2. sunnuntai loppiaisesta, Joh 4:5-26, Tuomo Lindgren

Tuomo Lindgren
Harjavalta

Pyhäpäivän perinteisessä evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta, kun hän muutti veden viiniksi. Hän ilmoitti näin jumalallisen voimansa. Tänään se tulee ilmi toisella tavalla.

Päivän Raamatun lukukappaleissa on kaikkia tekstejä yhdistämässä yksi asia. Se on jano – ihmisen pohjaton jano ja vesi, joka janon sammuttaa. – Ihminen on janoinen olento – mutta emme aina tunnista mistä janosta on kysymys. Kaikkein pelkistetyimmillään jano on vedenjanoa. Juuri sellaista janoa, josta Israelin kansa kärsi erämaassa. Tai Jeesus kärsi matkattuaan pitkän matkan Juudeasta Samariaan. Hänellä oli jano ja hän halusi juoda.

Tällaista raakaa janoa me emme ole Suomessa juurikaan kokeneet, kun jokaiseen taloon tulee vesi. Kunhan vesihanasta vähän kääntä niin vettä tulee. Me asumme tuhansien järvien maassa. Pohjavedet ovat puhtaat ja vettä on kaikkien saatavilla. Raamatun maissa vettä oli vähän, sitä pidettiin arvokkaana. Sen välttämättömyys tunnettiin, sen kanssa oltiin tarkkoja. Vettä ei ollut kaikkialla helposti saatavilla. Joet saattoivat kuivua kesällä. Jos jossakin oli hyvä kaivopaikka, asutus syntyi sen ympräille. Kaivo tarjosi elämän edellytykset. Sykarin kaivon historia ulottui patriarkka Jaakobiin asti. Samarialaiset olivat siitä historiasta ylpeitä. Se on 30 metriä syvä kaivo ja lienee tänä päivänä olemassa. Sen luona käytiin kerran mielenkiintoinen keskustelu. Se nosti esille toisenlaisen janon.

Jano ilmaisee ihmiselle jotakin. Se on ruumiin tapa kertoa, mitä se on vailla. Nestevajaus on saatettava tasapainoon. Juomme vettä ja elimistö elpyy. Mutta meidän janomme ei ole aina sitä, että tarvitsemme vettä. Mitä kaikkea muuta me janoamme? Mitä muuta tasapainoa tarvitsemme? Ns. Maslowin tarvehierakianmukaan ihmisellä on viidenlaisia tarpeita – viisi janoa. Ne liittyvät ruumiillisuuteen, turvallisuuteen, rakkauteen, arvostukseen ja itsensä toteuttamiseen. Pohjalla on perustarpeet, jotka ruumiin toiminnot määräävät: ruoka ja lepo, sitten perusturvallisuus, jonka esim. ansiotyö antaa, lisäksi janoamme toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta, mutta edelleen myös kunnioitusta, arvostusta, lopuksi on tarve luovuuteen…

Miten nämä muut janot ilmoittavat itsestään?: Miten tunnemme niiden synnyttämän janon? Ruumis ilmoittaa ruumiin tarpeet – entä sielun tarpeet. Jos ihminen on unohtanut sielunsa, miten hän tulee tietoiseksi sielunsa tarpeista. Emme olekaan niistä aina tietoisia, vaan toimimme tietämättämme kyseisen janomme mukaan. Ehkä Sykarin nainen janosi turvallisuutta kun oli etsinyt turvaa niin monesta miehestä. Mutta oli olemassa vielä syvempi jano.

Evankeliumissa Jeesus on matkalla Juudeasta Galileaan. Hän kulkee samarian kautta. Yleensä juutalaiset kiersivät Samarian. He inhosivat samarialaisia niin paljon, että eivät halunneet edes kulkea heidän kaduillaan tai olla missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Samarialaiset olivat heidän mukaansa puolipakanallista kansaa – kuin sekarotuisia koiria. Lukuisilla seka-avioliitoilla se oli vieraantunut juuristaan. Se itsessään oli kansa, joka kaipasi ja janosi tunnustuta ja hyväksymistä. Ehkä juuri tämän tähden Jeesus halusi kulkea siellä ja pysähtyä Sykarin kaivolle. Siellä hän kohtasi naisen, joka oli epäonnistunut elämässään monta kertaa. Nainen käy siellä päivän kuumpimpana aikana, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä kylän muita naisia, jotka varmasti pitäisivät häntä moraalittomana onnenonkijana, joka ryövää muiden miehet. Naisella on värikäs menneisyys. Mitä kaikkia tarinoita liittyykään niihin viiteen mieheen, jotka hänellä oli ollut. Sitä evankeliumit eivät kerro, mutta ei ihan tavallinen tarina tuona aikana.

Jeesus aloittaa keskustelun kohteliaalla eleellään pyytäessään naiselta juotavaa. Nainen huomataan ja häntä arvostetaan. Nainen hämmästyi sitä itse ja ihmetteli tällaista arvonantoa ääneen, että juutalainen pyytää jotakin samarialaiselta, joita he halveksivat.

Mutta jo ensimmäisestä naisen lauseesta Jeesus kääntää keskustelua sielun salattuihin asioihin, perustavien kysymysten äärelle. Hän tekee sen hienostuneesti ja toisaalta lujasti. Jeesus koskettaa naisen sielun kipeintä kohtaa. Hänen epäonnista historiaansa miesten kanssa. Se tulee valoon. ”Mene hakemaan miehesikin tänne, jotta hänkin saisi ikuisen elämän vettä” – Ei minulla ole miestä. – Viisi miestä sinulla on ollut, ja se jonka kanssa nyt olet ei ole sinun miehesi. Nainen tajuaa tulleensa täysin nähdyksi. – eikä vain niin, että Jeesus tiesi miesten lukumäärän, vaan koko elämänhistorian mikä tähän liittyi.

Kuvittele itsesi tämän naisen paikalle. Kuvittele niin, että Jeesus kohtaa sinut sinun arjessasi, työssäsi – tilanteessa, jossa samarilaisen naisen tavoin peittelet jotakin kipukohtaa elämässäsi.

Missä tilanteessa Jeesus sinut kohtaisi ja minkälainen keskustelu siinä käydään. Mitä nousee esille? Minkälaisena paljastuu sinun janosi? Ja ennen kaikkea minkälaisena paljastuu se, mikä estää sinua juomasta Jeesuksen antamaa vettä. Tiedän, että tässä hetkessä et ehkä pääse keskustelussa pitkälle – toivon, että tämä keskustelu kuitenkin jatkuu kotonasi.

Jumalan edessä ihmisen jano paljastuu koko syvyydessään. Mikään maailmassa ei tyydytä sitä janoa. Siihen käy vain taivaallinen ruoka ja juoma. Mitä me janoamme:

Puhtautta menetettyyn viattomuuteemme – anteeksiantamusta syyllisyyteemme – Korkeimman läheisyyttä ja yhteyttä kosmiseen yksinäisyyteemme – armoa häpeään, jotta alastomuutemme peittyisi – ja löytymistä ja Jumalan katsetta eksyneisyyteemme ja kadotukseemme.

Meillä on iankaikkisen elämän janoa – Moni asia elämässä yrittää nostaa tämän janon tietoisuuteemme. Mutta meillä on kiire kaikkien muiden tarpeidemme kanssa, niin meiltä jää helposti huomaamatta kaikkein syvin janomme – se jano, jonka vain Jeesuksen antama elävä vesi voi tyydyttää.

Ilmeiseseti on myös niin, että juuri sitä syvintä janoaan ihminen yrittää tyydyttää kaikella muulla touhullaan sillä, että yrittää täyttää kaikkia tarpeitaan: syömällä enemmän, tekemällä enemmän töitä, ripustautumalla läheisiin, hankkimalla kunniamerkkejä, toteuttamalla luovuuttaan. Kaikessa tässä on hivenen hyvääkin – paitsi jos sillä yrittää täyttää sitä sielun tyhjyyttä, mitä vain Jumala voi täyttää. Ihminen jää janoiseksi.

Ilmeisesti on myös niin, että ihminen ei janoa vain elämää, hän janoaa myös syntiä. Meillä on kaksi janoa. Tai sitten se on harhautunutta elämänjanoa? Mutta se jano ei anna mitä lupaa. se ohjaa hänet väärään. Synti meissä voi olla myös asia, mikä ikään kuin lukitsee meidät Jeesuksen lähteeltä. Vaikka meillä on lähde, Pyhä Henki, jonka olemme saaneet kasteessa, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä – synti lukitsee meitä nauttimasta sitä.

Kuuntele, mitä Jeesus haluaa sinulle sanoa sillä kaivolla jolla sinä olet. Anna hänen johtaa sinut totuuteen ja vapauteen.

Jos hän näyttää sinulle syntisi, totuuden itsestäsi, vielä suuremmallal varmuudellal hän näyttää sinulle kirkkautensa, jonka on kätketty hänen armoonsa, rakkauteensa ja myötätuntoonsa syntisiä kohtaan.