Perimätiedon mukaan itämaan tietäjiä oli kolme ja jotkut legendat kertovat neljännestä, joka ei päässyt perille koska sai palvelutehtävän ja pääsi näkemään seimen lapsen vasta tämän riippuessa ristillä.
Tietäjät, joista kreikankielinen Uusi testamentti käyttää nimitystä maagit, ovat eräs Uuden testamentin mystisimmistä joukoista. Matteus on ainoa, joka kertoo heistä Jeesuksen lapsuuteen liittyen vaikka heitä mainitaan silloin tällöin muissa teksteissä. Tunnetuin lienee Apostolien teoissa mainittu Simon Magus tai Simon noita, joka yritti ostaa Pyhän Hengen lahjan Pietarilta.
Matteuksen tietäjäkertomuksessa on muutamia ongelmia, joiden kanssa tarkkaavainen raamatunlukija joutuu painiskelemaan. Ensinnäkin, kertomusta on vaikea saada kronologisesti sopimaan yhteen Luukkaan joulukertomuksen kanssa. Luukas nimittäin kertoo pyhän perheen palanneen 40 päivää synnytyksestä seuranneen puhdistautumisseremonian jälkeen suoraan Galileaan. Luukas ei tunne lainkaan tietäjä- eikä Egypti-kertomuksia. Muut evankelistat taas eivät ole kiinnostuneet Jeesuksen lapsuudesta lainkaan.
Toinen kertomuksen ongelma on se, että siinä itse asiassa otetaan tähdistä ennustaminen totuutena. Tämä ajatus sopii tosin erilaisiin kansanuskomuksiin horroskoopeista mutta sitä on vaikea saada sopimaan nykyajan käsitykseen tähtitieteestä.
Tutkijat ovatkin erimielisiä siitä ovatko syntymäkertomukset historiallisia vai kuuluvatko ne samaan hurskaiden legendojen perinteeseen, joka on kukoistanut kautta koko kristikunnan historian. Jos ne ovat tosia siinä mielessä kuin me historian käsitämme, hyvä on. Tosin meidän on aina muistettava, että jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudelleen eikä niin sanottua objektiivista historiaa ole olemassakaan. On vain kunkin aikakauden tulkintoja historiallisista lähteistä.
Jos kyseessä on kokoelma hurskaita legendoja, niihin tulee suhtautua kuten Vanhan testamentin viisauskirjallisuuteen: kertomuksella on nimittäin aina myös opetuksellinen arvonsa. Merkittävimmät esimerkit tästä ovat Jeesuksen vertaukset. Laupias samarialainen kertomus on Jeesuksen keksimä tarina mutta harva asia on vaikuttanut länsimaiden historiassa enemmän kuin tuo tarina.
Mutta palatakseni noihin tietäjiin. Maagit olivat alun perin medialainen pappiskasti, josta sittemmin tuli persialaisen Zarahustran perinöllisiä pappeja. Nämä maagit olivat erittäin tunnettuja jo muinaisessa Kreikassa. Muun muassa Herodotos, historiankirjoituksen isä, kuvaa heitä laajasti Historia-teoksessaan. Rooman valtakunnan aikana he olivat kuuluisia tähdistä ennustajia. Tässä suhteessa he muistuttivat muita ennustus eli oraakkelilausuntojen antajia antiikissa, jotka ennustivat kuka uhrieläimen maksasta, kuka lintujen lennosta tai salamista. Magien ennusteet pohjautuivat tähtitaivaan liikkeiden selittämiseen. Perimmiltään kyseinen taito kehittyi tulvien ja sitä seuraavien kylvöaikojen määrittelemiseksi: tähdistä näki jo etukäteen milloin kylvöaika oli edessä.
Maagit olivat uskonnollinen mahtitekijä Persiassa. Heidän vaikutuksensa sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon on ollut merkittävä. Kun perinteinen juutalaisuus oli saddukealaisuuden tavoin tiukasti tämänpuoleinen, zarahustralaisuuden kautta juutalaisuuteen tuli käsitys ylösnousemuksesta. Maagit myös antoivat juutalaisille ensimmäiset virikkeet ylösnousemuksen jälkeisestä viimeisestä tuomiosta, paratiisista ja helvetistä.
Toisaalta zarahustralaisuus kehittyi juuri sillä alueella, johon Assyrian suurvalta oli siirtänyt pohjoisen Israelin valtion asukkaat. Joidenkin teorioiden mukaan Maagit olisivat olleet näiden Israelin heimon kadonneiden jäsenten jälkeläisiä.
Tämä tulkinta antaisi tekstillemme mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Ensinnäkin se selittäisi miksi Persian suurvallan mahtimiehet olivat kiinnostuneet syrjäisen Palestiinan tapahtumista ja seurasivat niitä. Toisaalta Matteus saattaa tässä kuvata samaa mitä Jeesuksen vertaukset kadonneesta lampaasta tai kadonneesta rahasta kuvasivat: eksynyt on löytynyt. Messias kokoaa kansansa kaikista maan ääristä.
Zarahustralaisten maagien näkeminen Jeesuksen seimen äärellä ja zarahustralaisuuden vaikutuksen huomaaminen omassa uskonnossamme haastaa meidät myös toisenlaiseen pohdiskeluun. Siihen samaan pohdintaan johon aina joudumme kohdatessamme muiden uskontojen edustajia. Mikä on kristinuskon totuusarvo suhteessa muihin uskontoihin?
Se mitä tiedämme muinaisen lähi-idän uskonnoista Mesopotamiassa ja Egyptissä kertoo hyvin samankaltaisista uskomuksista kuin varhaisessa juutalaisuudessa. Kyseessä oli yksi suuri kulttuurialue – vähän samanlainen kuin oma länsimainen kulttuurimme. Tuon muinaisen kulttuurin piirissä oli periaatteessa yhteinen maailmankatsomus joskin paikallisia variaatioita esiintyi. Oli lukemattomia yhteisiä kertomuksia, joista joitain versioita löydämme myös Raamatusta.
Juutalaisuuden ja kristinuskon erityispiirre oli siinä, että ne opettivat taivaan Jumalan olevan kiinnostunut pienimmästäkin lapsestaan. Poiketen kaikista antiikin uskonnoista, juutalaisuus ja kristinusko julistivat ehdotonta tasa-arvoa erilaisten hierarkioiden sijasta. Kun Mesopotamiassa ja Egyptissä korostettiin taivaallista ja maallista hierarkista järjestystä, juutalaisuus näki jokaisen ihmisen Jumalan kuvana ja Jeesus julisti kaikkien olevan tasa-arvoisia veljiä ja sisaria.
Ei ole mitenkään sattuma, että Jeesuksen lapsuuskertomuksissa ovat pääosissa nimenomaan tuon aikakauden halveksitut ja syrjityt: nainen, Maria, paimenet, jotka eivät voineet ammattinsa vuoksi pitää sapattia ja siksi eivät kelvanneet edes oikeudessa todistajiksi, pakanat, joiden kanssa juutalaiset eivät voineet saastumatta aterioida. Jopa Jeesus-lapsi itse kuvaa kristillisen seurakunnan uutta asennetta lapseen. Lapsella on itseisarvo – ei vain se arvo joka hänellä on vanhempiensa myöhemmän sosiaaliturvan ylläpitäjänä, kuten antiikissa ajateltiin.
Siten, olivat evankeliumien lapsuuskertomukset historiallisesti tosia vai ei, ne ovat muuttaneet maailmaa merkittävästi. Niiden totuusarvo on niiden sanomassa joka on riippumaton mistään muusta.
Loppiainen, nimensä mukaan lopettaa joulunvieton. Meidän nykyisessä perinteessämme siitä on tullut myös lähetystyön kirkkopyhä. Olivathan maagit ensimmäiset ei-juutalaiset, jotka kumarsivat Kristusta. Tämä kaksinaisuus kuvaa oivasti sitä, että juhlan jälkeen alkaa arki ja kristillinen elämä toteutuu ennen muuta arjessa. Juhlat ovat annettu meille levähdyspaikoiksi, mutta juhlaan ei voi jäädä vaan on lähdettävä eteenpäin.
Oikea Jumalan palvelus ei ole messussa eikä muissa hengellisissä tilaisuuksissa vaan arjessa. Messu ja muut hengelliset tilaisuudet ovat tarkoitettu meille tilaisuuksiksi, joista saamme voimaa elää kristittyinä arjessa. Kristitty on täällä maailmassa palvelemassa, ei palveltavana. Kristityllä on täällä maailmassa periaatteessa vain yksi tehtävä, johon hänet on kutsuttu: Jumalan valtakunnan levittäminen.
Se, miten tätä tehtävää täytetään, onkin sitten jo aivan eri asia ja siinä jokaisella on oma erityinen kutsumuksensa. Tärkeää kuitenkin on se, että jokainen vastaa omasta palvelutehtävästään – oli se sitten lähetysmailla tai omassa kotipiirissä. Kaikissa tehtävissämme meiltä kysytään ennen kaikkea kuuliaisuutta ja sitoutumista. Rohkeutta tunnustautua kristityksi ja pitää esillä kristillisiä arvoja elämässämme. Tähän tunnustautumiseen kuuluu myös sen myöntäminen, että emme pysty täyttämään noita ihanteita, vaan tarvitsemme armoa ja anteeksiantamusta.
Tuon armon ja anteeksiantamuksen julistaminen onkin itse asiassa kristillisen sanoman ydin, jota lähetystehtävässämme on pidettävä esillä. Se, ettei ihmisen tarvitse olla täydellinen eikä sortua vaatimuspaineen alla. Se, että hänet hyväksytään sellaisenaan, vajavaisena. Ei täydellinen ihminen anteeksiantamusta tarvitse. Sitä tarvitsevat vain epätäydelliset. Mutta epätäydellisille sitä on runsain mitoin tarjolla.
Kristillinen usko ei ole ensisijassa oikean opin mukaan uskomista, ei edes hyvien tapojen mukaista elämää. Kristillinen usko on anteeksiantamuksen varassa elämistä. Tätä meidän on syytä pohtia myös noustessamme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen…