Sitä yhtä Jumala on tullut etsimään. Se ei ole jotakin vähemmän kuin muut, mutta kadonnut on vain saatava takaisin turvaan – Jeesuksen luokse.
Kymmenen vuotta sitten Maata Näkyvissä päivillä Bob Lenz kertoi erinomaisen vertauksen, mikä sopii päivän evankeliumiin hyvin. Hän otti esille 5 euron setelin. Mitä sillä saa? Sillä saa ostettua mitä tahansa viiden euron edestä: ruokaa, kodin tarvikkeita. Tehdäänpä pieni koe. Katsotaan mitä tapahtuu, kun haukun tämän vitosen häpeästä soikeaksi: ”Kuule vitonen. Olet todella säälittävä. Kenenkään rikkaan lompakosta ei näin pientä seteliä löydy. On varmaan todella noloa olla kaikkein pienin seteli. Ja sitten sää olet niin tyhmäkin vielä. Sinulla on todella ankea väritys ja tyhmä kuva. Älä näyttäydy silmissäni?” Minkä arvoinen seteli nyt on? Se ei ole menettänyt arvostaan mitään, vaikka haukuin sen käyttökelvottomaksi. Sillä saa edelleen ostettua 5 euron edestä mitä haluaa. – Jos siirrytään kovempiin otteisiin, voisi seteliä lyödä, sylkeä ja huutaa tai rypistää setelin. Sittenkin se on saman arvoinen. Jos menen kauppaan ryppyisen vitosen kanssa niin koska se on niin kulunut ja ryppyinen, ehkä saan sillä vain litran jäätelöä. Tai häätääkö kassa minut pois, kun tulin tuollaisen rahan kanssa. Raha on rahaa ja se kelpaa. Vitonen on vertaus kenestä tahansa ihmisestä. Me olemme tuo viisi euroa. Vaikka olisimme joutuneet syrjään elämässä, meitä olisi haukuttu ja tönitty, kohdeltu kaltoin – vaikka olisimme itse saattaneet itsemme huonoon jamaan, meidän arvomme ei olisi muuttunut. Tämän saman asian Jeesuksen vertaus myös osoittaa fariseuksille silloin kauan sitten ja meille tänään. Kadonnut raha säilytti arvonsa. Publikaanit ja syntiset olivat kadonneita ja hukattuja rahoja – ehkä likaisia rahoja. Mutta Jumalan silmissä niiden arvo ei ollut vähentynyt. Arkielämässä ajattelemme kuitenkin toisin: Jos en ole tarpeeksi kaunis, tarpeeksi älykäs, tarpeeksi terve, tarpeeksi rikas, niin en ole yhtä arvokas. Jeesus tuli etsimään kadonneita. Hän osoitti teoin, että he kuuluvat mukaan. Jumala ei ole hylännyt heitä, vaikka monet ihmiset olivat kääntäneet heille selkänsä. Eikä Jumala odota heidän hyvittävän kaikkia rikkomuksiaan, jotta he saavuttaisivat arvonsa takaisin. He saavat anteeksi. Sinäkin saat anteeksi.
Mutta kun Jeesus tuo heidät takaisin kuolemasta elämään, pimeästä valoon, heidän tulee elää valon lapsina, säilyttää yhteys Jumalaan. Lammas kannettiin kotiin. Rahaa ei jätetty sinne, mistä se löydettiin. Raha laitettiin talteen, että se ei enää katoaisi. Siellä mistä kadonnut löytyi, oli menehtymisen vaara – sieltä hänet piti pelastaa. Ei fariseusten oppien mukaan, vaan katsomalla Kristukseen, seuraamalla Jeesusta.
Joukkueensa jättänyt pelaaja ei voi kokea joukkueen voittoa omakseen. Häneltä jää mitalikin saamatta. Siksi on tärkeä päästä takaisin sillä kaikilla meillä on voittojuhla edessä, kaikilla meillä eksyneillä, jotka Jeesus on vienyt autiomaasta turvaan.