Spitaali eli lepra on hoitamattomana koko ihmisen kehoa rujouttava tauti. Se synnyttää ihon ja ruumiinosien epämuodostumia ja märkiviä haavoja. Kauan ajateltiin, että tauti on tarttuva ja parantumaton. 3. Mooseksen kirjassa spitaalin saastuttamat määrättiin karkotettavaksi leirin ulkopuolelle. Siellä myös säädetään, miten taudista epäillyn on puhdistauduttava ja käytävä läpi pappien tarkastus ennen kuin heidät todetaan puhtaiksi ja heille sallitaan paluu muiden yhteyteen.
Niinpä Jeesuksen aikanakin syrjäseuduilla asusti sinne karkotettuja spitaalisia pieninä tai suurempina yhteisöinä. Sellaiseen joukon kohtaamme evankeliumitekstissämme Galilean ja Samarian harvaan asutulla rajaseudulla. Heidän oli jo kaukaa varoitettava lähestyviä ihmisiä saastaisuudes-taan. Näin nämäkin ihmiset tekivät. Mutta he myös tunsivat tulijan ja huusivat Jeesusta avukseen. Jeesus ei väistellyt noita seutuja eikä sen onnettomia ihmisiä. Hän oli tullut heitä varten. Hän oli tullut kutsumaan heitäkin siihen yhteyteen, joka on esimakua siitä Jumalan valtakunnasta, jossa kaikki Jumalan lahjat, koko elämä jaetaan yhdessä.
Jeesuksen esimerkin mukaisesti rakkauden osoittaminen spitaalisille on aina ollut kristillisen lähimmäisenrakkauden suuri haaste. Tautiin liittyvien palkojen vuoksi spitaalia sairastavien rinnalle lähteneet kristityt ovat joutuneet luopumaan spitaalisten tavoin elämän terveiden joukossa. He ovat joutuneet jakamaan koko jäljellä olevan elämänsä eristyksessä spitaalisten kanssa.
Euroopassakin lepra oli tavallinen keskiajalla ja uuden ajan alussa. Mm Seilin saari Turun saaristossa on toiminut 1700-luvun lopulle saakka spitaalisten karkotuspaikkana. Norjalainen lääkäri Gerhard Hansen löysi spitaalia eli lepraa aiheuttavan bakteerin vuonna 1873. Hän myös totesi, ettei tauti tartu ihmisestä toiseen niin kuin oli luultu. Bakteeri elää ja leviää kelvottoman hygienian olosuhteissa. Spitaalisten karkotukset ovat siis vuosituhansien ajan vain pahentaneet heidän tilannettaan. Karkottaminen kauas muista ihmisistä on ollut aiheeton ja tarpeeton elinkautinen kärsimys. Lääkehoidolla tauti on nykyisin varsin helposti parannettavissa.
Hansenin löytö merkitsi suurta käännettä lepran hoidossa siellä, missä spitaali oli vielä yleinen: Afrikan, Aasian ja Eteläisen Amerikan köyhissä maissa. Erityisesti kristilliset kirkot ja lähetysjärjestöt ryhtyivät kiinnittämään huomiota lepraa sairastavien lääkehoidon ohella köyhien ihmisen elinympäristön parantamiseen, puhtaan veden saantiin, kelvollisten käymälöiden rakentamiseen, ja hygieniasta huolehtimiseen.
Mutta kauan Hansenin löytöön suhtauduttiin myös varauksin, niin kuin tieteen löytöihin usein muulloinkin. Kerran sain käydä Kreetan itäisestä rannikosta tunnin venematkan päässä, pienellä Spinalongan saarella. Tuo karu saari on nopeasti jalkaisin kierretty. Saari oli Euroopan viimeinen spitaalisten karkotuspaikka. Vasta vuonna 1957 sen asukkaat viimein tuotiin sairaalahoitoon Ateenaan.
Käsittämättömältä tuntuu, että karkotuspaikka perustettiin kauan sen jälkeen, kun spitaalin syy ja hoitokeinot olivat jo tiedossa. Kuinka paljon turhaa kärsimystä ja tuskaa noihin satoihin läheisistään eroon reväistyjen ja saastaisiksi leimattujen ihmisten elämään oli pitkien vuosikymmenien aikana mahtunutkaan! Ja oliko syynä vain se, että vastuulliset ihmiset pitivät kiinni peloistaan ja ajatustottumuksistaan eivätkö olleet valmiita tunnustamaan tosiasioita.
Spinalongan puhuttelevan kokemuksen jälkeen olen usein miettinyt, kuinka moni muu sairaus, vamma tai poikkeavuus on kuin lepra. Edelleen moni sairaus, vamma tai poikkeavuus eristää ihmisistä. Kun sairauden, vamman tai poikkeavuuden leima on lyöty, moni ystävä jättää, työpaikan saanti vaikeutuu, toisia ihmisiä on vaikea lähestyä. Kaiken muun taakan lisäksi asianomainen ihminen joutuu koko elämänsä kantamaan taakkanaan leimaa, joka häneen on kerran lyöty. Näin käy, vaikka sen taudin tai poikkeavuuden syy tiedettäisiin, ja vaikka tiedettäisiin, ettei tauti tai ominaisuus tartu.
Jeesuksen puhdistamista spitaalisista yksi palasi Jeesuksen luokse kiittämään. Hän ymmärsi saaneensa Jumalalta suuren lahjan. Hän oivalsi kohdanneensa pelastajansa, vapauttajansa. Yhteys hänen oli tärkeämpi kuin se, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Siksi puhdistuminen merkitsi hänelle myös pelastusta.
Muut yhdeksän jatkoivat matkaa kohti Jerusalemia. Heille puhdistuminen ei riittänyt. Vasta lain mukainen tutkiminen ja vapauttava päätös merkitsi heille paluuta muiden joukkoon. Ihmisten hyväksyntä oli heille tärkeintä.
Luukas kertoo, että ainoa kiittämään palannut oli samarialainen. Viime sunnuntaina saarnattiin laupiaasta samarialaisesta, nyt Jumalaa kiittävästä samarialaisesta. Nämä kaksi eivät ole vain samaa hurskaiden juutalaisten halveksimaa heimoa. He ovat myös toistensa hengellisiä sukulaisia.
Usko ei voi olla vain kuollutta totena pitämistä tai lain kirjaimen pikkutarkkaa seuraamista. Usko, jossa Kristus itse on astunut elämäämme, sisimpäämme, saa aina myös jotakin uutta aikaan. Uskossa Jumalan armo ja rakkaus tuottaa hedelmää. Se tulee esiin tavalla tai toisella. Laupiaan samarialaisen tapauksessa usko ilmeni rakkautena kärsivää lähimmäistä kohtaan. Kiittämään palaavan samarialaisen tapauksessa usko ilmeni Jumalan ylistyksenä ja Kristuksen luo palaamisessa. Usko synnyttää liikettä kahteen suuntaan: Jumalaan ja lähimmäisiin. Kiittävä samarialainen osoittaa toisen, laupias samarialainen toisen.
Tämän päivän evankeliumi opettaa meille jotakin tärkeää myös jumalanpalveluksesta. Mehän tulemme kirkkoon astuaksemme yhdessä Kristuksen, Vapahtajamme eteen. Usein me kysymme kirkossa käymisestä: ”Mitä minä siitä saan? Mitä se sinulle antaa?” Me kysymme myös, lisääkö sen arvostustamme vai jättääkö se meihin päinvastoin leiman, jota emme halua. Nämä ovat meidän laskelmoivien ja hyötyä ajattelevien ihmisten kysymyksiä. Ne eivät varmaan ole kiittämään palanneen samarialaisen kysymyksiä. Hän tunsi jo saaneensa niin paljon Jumalan hyvyyttä ja puhtaasti armosta, että hänen oli pakko palata auttajansa luo, kiittämään ja heittäytymään hänen eteensä.
Jumalanpalvelus oli ensimmäisille kristityille ennen kaikkea yhteinen kiitosjuhla, eukaristia. Siihen Paavalikin viittaa tämän päivän uuden testamentin lukukappaleessa: ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herraamme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Kun tällä mielellä tulemme auttajamme luo yhteiseen jumalanpalvelukseen, saamme elää kirkossamme sen juhlahetken, jonka parannettu samarialainen koki Galilean ja Samarian rajaseudulla. Silloin Jeesus itse puhuu meille, jakaa juhlapöydässään elämän meidän kanssamme. Hän lähettää meidät vapautettuina ja rohkaistuina omaan elämän arkeemme lähimmäistemme luo.