Tämän sunnuntain aiheena on ”katoavat ja katoamattomat aarteet”.
Se muistuttaa meille, että ihmisen on perustettava elämänsä jollekin sellaiselle, mikä kestää.
Me ihmiset tarvitsemme Jumalaa. Hän on katoamaton aarre, sillä hän on kaikkivaltias, eikä hän lopu edes kuolemassa. Ja hän on luvannut pitää huolen omistaan, myös kuoleman jälkeen.
Se on jotain aivan tavattoman hienoa. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että taivas on täydellinen kaupunki. Siellä toteutuu ihmisten välinen yhteys, rauha ja rakkaus. ”Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne.” (Ilm. 21:26). Se on jotain sellaista, mitä tämän maailman kauneimmat ja mielenkiintoisimmat kaupungit tavoittelevat, kuitenkaan siinä onnistumatta. Sillä taivaan kaupungissa Jumala on ihmisten luona: ”Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:3-4).
Entä mitä ovat katoavat aarteet? Niistä kuulimme noissa äsken luetuissa Raamatun teksteissä. Ensimmäinen kertoi Babylonian kuningas Belsassarista. Hänellä oli niin paljon rikkauksia, että hän pystyi pitämään juhlat tuhannelle ylimykselleen yhdellä kertaa.
Ja he söivät ja joivat ja juhlivat. Jossain vaiheessa kuningas Belsassar käski tuoda ne pyhät jumalanpalvelusastiat, jotka hänen isänsä Nebukadnessar oli ryöstänyt Jerusalemin temppelistä. Ryypättäisiin niistä. Näin kuningas Belsassar halusi leuhkia, että hänen ei tarvitse välittää Jumalasta. Hänellä on aarteita millä mällätä.
Tästä minulle tulee mieleen suomalainen nyky-yhteiskunta. Meillä on taloudellinen ja henkinen lama, mutta silti aarteita tuntuu olevan enemmän kuin koskaan. Sisustamme asuntoja hienommin kuin ikinä. Meillä on melkein joka kämpässä sellaiset kodinkoneet, joista ei 20 vuotta sitten voitu edes haaveilla. On tietokoneet, tabletit ja kännykät; on autot, veneet ja ulkomaanmatkat.
Ja kaikki ne ovat hyviä asioita. Mutta liian usein niistä tulee elämän perustus. Käy niin kuin Belsassarin juhlissa. Ihminen alkaa ajatella, että ”En minä Jumalaa tarvitse, kun minä saan itselleni hyvän elämän kaikilla näillä hyvillä asioilla, jotka olen hankkinut.” Tai köyhempi voi ajatella, että ”En minä Jumalaa tarvitse, sillä voinhan minä tulevaisuudessa saada sen ja sen asian tai tavaran. Ja sitten minä olen onnellinen.”
Juuri kun kuningas Belsassarin pidot olivat parhaimmillaan, yhtäkkiä tyhjyydestä ilmestyi ihmiskäsi. Pelkkä käsi näkyi ilmassa, vailla ruumista. Käsi kirjoitti juhlahuoneen kalkkiseinään jotain. Mentiin katsomaan. Seinässä luki sanat: ”Mene, mene, tekel, u-farsin.”
Kun kuningas näki tämän, ja hänen jäsenensä lamaantuivat ja polvensa tutisivat. Hän käski loitsupappejaan tulkitsemaan oudon tekstin, mutta kukaan heistä ei siihen pystynyt.
Lopulta israelilainen Daniel pystyi Jumalan Hengen avulla tulkitsemaan kirjoituksen Belsassarille. Selitys kuului: ”Mene” tarkoittaa: ”Jumala tekee sinun kuninkuudestasi lopun”. ”Tekel” tarkoittaa: ”Sinut on vaa’alla punnittu ja kevyeksi havaittu”. ”Ufarsin” tarkoittaa: ”sinun valtakuntasi annetaan meedialaisille ja persialaisille.”
Samana yönä tapahtui vallankaappaus, ja kuningas Belsassar tapettiin.
Näin kuningas Belsassarille kävi, koska hän rakasti katoavia aarteita ja eikä etsinyt katoamattomia.
Tämän tekstin sanoma meille nykyajan suomalaisille on se, että samoin käy meille, jos meillä ei ole katoamattomia aarteita. Jos meidän elämämme on perustettu sille, että meillä on kaunis kroppa, niin ei se kestä. Se rupsahtaa lopulta. Tai jos elämän perustana on hieno auto tai koti tai ulkomaanmatkat, niin nekin loppuvat kerran. Jumala punnitsee meidät vaa’alle ja havaitsee meidät köykäisiksi.
Kauneus, hieno koti ja ulkomaanmatkat ovat kaikki hyviä asioita. Mutta eivät ne riitä siksi aarteeksi, jonka varaan elämän voi rakentaa.
Jos ne ovat elämän perustuksena, silloin ihmiselle käy niin kuin tuolle rikkaalle miehelle, josta Jeesus evankeliumitekstissä kertoi. Hän heräsi kadotuksessa, vailla toivoa. Kaikki oli yht’äkkiä ihan toisin, kuin mihin hän oli tottunut. Purppuravaatteet ja hienoin pellava ja ylellinen elämä eivät olleet kestäneet. Niitten sijaan oli tullut tuska ja ero Jumalasta, elämän lähteestä.
Miten elämän voi perustaa katoamattomien aarteiden varaan? Sen kysymyksen kanssa te tänään siunattavat isoset olette tekemisissä tulevan kesän rippikoululeireillä.
Isosina te olette tärkeässä tehtävässä. Te olette auttamassa seurakunnan työntekijöitä, kun he opettavat rippikoululaisille tietä katomattomien aarteiden luo.
Te olette jo itse saaneet kuulla siitä tiestä. Te tiedätte, että se tie on Jeesus Kristus. Hänessä Kaikkivaltias Jumala syntyi ihmiseksi ja tuli tänne meidän tasollemme. Jumala ei ole jäänyt taivaaseen. Jumala on niin armollinen, että Jeesuksessa hän tuli tänne alas, maan päälle. Hän haluaa olla meidän katoamaton aarteemme. Ja siksi hän myös kuoli ristillä meidän puolestamme ja sovitti meidän syntimme.
Siksi Jumala voi olla sinun sydämesi aarre. Siitäkin huolimatta, että sinusta tuntuu, ettet ole tarpeeksi hyvä tai uskovaisen tyylinen sellaiseen. Ei sinun tarvitsekaan olla. Tarvitsee vain uskoa se todeksi, että Jumala on antanut Jeesuksen maailmaan myös minua varten. Että hän on Jeesuksen kautta myös minun Jumalani. Että minusta tuli hänen omansa, kun minut kastettiin.
Me saamme ottaa Jumalan katoamattomaksi aarteeksemme yhä uudestaan, vaikkapa tänään ehtoollisella. Siinä sinä saat syömällä ja juomalla ottaa Jeesuksen vastaan omaan elämääsi, omaksi aarteeksesi ja pelastajaksesi. Hän on katoamaton aarre, jonka varassa pääset taivaan täydelliseen kaupunkiin. Ilmaiseksi ja armosta.
Eikä tuo katoamaton aarre eli Jeesus, ei hän kiellä meiltä muuta hyvää. Kyllä meillä saa edelleenkin olla kännyköitä ja tietokoneita ja kauniita koteja ja autoja. Mutta kun Jeesus on meidän katoamaton aarteemme, silloin nuo toiset aarteet ovat elämän sivuseikkoja hänen rinnallaan. Silloin ei haittaa, vaikka kaunis kroppamme kerran rupsahtaa. Eikä haittaa sekään, että kerran tulee kuolema. Jeesuksen takia me pääsemme taivaan täydelliseen kaupunkiin.
Pitäkäämme siis häntä aarteenamme.
Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.