Tiedemaailmassa opetetaan, että elämä on saanut alkunsa vedestä. Vesi on mukana myös luomiskertomuksessa heti Raamatun alkulehdillä: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä”.
Tämän päivän evankeliumissa kuulimme pienen pätkän siitä, mitä tapahtui kun Jeesus oli opetuslastensa kanssa mukana juutalaisten syksyisillä lehtimajanjuhlilla, jota oli tapana viettää koko viikko. Lehtimajanjuhliin kuului yhtenä osana vesirituaali. Siinä kuljettiin kulkueena Siiloan altaalle, jossa pappi täytti kultaisen ruukun vedellä. Takaisin tultaessa kulkuetta säestivät laulu, riemuhuudot ja profeetta Jesajan sana: ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä” (Jes.12:3). Vesirituaalin tarkoituksena oli mm. rukoilla hyvää tulevaa sadekautta. Sadekausi oli tärkeä erityisesti Lähi-idän kuivassa ilmastossa. Kuivakin maa virkistyy sateen seurauksena ja saa kasvit vihertämään.
Raamatussa puhutaan vedestä useita kertoja, sekä konkreettisessa mielessä että vertauskuvallisesti. Vesi on vahva vertauskuva juuri siksi, että se on niin vahvasti elämän edellytys. Mitä sitten on tuo ”elävä vesi”, josta Jeesus meille puhuu?
Johanneksen evankeliumin tyylille uskollisesti kirjoittaja samalla tulkitsee Jeesuksen sanoja ja antaa jo yhden vastauksen. ”Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.” Tämän sunnuntain aiheena on Pyhän Hengen odotus, kun elämme juuri kirkkovuodessa aikaa ennen helluntaita. Jo ennen ensimmäisen helluntain tapahtumia Jeesus useaan kertaan jo etukäteen antaa lupauksen Pyhästä Hengestä.
Päivän evankeliumissa on jälleen hyvä esimerkki Jeesuksen taitavasta ja omaleimaisesta tavasta opettaa. Vertaus elävästä vedestä palauttaa mieleen naisen Sykarin kaivolla. Nainen puhuu konkreettisesta kaivossa olevasta vedestä, Jeesus elävästä vedestä. Jeesus ottaa jälleen esimerkin ympäröivästä elämästä ja antaa sille uuden, syvällisen hengellisen merkityksen.
Tänään olemme kokoontuneet Rovaniemen kirkkoon, elämän lähteelle, joka avautuu edessämme alttarifreskon muodossa. Taiteilijan omin sanoin: ”–keskellä seisoo Kristus itse sovituksen hintana, voiman välittäjänä ja ylläpitäjänä. Hän kuvastuu elämän lähteeseen, omaantuntoomme, johon rehellisyyden puhdas valo ja epäitsekkyyden rakkaudellisuus meissä heijastuu. Tämä kaikki on sommiteltu Lapin ympäristöön, koska Rovaniemen kirkko on oleva sen hengen sydämenä.” Myös tässä tutussa alttarifreskossa taiteilija on sommitellut maisemaan paikallista jokiuomaa. Samalla siitä avautuu vahva hengellinen tulkinta. Taiteilijan omien sanojen mukaan freskossa esiintyvä kahtiajako kuvastaa siis myös ihmisen sisäistä maailmaa. Annammeko elämän lähteen virrata sisimmästämme kääntyen Kristuksen puoleen vai patoammeko sydämemme ja käännämmekö selkämme? Uskallammeko heittäytyä virran vietäväksi, vai jäämmekö seisomaan ja kasvamaan levää?
Juuri veden virtaaminen tekee vedestä elävää. Lähdevesi kumpuaa syvältä, se on viileää ja virvoittavaa. Talvella se ei jäädy eikä kesällä ummehdu. Lähde pulppuaa vaihtuvista vuodenajoista huolimatta. Alttarifreskossa voimme nähdä erilaisia vuodenaikoja. Toisella puolella on kesän lämpö ja vehreät kasvit, toisella puolella taas jäiset kivet ja huurteiset puut. Vuoden ajat vaihtuvat myös sisäisessä elämässämme. On kevään, uuden lupauksen ja toivon aikoja, on kesän ja yltäkylläisyyden aikoja, on syksyn ja luopumisen aikaa, on talvi jolloin tuntee hautautuvansa kinosten alle ja kylmä viima puhaltaa vasten kasvoja. Mutta Pyhän Hengen työ meissä jatkuu vuodenaikojenkin läpi.
Elämän uuvuttamina tarvitsemme matkan varrella virvoitusta, joka on raikasta kuin lähdevesi kuumana kesäpäivänä. Vietämme tänään myös suvivirren sunnuntaita. Suvivirren vähemmän lauletussa viidennessä säkeistössä lauletaan juuri tuosta hengen virvoituksesta.
5.
Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.