4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh 17: 6-10, Petri Karttunen

Petri Karttunen
Joensuun seurakunta

Tätä saarnaa miettiessäni mielessäni alkoi soida laulu kahden maan kansalaisesta. Laulu liittyy Suomen ensimmäisen lähetyssaarnaajan Martti Rautasen elämään. Laulun tekijöinä on kaksi oman aikamme lähetystyöntekijää, sanoittaja Kaija Pispa ja säveltäjänä hänen mielensä Jaakko Löytty. Jostakin syystä tämä on laulu, joka nostaa minulla aina palan kurkkuun ja saa vedet silmiin. En aina tiedä itsekään, miksi. Jostain niin hyvin syvältä itsestäni se nousee. Lempeän mollivoittoisen ja ikävöivän melodian kantamat sanat koskettavat sydämen tuntoja, voimattomuuden ja huonouden tuntoa, kaipausta ja ikävää, toivoa ja syvää iloa. Kaikki tämä liittyy kahden maan kansalaisen matkaan.

Mitä on olla kahden maan kansalainen? Mitä elää kahdessa maailmassa, kahdessa eri todellisuudessa?

Evankeliumimme on Jeesuksen jäähyväispuheesta, viimeisistä sanoista oppilailleen. Jeesus tiesi aikansa ja tehtävänsä maailmassa olevan lopullaan. Niiden, jotka taivaallinen Isä oli valinnut ja Jeesus oppilaikseen kutsunut, oli määrä jäädä maailmaan. Heille oli varattu siinä tehtävä, johon Jeesus oli heitä varustanut. Puheensa päätteeksi Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut.

Se maailma, josta Jeesus puhui ja rukoili, on Jumalan maailma. Jumala oli sen rakkaudessaan luonut ja yhä hän vaalii sen elämää. Jumala oli luonut maailman sanallaan. Kaikki on luotu Sanan kautta, Kristuksessa. Sanallaan Jumala oli rakkaudessaan luonut myös ihmisen. Hän oli puhaltanut häneen oman henkensä. Hänestä oli tullut Jumalan yhteydessä elävä Luojansa palvelija. Elämä tässä maailmassa ja Jumalan yhteydessä olivat yksi ja sama asia.

Mutta ihminen kadotti tämän yhteyden. Saatana yllytti ihmisen kapinaan Luojaansa vastaan. Ja ihminen suostui siihen ylpeydessään. Hän halusi itse olla oman elämänsä Herra. Siksi Jumalan maailmasta tuli synnin ja kuoleman, elämän tarkoituksettomuuden ja epätoivon maailma. Jumala ei kuitenkaan koskaan lakannut rakastamasta luomaansa maailmaa eikä ihmistä. Kun Jumalan säätämä aika oli koitti, Jumala täytti kansalleen antamansa lupauksen ja lähetti Poikansa maailman Vapauttajaksi synnin ja kuoleman kahleista. Hän tuli omaan maailmaansa, siihen, joka oli luotu hänen kauttaan. Mutta se ei tuntenut häntä. Se oli kadottanut yhteyden luojaansa. Sen tunsi vain tämän katoavaisuuden ja oli tehnyt siitä itselleen jumalia.

Nyt ratkaiseva taistelu syntiä ja kuolemaa vastaan oli käsillä. Ihmiseksi tulleen Sanan tehtävä maailmassa oli sen jälkeen päätöksessään. Maailma oli senkin jälkeen entisensä ja kuitenkaan ei ollut. Synti oli sovitettu. Kuolema voitettu. Synti hallitsi edelleen maailmassa, mutta vain aikansa, vain niissä rajoissa, jotka sille enää sallittiin. Sinä aikana sanoma sovituksesta ja kuoleman voittajasta oli vietävä kaikkeen maailmaan.

Kristuksen omat ovat edelleen tässä maailmassa ja osa sitä. ”Tuuli tunkee yhä vastaan.” ”Vaellus on vaivaista.” Rukous on niin monesti voimattoman huuto pimeyteen. Kaiken tämän keskellä elää kaipaus. Jeesus kiittää Isäänsä siitä, että hänen omansa ovat saaneet kuulla sen, minkä Isä oli hä-nen sanottavakseen uskonut. Nyt heidän sisimmässään elää kai-paus Jumalan valtakunnasta, elämästä rakastavan Jumalan yhteydessä. He ovat alkaneet ymmärtää ikäväänsä, tunnistaa ihmisessä aina eläneen kaipuun kohteen. He tietävät, että ihmisen on määrä kotiin päästä kerran. Hänen on määrä päästä siihen Isän yhteyteen, jonka hän kerran kadotti. Kristuksen omat tietävät nyt pyrkiä sinne, missä ihmistä on koko ajan odotettu ja kaivattu. Ja pian heillä on toivo siitä, että synti ei enää erota meitä Jumalan rakkaudesta, ja että kuolemankin voitto on vain väliaikainen.

Jeesus rukoilee, että Isä varjelisi hänen omansa, kaikki, jotka heitä kuulevat ja ottavat vastaan heidän sanomansa. Hän rukoilee sen valtakunnan puolesta, joka kerran tulee, mutta joka jo nyt elää heidän sydämissään. Sinapinsiemenestä, heikostakin uskosta, kasvaa puutarha, jonka Puutarhuri, Kristus, Isän avulla ja Pyhän Hengen voimin saa aikaan. Tuulen tunkiessa yhä vastaan, voimattomien huutojen noustessa pimeydestä, syntyy uutta elämää. Toinen maailma on jo täällä. Erämaan keskellä oleva puutarha kantaa hedelmiä, joissa Kristuksen rakkaus tulee tämän maailman ruoaksi. Apostoli Paavalin mukaan näitä toisen maailman hedelmiä keskellä tätä maail-maa ovat esimerkiksi rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Tästä toisen maailman todellisuudesta kuulimme Paavalin sanoja myös tämän päivän lukukappaleessa: ”Te ette elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.”

Tämän päivän lukukappale Jeremian kirjasta kuvaa kauniisti sitä toisen maailman todellisuutta, jonka Jumalan Sana ja Pyhä Henki saavat ihmisen sisimmässä aikaan: ”Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.”

Kylmä tuuli puhaltaa ja ympärillä on pimeys, mutta sisimmässä on luottamus, lepo ja rauha. Tämä maailma on kuiva erämaa, mutta ihmisen sydämiin puhkeaa hedelmällisiä keitaita. ”Kahden maailman todellisuutta kuvaa osuvasti tämäkin: ”Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan, mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan.”

Luomakuntaa uhkaa tuho monelta taholta. Ihmiset ovat toistensa pahimpia vihollisia. Tämä todellisuus lyö vastaamme joka päivä. Mutta samanaikaisesti onnellisia ovat ne, jotka saavat kylvää kaikkialle. Kylvää mitä? Ei pelkoa ja vihaa, vaan sanaa, armon ja toivon sanaa. Onnellisia ne, joiden sydänten puutarha kantaa hedel-mää. Hedelmät eivät tosin ole heitä itseään varten, vaan tätä maailmaa varten. Tämä maailma kaipaa rakkautta, luottamusta ja rauhaa. Se kaipaa näitä hedelmiä, koska niissä Jumalan valtakunta tulee todeksi. Niissä ihmisen toivo ja kaipaus virkoavat elä-mään. Siellä, missä Jumalan Henki luo puutarhan hedelmineen siellä myös sanan siemen itää ja synnyttää uusia keitaita ja puutarhoja. Näin toinen maailma elää ja kasvaa jo tämän maailman keskellä.