Kynttilän liekki lepattaa tuulessa kotiseurakuntani hautausmaalla Tornionjoen rantatörmällä. Sinne on haudattu isäni, hänen vanhempansa ja monia sukupolvia ennen heitä.
Käyn aina haudoilla kotiseudulla vieraillessani. Tuolta kohtaa yli kilometrin leveä Tornionjoki virtaa majesteettisesti hautausmaan alapuolella. Siellä rauhoitun ja saan kosketuksen omaan sisimpääni ja juuriini.
Sinäkin olet ehkäsytyttänyt kynttilän läheisen ihmisen haudalle. Kynttilä merkitsee sinulle paljon. Sen myötä ajatuksesi siirtyvät rakkaaseen ihmiseen, joka on jo rajan tuollapuolen. Olet saanut häneltä paljon – ja menettänyt hänen kuolemansa myötä paljon. Kynttilä herättää muistot. Joukossa on kipeitäkin muistoja vuosien varrelta. Eihän meistä kukaan ole täydellinen. Ei edes hän, joka lepää maan alla. Yhtä kaikki, kynttilä on paitsi muistojen, myös rukouksen symboli. ”Kiitos Jumala,että annoit hänet elämääni.”
Kun nostat katseesi, näet oman kynttiläsi lisäksi sadat muut kynttilät. Oikeastaan kynttilämeren. On pyhäinpäivän ilta hautausmaalla. Et olekaan surusi ja kaipauksesi kanssa yksin. Suru on myös yhteistä ja yhteisöllistä. Joskus koko kansa suree ja kynttilät syttyvät spontaanisti, kutenJokelan ja Kauhajoen koulujen pihalle. Kynttilämeri on surun merkki, mutta myös rukous – yhteinen rukous:”Herra armahda!”
Kallion kirkon kolumbaario, uurnaholvi on erilainen ”kirkkomaa”. Se muistuttaa meille vanhasta kristillisestä tavasta haudata kirkon lattian alle tai ylipäätänsä kirkon yhteyteen. Tänne on talletettu monen ihmisen maalliset jäännökset. Kaikessa karuudessaan ja yksinkertaisuudessaan tämä paikka pelkistääolennaisen. Tämä paikka panee kysymän elämän merkitystä ja pohtimaan sen rajallisuutta.
*
Kuolema on monella tavalla mysteeri. Se on suuri salaisuus, jonka edessä meillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kaipaamme kuitenkin sitä, että voisimme jotenkin jäsentää omaa paikkamme syntymän ja kuoleman välisellä polulla. Mistä tulemme? Minne menemme? Mikä on kaiken mieli? Kristillinen usko ei paljasta kaikkia mysteerejä appoisenauki. Kuljemme loppuun asti isojen kysymysten kanssa, mutta emme ilman lohtua.
Pyhäinpäivän evankeliumitekstissä Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat murheelliset; he saavat lohdutuksen”. ”Autuas” tarkoittaa onnellista, ikionnellista. Miten Jeesus voi pitää murheellista onnellisena? Eikö juuri siksi, että Jeesuksen tarkoittamilla murheellisilla on toivo. Toivo, joka perustuu Jeesuksen lupaukseen, ”minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”.
*
Pyhäinpäivässä yhdistyvät kristillisen perinteen mukaan kaksi vanhaa juhlapäivää, kaikkien pyhien päivä ja uskovien vainajien päivä. Kirkon historiasta tiedämme monia pyhiä ihmisiä, joiden elämä ja usko ovat olleet esikuvallisia. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain näihin ”pyhimyksiin” eikä edes vain kuolleisiin. Jokainen Kristukseen turvautuva, hänen omansaon pyhä.
Mutta totta on myös se, että on olemassa ihmisiä, joiden elämä on aivan erityisenä esimerkkinä ja todistuksena. Eikä heitä tarvitseetsiä vain historian hämärästätai edesomasta maastamme.
Mielessäni on yksi aikamme esikuvallinen kristitty. Ajattelen Pakistanin vähemmistöasioista vastannutta ministeriä Shahbaz Bhattia, joka murhattiin vakaumuksena ja toimintansa vuoksi puolisentoista vuotta sitten. Hän oli Pakistanin hallituksen ainoa kristitty ministeri. Hän puolusti vakaasti uskonnonvapautta maassa, jossa ääriliikkeet olivat kaapanneet yhä enemmän valtaa. Hän puolusti sanavapautta, ja myös vähemmistöjen oikeutta uskoa omalla tavallaan. ”En aio olla hiljaa tässä asiassa enkä ottaa yhtään askelta taaksepäin. Niin kauan kuin suonissani virtaa veri, jatkan taistelua”, sanoi Bhatti vain päiviä ennen kuin asemiehet ampuivat hänet autoonsa matkalla työhön.Hänen elämänsävalinnoissa kuultaa kirkkaus, josta voimme saada voimaa. Elämän valintojen tarkastelu kuoleman ankaran kirkkaassa valossa erottaa oleellisen epäoleellisesta.
*
Palataan takaisin hautausmaalle.Kynttilämeri loistaa pimeässä illassa. Kynttilä on myö toivon symboli. Pohdimme ja kyselemme mielessämme, näemmekö vielä joskus rakkaitamme. Kun olen omien läheisteni haudalla, minua lohduttaa Jeesuksen keskustelu oppilaidensa kanssa, kun nämä huolestuivat Jeesuksena alkaessa puhua pian edessä olevasta kuolemastaan. ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun”, sanoo Jeesus, ja jatkaa:”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teilleasuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
Tuomas, tuo kaikille uskossaan heikoilleja epäileville läheinen Jeesuksen oppilas pukee sanoiksi monen ajatukset: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tunteatien?” Uskossaan epävarmalleTuomalleJeesus vastaa: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”
Toivo loistaa elämän rajallisuuden keskellä. Lupaus yhteydestä Jumalan ja kaikkien rakkaiden kanssa loistaa valona myös haudoilla palavissa kynttilöissä. Kynttilämeri hautausmaalla onkin toivon kuva.