Tänään evankeliumina ja saarnatekstinä oli varmasti meille kaikille tuttu tuhlaajapoikavertaus. Saarnan tehtävä on selittää Raamatun sanaa. Jotenkin useimpien Jeesuksen vertausten selittäminen tuntuu vaikealta. Tavallaan ne ovat niin selviä, että tuntuu siltä, että niiden selittäminen vain sekoittaisi niiden ymmärtämistä. Näin myös tämä vertaus. Jokaisella meistä on kokemusta vanhempien rakkaudesta, erilaisista hylkäämisistä ja anteeksiannosta. Siksi tämä Jeesuksen kertomus tavallaan puhuttelee suoraan sieluamme. Voimme kuitenkin sanoa, että siinä puhutaan erityisesti kolmesta asiasta: Jumalan anteeksiannosta, ihmisen kääntymyksestä ja rakkauden olemuksesta.
Luukkaan evankeliumissa tuhlaajapoikavertaus on kohdassa, jossa kerrotaan eräästä Jeesuksen kiistasta fariseusten kanssa. Meille kerrotaan Raamatussa: ”Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Tämän jälkeen kuvaillaan miten Jeesus kertoi vertaukset kadonneesta lampaasta ja kadonneesta rahasta ja kolmantena kertomuksen tuhlaajapojasta. Tässä vertauksessa keskeisin henkilö on itse asiassa tuhlaajapojan veli joka loukkaantui isän ansiottomasta anteeksiannosta. Hän tunsi tulleensa syrjäytetyksi, kun tuhlaajapoika otettiin avosylin vastaan. Isä kuitenkin tuli poikansa luo ja kehotti myös tätä iloitsemaan veljensä paluusta. Kyllähän isä rakasti kumpaakin poikaansa, mutta kadonnut ja jälleen takaisin saatu luonnollisesti tarvitsi enemmän osoituksia anteeksiannosta jam rakkaudesta. Tämä vanhempi veli kuvasi tässä vertauksessa fariseuksia,
jotka eivät hyväksyneet Jeesuksen armollisuutta syntisiä kohtaan. Kristus ei kerro vertauksessaan mitä tämä poika vastasi isän kutsuun iloita syntisen veljensä kääntymisestä. Tarkoituksena oli saada Jeesuksen arvostelijat miettimään kantaansa. Niin, kyllähän nämä Jeesuksen vastustajatkin toki pitivät arvossa syntisen katumusta. Mutta he ajattelivat, että huonojen ihmisten pitäisi ensin luopua pahuudestaan ja osoittaa että he todella katuvat vääriä tekojaan a sitten fariseukset saattaisivat pitää heitä ystävinään. Mutta Jeesus katsoi, että syntisiä pitää rakastaa ja näin osoittaa heille Jumalan anteeksiantoa ja hyvyyttä ja näin voidaan toivoa, että he löytävät paremman elämän.
Tuhlaajapoikavertaus voidaan nähdä myös kuvauksena parannuksen tekemisestä eli kääntymyksestä. Kirkkomme tunnustuskirjoissa sanotaan virallisen opillisesti: ”Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.” Näemme tämän kaiken konkreettisesti tuhlaajapojassa. Hän lähti pois Isän kodista niin kuin ihmiskunta hylkäsi Luojansa langetessaan syntiin ja niin kuin meistä jokainen tekee aina kun hylkäämme elämässämme oikeantien. Tuhlaajapoika luuli aluksi voivansa elää kaukana isän kodista mutta huomasi pian sen olevan mahdotonta. Mukava elämä vaihtui köyhyyteen ja kurjuuteen, nälkään ja häpeään, jopa työhön halveksittuna sikopaimenena. Tällaista kohtaloa hän ei ollut osannut arvata lähtiessään kotoa. Näin hän katui lähtemistään. Katumus merkitsee sitä, että ymmärrämme lähteneemme väärälle tielle ja että meidän tulisi palata takaisin. Tuhlaajapojalla oli myös uskoa siihen, että isä ottaa hänet takiaisin. Eihän hän muutoin olisi rohjennut lähteä paluumatkalle. Eihän hänellä tietenkään ollut oikeutta palata. Olihan hän jo saanut perintönsä ja tuhlannut sen. Isä olisi voinut ajaa takaisin palaavan poikansa pois kenenkään paheksumatta. Mutta tuhlaajapoika luotti eli uskoi isän armahtavaisuuteen. Hän saikin osakseen paljon enemmän kuin uskalsin pyytää tai edes toivoa. Hän ei saanut vain syntejään anteeksi vaan pojan aseman ja kaiken menettämänsä takaisin. Jeesus halusi sanoa, että näin myös taivaallinen Isä tekee meille kun hänen puolensa käännymme.
Tuhlaajapoikavertaus kuvaa näin meille myös rakkauden olemusta. Isän ei olisi tarvinnut jakaa omaisuuttaan poikien kesken. Kuitenkin hän antoi tuhlaajapojalle tämän osuuden, eikä yrittänyt estää tätä lähtemästä. Näin myös Jumala antaa meille ymmärrystä ja taitoja tehdä eri asioita. Hän ei estä meitä käyttämästä typerästi antamiaan lahjoja. Tuhlaajapoikavertauksen perusteella Jumalan kasvatusmetodia kuvaa parhaiten suomalainen sananlasku: ”Kyllä Siperia opettaa”. Mutta jos tuhlaajapoika ei olisi saanut lähteä pois kotoa, ei hän olisi myöskään koskaan saanut kokea isän rakkauden suuruutta. Opimme tästä, että vanhemmat voivat antaa lapsilleen onnellisen lapsuuden pitämällä heistä hyvää huolta kun he ovat pieniä, mutta eivät voi antaa onnellista aikuisuutta. Varttuessaan aikuisiksi lapset tekevät itse oman elämänsä ratkaisut, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, viisaita tai typeriä. Vanhemmat voivat vain aina rakastaa lapsiaan ja huolehtia siitä, että nämä myös sen ymmärtävät. Samalla tavalla meidän kaikkien tulee aina ymmärtää, luottaa ja uskoa siihen, että taivaallinen Isä huolehtii meistä ja antaa meille aina anteeksin kun hänen puolensa käännymme. Nouskaamme sen tähden muistamaan Jumalan rakkautta ja julistamaan hänen hyviä tekojaan meitä kohtaan tunnustamalla uskomme Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.