Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kuten kirkkoherra tuossa alussa kertoi. Illalla muistellaan vuoden aikana kuolleita omaisia, seurakuntamme jäseniä ja heille sytytetään muistokynttilä – Hautaan saatetut rakkaamme ovat päässeet perille elämä jatkuu Jumalan luona. He kuuluvat nyt riemuitsevaan seurakuntaan. Aamun Jumalanpalveluksessa teema ei ole vain niissä, jotka ovat siirtyneet rajan toiselle puolelle, vaan oikeastaan kaikissa kristityissä kaikkina aikoina. Vietämme kaikkien pyhien päivää – sekä elväien että kuolleiden.
Tämä tarkoittaa samalla sitä, että on olemassa lopulta vain yksi kirkko, yksi suuri uskovien joukko johon kuuluvat kaikki maailman kristityt, ne jotka uskovat ja laittavat toivonsa Jeesukseen. Heitä kutsutaan pyhiksi, koska he ovat saaneet lahjaksi Kristukselta Pyhän Hengen. Täällä maan päällä he ovat vaeltava Jumalan kansa, koettelemuksissa, taisteluissa ja kiusauksissa kompuroiva, kunnes kuoleman rajan toisella puolella, he ovat perillä ja vapaat kärsimyksistä ja synnistä. Kristukseen uskovana muodostamme yhden suuren joukon ja usko liittää meidät toisiimme. Olemme osallisia näkymättömästä pyhien yhteydestä.
Pyhäinpäivä on Harjavallan seurakunnalle erityinen pyhä. Se on kirkkorakennuksemme nimikkopyhä sillä evankeliumina pyhäinpäivisin luetaan vuorisaarnan alku, jossa Jeesus julistaa autuaiksi kahdeksan ihmisryhmää: köyhät, murheelliset, kärsivälliset, nälkäiset, armahtavaiset, puhdassydämiset, rauhantekijät, Jeesuksen tähden vainotut. Tuolta vuorelta, jolla Jeesus piti saarnansa on tuotu kivi kirkon alttarin peruskiveen – toinen puoli löytyy kirkon käytävältä (Huokausten kuja). Tuo kivi oli vuorisaarnan vuorella silloin, kun Jeesus piti 2000 vuotta sitten saarnansa, se on kuullut Jeesuksen puheen, sen ääniaallot ovat osuneet siihen. – teoriassa se on voinut jopa olla hänen kädessään, kun hän siellä opetti kansaa Jumalan anteliaisuudesta: ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää. Jos te osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät. Tämän tähden kirkkomme nimi on Kaikkien autuuksien kirkko.
Se että Harjavallan kirkkon syntymäpäivä (28 v) on pyhäinpäivä, korostaa kirkon merkitystä paikkana, jossa voimme kokea pyhien yhteyttä – syvintä yhteyttä Jumalaan ja toisiin seurakuntalaisiin.
Meillä on yhteys toisiimme, joka on enemmän kuin kulttuurin, kielen, varallisuuden, poliittisten katsomusten yhteyttä. Voimme olla keskenämme hyvinkin erilaisia ihmisiä, erilaisin ajatuksin, erilaisin harrastuksin, erilaisin lahjoin ja ominaisuuksin ja silti meitä yhdistää yksi asia – usko Kristukseen, pelastajaan ja Vapahtajaamme.
Uskon yhteys ei tee meistä joka suhteessa samanlaisia, mutta tietysti jotakin perustavaa sydämen tason samankaltaisuutta on olemassa, Tunnustamme Jeesuksen herraksemme.. Jo pelkästään se, että usko yhdistää kansakuntia, erirotuisia ihmisiä ympäri maailman tarkoittaa sitä, että kristitty ei voi olla rasisti. Silloin hän joutuisi kieltämään suurimman osan kristityistä veljistään ja sisaristaan.
Meillä on uskon yhteys. Olisi myös tärkeää ja arvokasta, että tätä yhteyttä vaalittaisiin. Yhteyden vaaliminen tapahtuu erityisesti täällä kirkossa, osallistumalla messuun. Suomessa on levinnyt jo pitkään kritittyjen ykseyttä vaarantava ajatus, että suhe Jumalaan hoituu kyllä ilman mitään kirkkoa, jumalanpalvelusta, pappeja ja seurakuntaa. Ajatus, mikä tässä takana on liittyy kai siihen, että ihminen ei tarvitse tai halua ketään ulkopuolista määrittelemään suhdetta Jumalaansa. Tämä liittyy ihmisen vapaudentuntoon.
Suomessa uskonto on korostuneesti yksityisyyden asia eikä tätä yksityisyyttä toivota häirittävän eikä haastettavan. Tämän tähden Suomessa on suuri joukko ihmisiä jotka ovat hengellisesti yksinäisiä ja herkästi haavottuvia. Ovatko he enemmän vuorisaarnan mainitsemia hengessään köyhiä vai itseriittoisia? Luulen, että heillä on ollut pyrkimys itseriittoisuuteen, missä kuitenkin ovat ehkä pettyneet ja jääneet vain yksinäisiksi. Kaipaus yhteyteen on olemassa, mutta sitä estää pelot siitä, että tarjolla oleva yhteys on tukahduttavaa.
Minä toivoisin, että sieltä yksityisyydestä etsittäisiin takaisin yhteyteen – jossa voi tulla vahvemmaksi, jossa voi kuulla nämä sanat: autuaita ovat hengessään köyhät sillä heidän on taivasten valtakunta. Evankeliumin lohdun sanat ovat kuultavissa vain seurakuntayhteydessä.
Meidän syvin kutsumuksemme on kutsu yhteyteen. Siitä kutsussa ja uskossa ennen kaikkea on kysymys – meidät on kutsuttu yhteyteen Jumalan ja lähimmäistemme kanssa. Yksityisyyttään varjelevalle aralle sielulle siksi sanonkin: itsenäisyytensä voi säilyttää yhteydessäkin. Tarkoitus ei olekaan sulautua joukkoon. Tarkoitus ei ole sulautua vaan liittoutua – liittoutumalla säilytetään itseys, yksityisyys. Uskossa ei ole kysymys sulautumisesta yhdeksi vaan yhteys monen kesken.
Toinen ei myöskään voi sanoa toiselle; en tarvitse sinua, sinusta ei ole hyötyö kirkossa, ja toisaalta ei voi myöskään sanoa, ent tarvitse sinua kirkko.
Henegllisessä yksityisyydessään moni ehkä pelkää tulevansa ylipuhutuksi. Koska emme ole tottuneet puhumaan hengen asioista, emme osaa puolustaa itseämme taitavaa keskustelijaa vastaan. Vieroksumme muutenkin kaikenmoisia hengen kauppiaita.
Pyhäin päivä – aamulla muistellaan pyhimyksiä, uskossaan esimerkillisiä ja esikuvallisia kristittyjä. Niitä joiden antama malli / esikuva on kantanut, rohkaissut toisia. Niillä ei tarvitse olla mitään virallista asemaa Mummu tai pappa kelpaa hyvin.
Paljon Suomessa on myös ns. antipyhimyksiä – sellaisia ’hurskaita’ joiden esimerkki on ahdistanut ja tehnyt uskosta vaikeampaa sillä se on jättänyt traumatisoivia jälkiä. Kumpiakohan sinun on helpompi omasta elämänhistoriasta löytää – niitä jotka ovat tehneet uskon tiestä helpomman kulkea vai niitä jotka ovat tehneet siitä vaikeampaa, miltei mahdotonta.
Jostakin käsittämättömästä syystä hyvilläkin kristityillä on tarpeen tehdä määritelmiä ja rajauksia, minkälaiset vaattee, kampaus, ja mielipiteet kelpaavat uskovalle. Niille on tietysti olemassa myös hurskaan perustelut. Toinen sanoo: Ei teatteria, elokuvia, televirisota, pelirkottaja, tatuointeja, meikkausta. toinen taan sanoo: että noissa edellisissä ei ollut mitään vikaa, mutta kunhan välttää iskelmämusiikkia, jääkiekko-otteluita, skeittilaulailua. Huumoria, naurua ja leikinlaskua ei sallita, kolmas: ei makeisia, hampurilaisia, viiniä, olutta, lihaa ja internettiä, kotieläimiä ja turkistarhausta
Luultavasti nykyaikana terve harkinta on tulllut tilalle. tietysti ihminen joutuu tekemään rajauksia hyvän elämän toteutumiselle. Mikään Jumalan luoma ei ole itsessään pahaa, mutta kaikki ei ole hyväksi, varsinkaan ylittäessä kohtuuden. Raamatun hurskausesimerkit ovat parempia kuin se, mikä oli näkyvillä: Olkaa ennemmin niitä, jotka armahtavat toisia, jotka rakentavat rauhaa, jotka etsivät Jumalaa kaipauksen hiljaisuudessa.
Tärkeä lähtökohta kuitenkin on siinä, että usko ei ole uskottelua – eikä itselleen valehtelua. Se ei ole kopioitua elämää, ei kritiikitöntä mielipiteiden omaksumista. Ihminen ei purista itseään uskovaiseksi. On oltava rehellinen. Se on heräämistä tosiasioihin. Se perustuu syvään henkilökohtaiseen totuuteen, Jeesuksen kohtaamiseen omassa elämäntodellisuudessa, omine kysmyksineen. Ne vastaukset, joita joku toinen kristitty sai ongelmiinsa eivät ehkä ole sinun vastauksiasi. Ole uskollinen omalle kutsullesi ja uudistu siinä, etsi lisää selvyyttä ja valoa. Ole valmis seuraamaan Kristusta silloinkin, kun se tuntuu vaikealta.
Meidän seuraaminen ei onnistu täydellisesti. – mutta elämän kasvusuunta pitäisi olla yhä syvempään yhteyteen Jumalan kanssa.
Pian käymme nauttimaan ehtoollista. Ehtoollinen on yhteyden ateria. Se on kuvaus itsessään suurestä yhteisyydestä. Ehtoollinen on yhteyden keskus joka säteilee muualle. ehtoollinen on kaiken yhteyden keskus sillä yhteys luodaan siellä aina uudestaan anteeksiantamuksessa. Tähän yhteyteen sinut on luotu ja siihen kutsuttu.