Rakkaat kristityt, ystävät Tuomiokirkon mäellä,
Sydän sanoo Jumalalle Daavidin sanoin: ”Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.” (Ps. 17: 15) Tästä syystä olemme heränneet ja tulleet. Olemme täällä verrattoman aarteen edessä, aarteen, joka ravitsee elämän ja antaa sille mielen. Tämä aarre on Jumalan valtakuntaa, hänen läsnäolaan. Tähän sunnuntaihin tultaessa on saavuttu kaarta pitkin helluntaista ja Pyhän Kolminaisuuden päivästä. Pyhän Hengen, meidän Jumalamme, läsnäolo on elämän perusta. Pyhän Kolminaisuuden olemus ja lahjat ovat täyttä rakkautta. Sydän suorastaan pakahtuu äärettömän rakkauden aarteen kohdatessaan. Kaunis suvikin vaikuttaa haalealta Jumalan rakkauden palon edessä, tosin juhannus on kyllä ollutkin suorastaan kylmä.
Kun saan olla täällä tänä sunnuntaina vertaamassa maallisia ja taivaallisia aarteita, ei ole syytä tehdä sitä vähättelemällä maallisten aarteiden merkitystä. Ei tarvitse kenenkään latistaa kesän hehkua eikä väistellä maallisen elämämme iloa. Kristillinen usko ei ole dualistista, käännettynä: emme karkaa maallista pyrkien yksinomaan henkisiin ulottuvuuksiin. Meidän sydämemme on maasta tehty. Jumala ei luo mitään turhaan tai vähäpätöiseksi, ei maata eikä taivasta. Meidän sydämemme on Jumalalle aarre, yhtä iso kuin hän itse on. Meidän maallisella, yhteiskunnallisella ja arkisella ihmisarvollamme on pettämätön perusta. Taivaaseen se on kirjattu.
Jumalan rakkaus on niin suuri, että mieli menee todella helposti hämmennyksiin ja ryhtyy suorastaan lapsellisesti karkailemaan. Jotenkin sitä haluaa tyytyä vähempään, vaikka sydämensä sydämessä kaipaa kirkkauden loistoa. Miten on mahdollista maahan latistuvalle sydämellemme ottaa vastaan Jumalan rakkauden vakaa läsnäolo? Jatkuva paine voi latistuttaa sydämen vähempään tunteeseen. Mutta kun sydän on auki, saattaa kiire myös johtaa sydämen yliliikutukseen – sekä fyysisesti että vertauskuvallisesti. Ei ihme, että sydän karkailee sydämien sydäntä – Jumalan sydäntä. Pakonomainen kiinnittyminen siihen, mikä kestää aina vain hetken, on todellakin katoava aarre. Huoli ja pelko eivät ole hyviä jumalia. Sydän, kunpa sinä aina havaitsisit paremman aarteen.
Mikä sitten on, suomeksi ja selkeästi sanottuna, se katoamaton aarre, tuo Jumalan valtakunta, hänen läsnäolonsa? Eihän se voi olla mikään aarre, jos sillä ei ole yleispätevää arvoa. Sillä pitää voida olla vastaanotettava arvo itse kullekin meistä henkilökohtaisesti, sydämeen asti. Jos Jumalan rakkaus pakahduttaa sydämen, mikä tekee hänen valtakunnastaan, hänen täydestä läsnäolostaan, sydänten aarteen? Tarvitaan varasydän. Tarvitaan taivaallinen sydän, jossa kuitenkin voi virrata ihmissuvun maahan painettu veri. Se sydän on armon sydän. Tuo sydän on pelkän armon sydän ja rakkauden tyyssija. Rinta, jossa se sydän on, on Pyhän Hengen taivaallinen armolahja maailmankaikkeudelle. Puhun Kristuksen sydämestä.
Kristuksen sydän, palava ja orjantappuroilla kruunattu, on katoamaton aarre. Hänen sydämensä avulla meidän itse kunkin sydän voi todellakin päästä aina uudestaan irti maallisista murheistaan. Kristuksen sydämessä on Pyhä Henki. Ei ole vaikeutta, jota hän ei tietäisi ja jota hän ei pystyisi kantamaan. Tahdon pitää tätä maallista asiaa, Jeesuksen lihallista sydäntä, katoamattomana aarrekammionani. Helposti sitä pakenee jumalallisiin sfääreihin Herran rakkautta miettiessään. Paras tapa rukoilla Jumalaa, huomata hänen rakkautensa todellisuus, on ajatella: ”Jeesus aarteheni, riemu sydämeni, kuule ääneni. Katson sinuun aina, sydämeeni paina lohdutuksesi.” Näin toivon ääni saa kajahtaa itse Jumalan sydämeltä.
Kun joku uskoo nykyaikana Jumalaan näillä main, varmaan aivan oikein häneen uskotaan pääasiassa rakkautena eikä tuomarina. Jumalan rakkauden sydänäänet jäävät kuitenkin niin helposti ohuiksi. Niitten on tarkoitus kaikua ihmisrinnasta toiseen. Jopa rahallinen aarre menettää arvonsa, jos se on piilossa eikä virtaa eteenpäin. Ei pitäisi olla niin ujon ahne evankeliumin suhteen, ei innokkuuden peittelijä teoissaan eikä puheessaan rakkauden suoruuden pyöristäjä. Sitä on niin vaivattomasti kuten Jeesuksen vertauksessa mies, joka heti piti aarteen vain itsellään. Kuitenkin itseriittoinenkin toiminta osoitti, kuinka tärkeä asia valtava aarre hänelle oli. Kauniin helmen löytänyt kauppias taas pani kaiken likoon, kun myi kaiken löytäessään yhden vertaamattoman helmen. Mitä jos helmi katoaisi? Riski olisi kuitenkin sen arvoinen.
Kristuksen rakkauden sydänäänet kaikuvat keskellä kesää, Pyhän Hengen tulessa ja Kolminaisuuden voimassa, hänen koko maailmassaan. Katoamattomat aarteet tulevat kaikille Kristuksen sydämeltä: sen pohjista kaikuva evankeliumin sana, siitä vuotanut kasteen vesi ja ehtoollisen veri. Perjantaina on itse asiassa katolisessa maailmassa Jeesuksen kaikkein pyhimmän sydämen juhla. Voi, kuinka Kristuksen sydämen valo parantaisi myös Ukrainan ja Venäjän suhteet, niin ettei katoavan kunnian, maineen ja vakauden tavoittelu johtaisi jälleen kerran ihmiskunnan historiassa tuhoon ja sekasortoon. Saisivat maat kilpailla kevein sydämin ja ristinmerkein vaikka jalkapallokentillä. Kunpa jälleen kerran sisukkaan vakaassa Suomessakin saisimme eläväisen sydämellisiä aatteita taipaleellemme. Siksi ennen muinoin apokryfikirjoittaja Sirakin sanat olivat Raamatun suosituinta aineistoa, tällaiset ajatukset: ”Iloinen sydän pitää ihmisen hengissä, valoisa mieli lisää elinpäiviä. Muista iloita, innosta itseäsi ja pidä murheet loitolla. Murehtimiseen on moni kuollut, eikä huolten kantamisesta ole hyötyä. Kateus ja katkeruus vähentävät elinpäiviä, huolet vanhentavat ihmisen ennen aikojaan.” (Sir. 30: 22-24)
Vapauttakoon Kristukselta saamamme armon aarre meidät laajoihin näkymiin. Johdattakoon Kristuksen sydän meidät vapauden valtakunnan intoon – kunkin omalla tavallaan. Sydämellinen kiitos ja kumarrus, että sain jakaa sydämen ja sydämeni asiaa. Aamen.