[Saarna Karjalaisten kesäjuhlilla] Salaisuuksia, pysyvyyttä ja irralleen joutumista, rakkauden sanoja ja lohduttavia lupauksia… tällaista kaikkea ilmaisi tämän päivän teksti ja kirkkovuoden teemakin tälle sunnuntaille on täsmällinen kahden sanan tiivistys: Salattu Jumala.
Aavistelen ja aistin, että tässä kirkossa on tänään suuri määrä tietoa ja tunnekokemusta juuri näistä sanoista: salaisuudet, lupaukset, yhdessä pysyminen ja siitä irti riuhtoituminen. Rakkautta on koettu ja siitä on väkivalloin tai muutoin vain kyynelin jouduttu irrottautumaan.
Salattu Jumala – ensiksi tämän sunnuntain teema ärsytti minua. Miksi Sinä Jumala olet salattu? Sinua, jos ketä, me nyt haluaisimme keskellemme avoimena ja ymmärrettävänä. Hetken tuskailun jälkeen aloin kuoria sanaa kuin sipulia – niin kuin sipulia, sillä kyyneleleitäkin sipulia kuoriessa ilmaantuu. Lopulta tuo salattu Jumala paljastui minulle helpottavana tietona. Kukaan ei voi omistaa Jumalaa vain omalle hengelliselle ryhmittymälleen. Jumala ei antaudu oppimääritelmiemme vankiloihin eikä uskonnollisten kilpakumppaneiden asetelmiin; kun Jumala on salattu, Hän säilyy villinä ja vapaana ylittämään kaikenlaisia rajoja ja rajoitteita.
Tässä Lappeen kirkossa tänään se merkitsee minulle vapauttavaa, helpottunutta oloa ja iloa kertoa tästä vapaudesta: Jumalaa ei tarvitse tuntea kokonaan, opinkappaleita ei tarvitse osasta ulkoa eikä kirkon virheitä tarvitse kieltää. Jumala kestää kaikenlaisten ihmisten kaikenlaiset kysymykset. Hän ei mene vihastammekaan rikki ja kyyneleemme Hän kestää, ottaa vastaan. Jumala ei ole kirkkoherranviraston eikä tuomiokapitulin etäpääte; Hän on ihmisen tukija, puolustaja, tervetulleeksi toivottaja. Hän ei suostu minkään ryhmittymän omistajaksi, sillä Hän sanoo jokaiselle ja kaikenlaiselle: Sinä olet tervetullut! Kaikki sanasi ja kaikki kokemuksesi mahtuvat Jumalan hyväksyvän hymyn piiriin. Siksi Jumala on salattu, että me kaikki voisimme kuiskata tai parkua Hänelle salaisimpia asioitamme.
Ehkä olemme hetken yhdessä hiljaa, ja silti ihan yksityisesti … hetkisen voimme huokaista niitä asioita, ehkä salaisiakin, joita juuri tänään haluaisimme Jumalalle kertoa… ( 2 min hiljaisuus).
Jeesus puhuu myös yhdessä pysymisen merkityksestä, sen voimasta. Oksien pitää olla osa puuta ja sen juuria. Monet meistä kantavat itsessään tarinaa siitä, kun ei ole voinut pysyä yhdessä, vaan irtiotto, hylkääminen ja suuri menetys on ollut pakko kohdata. Mikään hengellinen sanoitus ei vie tällaista kipua pois eikä sitä saa myöskään mitätöidä. Mutta jos Jeesuksen lupaus antaa luvan tunnistaa kaipuun kipua, kaipuun kauniitakin muistoja, voisiko se jollakin tavalla tuoda näköpiiriin myös lupausta. Kaikenlaista on eletty, kaikenlaista kestetty ja monesta jouduttu vaikenemaankin. Mutta kaikenlaisten väkivaltaisten irrottautumisten ja kohtuuttomien kuormien keskelle kirkko toistaa ikiaikaista sanomaansa: tänne saa tulla, koko elämäntarinansa kanssa. Tämä kirkko ja tämä kristikunnan suuri kertomus on teitä, meitä, kaikkia ihmisiä varten. Kirkko, tai Jumalan syli laajemminkin, on se turva, mitä mikään yhteiskunnallinen murros eikä henkilökohtainen haava voi viedä pois keneltäkään. Tämä on tämä salatun Jumalamme rikkomaton lupaus – Hän säilyttää myös meidän salaisuutemme omana tietonaan, armon meren aalloissa. Salattu Jumala on hellä Jumala.
Jeesuksen lupaus on toiveikkaan puutarhurin unelma: totta kai te kaikki tuotatte hedelmää. Siis me! Mitä mahtaisi tapahtua, kun me, kaikenlaiset ja erilaiset, alamme kukkia ja kukoistaa. Tuottaa hedelmiä, omien voimiemme mukaan, kenenkään pakottamatta. Eihän omenankukkakaan taivu kuusenkerkäksi. Jumalan kirkossa kaikille ja kaikenlaisille tila. Puhua ja toimia tai vain olla ja viipyillä, ihmetellä. Jos joku meidän erilaista kukintaamme yhdistää, olisiko se, että Jumalan armo meitä kohtaan saa meidät armolliseksi itseämme ja toisimme kohtaan. Vai olisiko se siinä, että menetysten ja epäoikeudenmukaisuuden kokeneet karjalaiset ymmärtävät heitä, jotka kokevat samaa nyt Afrikassa tai Aasiassa. Vai sitäkö se ”Hengen hedelmä” olisi, että kuulemme selviytymiskertomuksenne siellä, missä nuoret poliitikot ja teinivaikuttajat ottavat vastuutaan? Vaiko sitä, että levähdämme hetkeksi kaikki yhdessä armon auringon paisteeseen, kellahdallemme luottamuksen niitylle ja hiljaisen tuulen huminassa kuulemme Jumalan tervetulotoivotuksen meille jokaiselle.