Usein kuulee puhuttavan kristillisistä arvoista. Sanotaan, että kristillisiä arvoja poljetaan maahan ja että meidän tehtävämme on puolustaa niitä. Mitä ne arvot ovat? Mitkä arvot ovat kristillisiä? Tämän päivän teksti, koko päivän teema, puhuu ainakin Kristuksen arvoista, siitä mitä hän pitää elämässä kaikkein tärkeimpänä.
Tämän päivän 1. lukukappale ei olekaan mikä tahansa kohta Vanhasta Testamentista. Se on shema, juutalaisille koko lain ydin. Se on todella kirjoitettuna miljooniin mezuza-koteloihin, joita on kiinnitetty kaupunkien portteihin, eri puolilla maailmaa juutalaiskotien ja liikkeiden ovenpieliin, kaulaketjuihin, autojen kojelautoihin. Shema avaa Israelin radion lähetykset joka aamu. Shema luetaan jokaisessa synagogajumalanpalveluksessa ja juutalaisen yksityisessä rukoushetkessä.
Vähänkin uskoaan tunteva juutalainen tiesi Jeesuksen aikana ja tietää tänään, mikä on lain suurin käsky: Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Juutalaiset tiesivät asettaa tämän rinnalle toisenkin Mooseksen lain käskyn: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen tiesi sekin lainoppinut, joka tuli kysymään Jeesukselta, miten hän perisi ikuisen elämän.
Jeesuksen mukaan tuo toinen rakkaudenkäsky on samanveroinen kuin ensimmäinenkin. Ensimmäistä ei voi täyttää, ellei täytä myös toista. Jokainen ihminen on Jumalan kuva, Jumalan ikoni. Jos halveksit kuvaa ja etkä piittaa siitä vähääkään, kuinka voit väittää rakastavasi itse kuvattavaa koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Johannes toteaa kirjeessään saman asian näin: Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.
Se lainoppinut, joka kyseli Jeesukselta pelastuksen tietä, tiesi, että pelastus lepäsi kahden rakkaudenkäskyn varassa. Tämän Jeesuskin vahvisti: Tee se, niin saat elää. Lainoppinut ajatteli, että tehtävä pysyy hanskassa, kun se rajataan oikein. Siksi hän tiedusteli, kuka on se lähimmäinen, jota tulee rakastaa kuin omaa itseään. Ehkäpä hän muisti tämän lain kohdan: Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Hän oli oppinut, että oman kansan jäsen on lähimmäinen, ja jos ei nyt ihan kaikki nekään, niin ainakin lakia noudattavat meikäläiset, siis veljet, hänen itsensä kaltaiset miehet. Siinä porukassa oli vedettävä yhtä köyttä.
Tämä ei Jeesukselle riittänyt. Siinä ei ollut hänen mukaansa mitään erinomaista ja jaloa, varsinkaan kun tuon veljesjoukon ulkopuolella olevia kohdeltiin kuin he eivät ihmisiä olisikaan. Siksi Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Emme mene nyt tuohon tuttuun kertomukseen, mutta muistattehan, että Jeesus tapauksen kerrottuaan kysyi, kuka oli ryöstetyn lähimmäinen. Hurskaalle juutalaiselle oli vastenmielistä edes mainita samarialaisen kansallisuutta. Siksi hän sai vaivoin sanottua: Se joka osoitti laupeutta. Henkitoreissaan ja muiden apua vaille jääneelle juutalaiselle samarialaisen oli kelvattava apua antavaksi lähimmäiseksi. Voisiko puolestaan juutalaisesta olla siihen, että hän olisi lähimmäinen samarialaiselle. Siihen Jeesus joka tapauksessa haastoi: Mene ja tee sinä samoin.
Tiedämme, että Jeesus tarkoittaa lähimmäisellä jokaista ihmistä, jokaista joka tarvitsee apuamme, erityisesti kaikkein heikoimpia, uhanalaisimpia, halveksituimpia. Helppo on arvostella fariseusten tiukkaa linjaa. Mutta eipä taida löytyä meistä edes sitä yhteisöllisyyttä, sitä solidaarisuutta omia kohtaan, joka oli heille ominaista. Toisekseen helpointa meidänkin on silti asettua niiden asemaan, jotka ovat meille rakkaita, meille tuttuja, kaltaisiamme, samoin ajattelevia ja kokevia. Sitähän juuri on rakastaa lähimmäistä kuin itseään, että osaa asettua tuon toisen ihmisen asemaan, osaa ottaa omakseen hänen huolensa, hänen pelkonsa ja häpeänsä ja tekee hänelle kaiken sen, mitä toivoisi, että joku tekisi minulle, jos olisi hänen asemassaan.
Emme siis tarvitsen lakikirjaa toimiaksemme ihmisten kanssa oikein, emme edes Raamatusta löytyviä satoja käskyjä ja kieltoja, jos vain voisimme asettua eri tavoin kohtaamiemme ihmisten asemaan ja oivaltaa, millaista kohtelua heidän sijassaan toivoisimme saavamme osaksemme. Ja jos meillä olisi vielä tahtoa ja rohkeutta tehdä se. Mutta tuo kaikki onkin niin vaikeaa.
Lähimmäisen asemaan asettuminen on erityisen vaikeaa, jos tuo lähimmäinen ei kohtele meitä ystävällisesti ja avoimesti. Tai jos hän näyttää siltä, että hankaluuksia saattaisi olla tulossa. Tai, jos näyttää siltä, että emme sittenkään taida ymmärtää toisiamme. Tai, jos hän näyttää oudolta tyypiltä, joka on varmaankin itse hankkiutunut vaikeuksiin. Tai jos tuon toisen usko ja aatemaailma, käyttäytyminen tai taipumukset ovat meille outoja. Ja mitä ne kaikki muutkin ihmiset ajattelevat. Silloin viimeistään muistuu mieleen sata käskyä ja kieltoa ja saman verran ystävien hyviä neuvoja jättää puuttumatta ja pysyä loitolla. Näinhän se käy. Eivät ne Jerikon tiellä ryöstetyn kohdalla askeleitaan tihentäneet hurskaat juutalaiset sen suurempia lurjuksia olleet kuin monet hurskaat kristitytkään. Lain suurin käsky on kovin helppo peittää sadan pienemmän alle, jos ei mukavuussyistä niin maineen ja kunnian takia kuitenkin.
Jeesus ei pitänyt tavattomana, että kuitenkin jostain löytyi ihminen, joka ei voinut olla säälimättä Jerikon tiellä ryöstettyä. Jospa tuo mies oli itse kokenut samaa avuttomuutta, ja nyt hänellä ollut mitään menetettävää. Eikä Jeesuksesta ollut tavatonta, että tuo auttava lähimmäinen oli muukalainen, ihminenhän hänkin oli.. Jeesus tiesi, että Jumalan luoman ihmisen parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu kyky asettua heikomman asemaan, sääliä häntä, luopua omastaan ja nähdä vaivaa toisen auttamiseksi. Tämä ominaisuus kuuluu ihmiselle, koska hän on Luojansa kuva, koska hänessä on jotain Luojastaan. Mutta tuo kuva on meissä kaikissa rikkinäinen, hämärä kuva, kuin raskaan lian peittämänä. Rakkauden laki on kuitenkin piirretty jokaisen ihmisen sydämeen. Uskosta ja kulttuurista riippumatta ihminen aavistaa, että niin on oikein. Ja yllättävissä tilanteissa, siellä missä emme aavistaisi, jotain kirkasta tuosta kuvasta tulee vastaan, uskonnosta ja kulttuurista riippumatta, ihmisen asemasta ja maineesta riippumatta.
Se mikä ensin näyttää olevan kristillisten, tai tarkemmin Kristuksen arvojen ydin, onkin lopulta yleisinhimillistä. Löydämme samoja arvoja muualtakin niin, että saamme oppia muilta. Voimme yhdessä tehdä työtä samojen päämäärien hyväksi, samojen ihmisten auttamiseksi. Entä jos jokainen voi löytää suurimman lain omasta sisimmästään, mikä silloin on kristinuskossa erityistä .
Kristillisen uskon erityinen sanoma ei olekaan laissa, ei edes rakkauden laissa. Kuitenkin se on luovuttamattoman tärkeä. Vaikka kuka tahansa ihminen voi löytää tuon lain syvältä sisimmästään, se on Jumalan laki, sen Jumalan, jonka me tunnemme Jeesuksen Kristuksen sanoissa ja elämässä.
Kristillisen uskon ainutkertainen sanoma ei ole laissa, vaan evankeliumissa. Jeesus opetti, että Jumala itse täyttää rakkauden lain alusta loppuun. Hän on Jumala, joka ei voi olla säälimättä ja rakastamatta avutonta ihmistä. Jokainen ihminen on hänelle ryöstetty lähimmäinen. Synti on ryöstänyt hänen kykynsä asettua toisen ihmisen asemaan. Synti on ryöstänyt hänen tahtonsa ja rohkeutensa tehdä sitä, minkä hän tietää oikeaksi. Synti saa hänet painamaan rakkauden lain satojen sääntöjen ja ohjeiden ja hyvien tarkoitusten alle.
Se lähimmäinen, joka Jerikon tiellä sääli ryöstettyä, olikin Jeesus itse. Hänet Jumala lähetti kulkemaan ihmisen tien. Jeesus on se, joka hoitaa haavojamme, puhdistaa ne, kantaa seurakuntaansa, hoitaa siellä ja antaa meille tehtäväksi hoitaa toisiamme, kunnes hän tulee takaisin ja vie viimein perille. Tämä hyvä uutinen Jumalasta oman tahtonsa loppuun saattajana on kristinuskon varsinainen, tarjolla oleva aarre.
Sitä kautta rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen, tuo shema, saa aivan uuden ulottuvuuden. Jumalan rakastaminen on häneen turvautumista elämämme suurimpana ja uskollisimpana lähimmäisenä. Näinhän Luther katekismuksessaan ensimmäistä käskyä selittää: Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, ja turvautua yksin häneen. Saamme turvautua koko sydämestämme, koko sielullamme ja mielellämme.