Kerrankin pääsin saarnaamaan Johannes Kastajasta
Mitä ääntä kuunnella, ketä uskoa
Mitä ääntä kannattaa kuunnella ja ketä uskoa sanojen tulvan keskellä? Huutavista äänistä ei ole pulaa. Jos haluat saada äänesi kuuluville, on sanottava yhä kovempaa, provosoitava yhä enemmän, rikottava yhä uusia rajoja, minkä seurauksena olemme turtuneita rajojen rikkomiselle. Emme kristittyinä enää jaksa tarttua kaikkeen moskaan, mitä päällemme kaadetaan, vaan annamme sen valua ympärillemme siinä toivossa, että se itsestään häviää ajan myötä. Eräs huolestunut seurakuntalainen lähetti kuvan Roihuvuoren kirkkoa vastapäätä olevan moskeijan seinästä, jossa isossa lakanassa lukee ”Jeesus oli muslimi”. Kehotin rauhallisuuteen ja sanoin, että koulussa on kyllä opetettu, että islam syntyi 600 vuotta Jeesuksen jälkeen. Kyllä ihmiset tietävät. Vai tietävätkö? Kuinka hyvin todella osaamme erottaa oikean ja hyödyllisen tiedon roskasta?
Johannes Kastaja oli viestittäjä. Hänellä oli sanoma, jota tultiin kuulemaan kaukaa. Ehkä voimme oppia häneltä jotain.
Sinä olet viesti
Kun Jeesuksen luokse alkoi kerääntyä ihmisiä, sanottiin: ”Johannes ei tehnyt yhtään tunnustekoa, mutta kaikki mitä hän tästä miehestä sanoi, on totta” (Joh. 10:41). Johannes Kastajan vetovoima perustui julistukseen, ei tunnustekoihin. Mutta hänen julistuksensa ei ollut vain sanoja. Juuri siksi evankeliumit kuvaavat Johanneksen vaatetuksen ja ruokavalion. Hän söi heinäsirkkoja ja metsähunajaa ja hän pukeutui kamelinkarvapukuun ja nahkavyöhön.
”Vaatteet on mun aatteet” lauloi paatoksella Maukka Perusjätkä minun nuoruudessani. Johanneksella oli profeetan puku. Israelin kuningas Ahasja loukkaantui tapaturmaisesti (2Kun 1) ja lähetti miehiä etsimään apua filistealaisten jumala Baal-Sebubilta. Lähetit kuitenkin kohtasivat matkallaan miehen, joka lähetti heidät takaisin kuninkaan luokse. Kuningas kysyi läheteiltä: ”Minkä näköinen mies oli, joka tuli teitä vastaan ja puhui teille noin?” He vastasivat: ”Hänellä oli talja yllään ja vyötäisillään nahkavyö.” ”Se oli tisbeläinen Elia!” sanoi kuningas. Profeettoja tarvitaan pysäyttämään hallitsijoita, jotka etsivät neuvoja vääriltä jumalilta.
Tämä tapahtui yli 800 vuotta ennen Johannesta. Eliasta kerrottiin uskomattomia tarinoita. Hän oli kaikkien israelilaisten profeettojen esikuva. Viimeinen VT:n profeettakirjoista, Malakia, päättyy sanoihin: ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen.” Se ei ollut uhkaus, vaan lupaus. Kun Eliaa muistuttava hahmo ilmestyy, on armon aika. Jeesus itse sanoi, että Johannes oli juuri tämä profeetan lupaama uusi Elia. Nimi Johannes, hepr. Joo-hanan, merkitsee Herra on armahtanut.
Johannes söi köyhien kansanryhmien ruokaa. Eikä hän ollut juhlissa viihtyvä seuramies. Jeesus sanoi hänestä kerran: ”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ”Hänessä on paha henki.” Sanoilla ”syö ja juo” Jeesus tarkoittaa tietysti mukavaa sosiaalista yhdessäoloa, seurustelua. Johannesta haluttiin kuunnella, koska hän ei mässäillyt eikä juopotellut. Hän ei ollut havittelemassa kuulijoidensa rahoja. Joku on sanonut: ”Sinun olemuksesi huutaa niin kovaa, että en kuule, mitä sanot.” Sanoilla ei ole merkitystä, jos sanojan olemus ei niitä vahvista. Johannes Kastaja oli viesti. Minä olen viesti. Sinä olet viesti.
Edelläkävijä, valmistaja
Johannes Kastaja sai tehtävänsä jo ennen syntymäänsä. Enkeli Gabriel ilmoitti tämän isälle Sakarialle: ”Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten.”
Johannes oli ”edelläkävijä”. Hänen tehtävänsä oli ”valmistaa”, tehdä valmisteluja. ”Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.” (Joh. 1:6)
Valmistautumisen merkkinä Johannes tarjosi kääntymystä ja sen merkkinä tapahtuvaa kastetta. Juutalainen historioitsija Flavius Josefus kirjoittaa: ”Jotkut juutalaiset uskoivat, että Herodeksen armeijan tuho tuli Jumalalta, ja että tämä tapahtui hyvästä syystä rangaistuksena siitä, mitä hän teki Johannekselle, jota kutsuttiin Kastajaksi; sillä Herodes surmasi tämän hyvän miehen, joka kehotti juutalaisia noudattamaan hyveitä oikeudenmukaisuutena toisiaan kohtaan ja hurskautena Jumalaa kohtaan ja niin myös tulla kasteelle; niin että kaste olisi hänelle mieleen, jos he sitä käyttäisivät eivät vain pannakseen pois joitakin syntejä vaan ruumiin puhtaudeksi kunhan sielu ensin olisi täysin vanhurskauden puhdistama.” (Antiquitates 18:5:2)
Ihmiskunta ei ole Johanneksen ja Herodeksen päivistä muuttunut. Kääntymyksen saarnaa tarvitaan edelleen. Puhdistautumista tarvitaan. Suomi elää keskellä arvojen sekamelskaa. Onko ihme, että hauskanpidon ulkopuolelle pudonnut nuori etsii sisältöä sieltä, missä on paloa ja voimaa? Rauhan keskellä kasvanut sukupolvi kaipaa sotaa ja actionia. Tätä samaa paloa ja voimaa myös kirkko tarvitsee. Kääntymys on vastenmielinen sille, joka nauttii elämästään, mutta houkutteleva sille, jonka elämä on umpikujassa. Kääntyäksemme Jumalan puoleen, meidän tulee nähdä, että olemme umpikujassa.
Toinen tulee
”Hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen.” Näin Paavali sanoi Johannes Kastajasta puhuessaan efesolaisille Apt 19. Yleensä me toivomme, että ihmiset uskoisivat meitä, eikä jotain toista. Paavalin puhe Antiokian synagogassa Apt 13 on vielä voimakkaampi: ”Kun Johannes oli matkansa päässä, hän sanoi: En minä ole se, joksi te minua luulette. Minun jälkeeni tulee toinen, jonka kenkiäkään minä en kelpaa riisumaan.”
Johanneksen profeetallinen viesti kääntymyksestä oli siis vain tien valmistamista Jeesukselle. Tämä voi kuulostaa liian helpolta. Mehän tunnemme Jeesuksen paremmin kuin Johannes Kastajan. Mutta juuri Johanneksen ja Jeesuksen välisessä suhteessa käy ilmi se, mikä pelastaa kirkon ja pelastaa koko maailman.
Kääntymyksen ja puhdistautumisen jälkeen alkaa uusi aika, joka ei ole enää pelon ja tuomion aikaa, vaan armon aika. Johannes kastoi kääntymyksen kasteella, mutta Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä. Maailman pahuutta ja omassa itsessä olevaa pahuutta paennut ihminen, rikki lyöty ja omiin voimiinsa pettynyt ihminen etsii pelastajaa. Juuri silloin kuuluu se ainoa huutava ääni, jota meidän tarvitsee kuunnella, kun maailma ympärillä ahdistaa: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Se on Johannes Kastajan tärkein huuto.