On monenlaisten valmistelujen aika: Monet asiat työssä, opiskelussa ja kotona on lähiviikkoina saatava viimein tehdyksi. Kaiken lisäksi lahjat on valmistettava ja ostettava, paketit ja kortit on saatava ajoissa postiin, joulusiivous tehtävä, kinkku varattava, laatikot valmistettava, piparit, tortut ja piirakat leivottava ja paistettava, kuusi hankittava. Niin paljon on vielä tekemistä, ennen kuin kaikki on valmiina ja voi huokaista. Ihan toisenlaisesta valmistautumisesta ja valmiudesta meitä muistuttaa kuitenkin toisen adventtisunnuntain sanoma.
Monessa lähikielessä valmista merkitsevä sana tarkoittaa alun perin aivan tietynlaista valmiutta. Ruotsin färdig tai saksan fertig tulee sanoista färd tai fart, eli sanasta matka. Valmis tarkoittaa voissa kielissä siis alun perin matkaan valmista. Jeesuksellekaan valmis ei ole se, joka on jo päässyt perille, eikä se, joka on kasvanut keskeneräisyydestä täyteen mittaansa, puutteellisesta täydelliseksi. Ei, valmis on se, joka on valmis matkaan, matkaan jättämään entisen taakseen, valmis kasvamaan, muuttumaan ja uudistumaan, valmis kohtaamaan kaiken sen, mihin Jeesus omansa johtaa.
Tiedämme, että Jeesuksen oppilaatkaan eivät olleet mitään virheettömiä sankareita. He olivat kuitenkin matkaan valmiita, kun Jeesus kutsui heitä seuraamaan. Mitä siis merkitsee se valvominen ja valmiina oleminen, johon Jeesus meitäkin tämän päivän evankeliumissa kehottaa? Mitä on olla kristitty, matkaan valmis Jeesuksen seuraaja?
”Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti.” Tällaisen ohjeen oli Mooses antanut kansalleen sitä viimeisen illan ateriaa varten, jolloin oli varustauduttava jättämään kaikki ja lähtemään yön selkään, pitkälle matkalle Egyptin orjuudesta vapauteen, luvattuun maahan.
Vanhan liiton kansan oli oltava sinä iltana matkaan valmis kansa. Tyypilliseen itämaiseen asuun on
vuosituhansien ajan kuulunut oleellisena osana pitkä viitta. Arabin tai beduiinin asuun se kuuluu vieläkin. Pitkä viitta suojaa auringon poltteelta, mutta myös yön kylmyydeltä. Kiireinen kulkija kuitenkin sitoo viitan helmat vyötä-rölleen. Silloin voi tarvittaessa vaikka juosta viitan liepeisiin kompastumatta. Siksi tuhat vuotta ennen Jeesuksen syntymää oltiin Egyptin Goosenin maakunnan juutalaiskortteleissa ateriallakin valmiina matkaan viitan liepeet valmiiksi vyötettyinä, sandaalit jalassa ja matkasauva käsien ulottuvilla.
Myös uuden liiton kansan, Kristuksen seuraajien, tulee olla matkaan valmis kansa. Siksi Jeesus antoi sille varsin samankaltaiset valmiusohjeet: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa!” Vaatteiden vyöttäminen tarkoittaa tässäkin valmiutta matkaan, valmiutta kohdata uusia maisemia ja uusia haasteita, valmiutta muuttua, kasvaa ja oppia uutta. Joskus kristityn ihanteena pidetään vanhasta kiinni pitämistä, menneeseen takertumista, muuttumattomuutta. Kristuksesta on syytä pitää kiinni, uskosta Jumalaan, häneen, joka on sama eilen tänään ja ikuisesti. Tämän uskon varassa meidän on kuitenkin kohdattava aina uusia maisemia. Meidän on kuljettava se oma kasvamisen ja oppimisen tiemme, jolle Kristus meidät johtaa.
Kuvatessaan Rooman kristityille elämää Kristituksessa, hän kehottaa: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon.” Joskus tätä on tulkittu niin, että on pitäydyttävä vanhoissa tavoissa, tottumuksissa eikä niitä saa muuttaa. Paavali näyttää kuitenkin päinvastoin tarkoittavan, ettei pidä kaavoittua minkään aikakauden tapoihin ja tottumuksiin, ei sen enempää menneen ajan kuin nykyisenkään, koska hän jatkaa: ”… vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”
Matkaan valmis uskaltaa katsoa avoimesti ympärilleen ja arvioida, mitä Kristus meiltä juuri nyt ja tässä ajassa odottaa. Viitan liepeiden sitominen vyötärölle kuvaa myös palvelijan nöyrää asennetta. Itämailla ylhäiset ja ylpeät ihmiset pitivät kiinni arvokkuudestaan eivätkä mielellään vyöttäneet vaatteitaan vyötärölleen. Se oli heistä nöyryyttävää, koska se oli aina ollut palvelijan osa. Sitä juuri Kristus meiltä omiltaan odottaa, että meillä olisi nöyryyttä palvella ja auttaa, sen sijaan että me jäisimme sivusta ihmettelemään maailmanmenoa. Jeesus itsekin tuli palvelemaan, ei palveltavaksi.
Sandaalien ja matkasauvan sijasta Jeesus kehottaa seuraajiaan huolehtimaan, että heidän lamppunsa palavat ja niissä on öljyä. Siitähän oli puhetta kolme viikkoa sitten, kun evankeliumitekstinä oli Jeesuksen vertaus kymmenestä morsiusneidosta. Mooses varusti kansaansa lähtemään matkaan hiljaa ja salaa. Lamppuja ei tarvittu eikä kaivattu. Hyvät kengät ja tukeva matkasauva olivat pimeässä vaeltavan paras apu.
Mekin joudumme usein kulkemaan pimeässä, tietä, joka on meille vieras ja outo. Jumalan sana on silloin turvallinen matkasauva. Jeesus ei kuitenkaan lähetä kansaansa kulkemaan salaa ja kätkössä. Matkasaatto on avoin. Se ei ole yhtä kansaa vaan kaikkia varten. Siksi tarvitsemme valoa, että näkisimme, mutta myös että näkyisimme. Se valo on Kristuksen valoa. ”Minä olen maailman valo”, hän sanoi. Tämän valon tulee näkyä. Se ei saa jäädä kätköön. Siitäkin Jeesus vuorisaarnassaan varoittaa. Valo on tarkoitettu kaikille, koko maailmalle.
Kun Kristus asuu sydämessä, hänen valonsa loistaa koko olemuksesta. Ei haittaa, vaikka ulkoinen olemus on hauras ja epätäydellinen, kun vain Kristus saa sitä hallita. Apostoli Paavali puhuu hauraasta saviastiasta, savilampusta, josta loistaa Kristuksen valo. Tällaisen lampun sydänlanka palaa avoimena, levollisena ja kirkkaana Kristuksen läsnäoloa. Se, Kristuksen läsnäolo on se lampun tarvitsema öljy.
Matkaan valmis on siis se, joka vaalii yhteyttää Kristukseen, on avoin kohtaamaan tämän maailman ja siinä jokaisen lähimmäisen, ja on valmis rohkeasti heijastamaan ympärilleen Kristuksen valoa.
Siihen matkavalmiuteen kuuluu aina rukous:
Tule, Herra Jeesus! Tule ja asu minussa!
Tule, johdata, ohjaa ja neuvo! Tule, uudista ja rohkaise!