Mulle usko merkitsee tällä hetkellä, tässä elämänvaiheessa, kun ei vielä tiedä tulevaisuudesta ja kaikki on epävarmaa, jotain sellasta mikä on pysyvää. Mua alkais ahdistaa jos kaikki asiat mun elämässä olis epävarmoja, eli se turvan tunne, kun tietää et on yksi joka pysyy.
Näin 18-vuotias nuori kertoi, mikä hänelle on uskossa tärkeää. Saarnaa valmistellessa kysyin sitä facebookissa. Kysymys kiinnosti. Sain paljon vastauksia. Vastaajat eivät olleet ahkerimpia kirkossa kävijöitä, mutta kysymys pysäytti. Se oli kysymys, joka haastoi vastaamaan ja pohtimaan elämän olennaisia asioita.
Kysymykselläni haastoin ihmisiä pohtimaan omaa uskontunnustustaan. Meillä on yhteinen apostolinen uskontunnustus, joka kertoo että me olemme kristittyjä. Mutta jokaisella meistä on vielä oma uskontunnustuksemme. Se kertoo, siitä mikä uskossa on itsekullekin tärkeää. Jokainen ihminen kuvaa uskoaan omalla tavallaan. Minulla on oma tapani uskoa ja sinulla on oma uskosi. Ihmiset puhuivat siitä, mikä jää jäljelle kun kaiken turhan karsii pois uskon ympäriltä. Tärkeää ei ollut liittyä sanoin siihen uskontunnustukseen, jonka yhdessä tunnustamme tämän saarnan jälkeen. Ja silti siihen ne liittyivät, omin sanoin.
Jokainen, joka pohtii omassa uskossaan tärkeintä, liittyy siihen samaan ketjuun, jonka yksi lenkki oli tämän sunnuntain evankeliumi. Evankelista Johanneksella ja hänen kirkollaan oli oma uskontunnustuksensa: Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo. (Joh 16:27)
Omassa uskontunnustuksessa kerrotaan se, mikä uskossa on kaikkein tärkeintä. Johannekselle kaikkein tärkeintä oli muistuttaa, että Jeesus tuli ylhäältä taivaasta Isän luota alas maanpäälle. Ja tehtävänsä tehtyään hän palasi takaisin Isän luo. Kaikki siinä välissä oli tämän varsinaisen tehtävän rinnalla vähemmän tärkeää. Siinä on yksinkertaisessa muodossa Jeesuksen elämäntarina. Se mikä Johanneksen mielestä oli siinä olennaista. Johannes muistuttaa meitä siitä, että Jeesus oli Jumalan poika, joka tuli meidän tähtemme maailmaan.
Mutta oppi siitä että Jeesus tuli isän luota ja meni takaisin isän luo, on vaikeasti ymmärrettävä. Jeesus isän luota tulleena ja sinne palanneena ei tuo meille sitä turvaa, jonka Johannes siitä löysi. Ja turvaa ihminen elämässä tarvitsee. Turvaa ja pysyvyyttä. Parhaimmillaan on kyse siitä, että tuohon turvaan on kasvanut kiinni. On pikkutytöstä tai -pojasta kasvanut uskoon eikä tarvitse selitellä eikä ihmetellä vaan voi rauhallisin mielin elää. Ei ole yksinäisyyttä. On lukemattomat mahdollisuudet jokaisessa elämänhetkessä, ja yllättävissä hetkissä sisällä suurin viisaus.
Keskeistä uskossa on turva ja luottamus, että se kantaa, että on pohja joka pitää, vaikka mitä tapahtuisi. Toki uskosta saa iloa ja uskoa tulevaan, mutta se että voi luottaa johonkin pysyvään on se tärkeä. Se jokin mikä ei ikinä petä ja on aina siinä. Näin se vain on! Vastasi eräs minulle, enkä osaa minäkään muuta sanoa kuin että näin se vain on.
Elämässä ja jaksamisen takia ihminen tarvitsee tietoisuuden, että kaikki on lopulta korkeammassa kädessä. Vaillinaisen rakkauden maailmassa me tarvitsemme ehdotonta rakkautta. Että joku ehdoitta rakastaa niin paljon, että uhraa henkensä meidän puolestamme lunastaakseen juuri minut ikuiseen elämään. Se rakkaus tuo tullessaan hyvää oloa sisimpään ja kantaa läpi risukasojen ja rämeikköjen. Rakkaus, joka kohdistuu minuun virheistäni ja erheistäni huolimatta.
Turvaa antaa luottamus siihen, että saan harteilleni vain sen suuruisen taakan kuin jaksan kantaa. Taivun ehkä, mutten taitu. Luottamus siihen, että minulle annetaan mahdollisuus korjata tekemäni virheet eikä minua hylätä niiden takia.
Virheittemme tähden me tarvitsemme luottamuksen, että meillä on turva silloinkin kun tunnemme itsemme huonoksi. Siksi tärkeää, tai tärkeintä ovat anteeksiantamus ja armo. Se, että saa anteeksi väärät teot ja ajatukset ja että armo auttaa. Minä olen Isälle rakas ja hyväksytty. Onneksi on anteeksiantamus. Onneksi voi luottaa siihen, että Jeesus on meidät ristillä lunastanut. Syntisellä ei ole muuta vaihtoehtoa, mutta onneksi on Jeesus.
Jokainen joka kertoi uskostaan puhui samasta asiasta. Uskossa on tärkeää se, että se koskettaa meidän elämäämme. Silloin usko ei ole vain jossakin kaukana, vaan on tässä lähellä ja antaa turvaa. Usko katsoo meidän kanssamme myös eteenpäin. On toivo, luottamus siihen, että vaikeimmissakin vaiheissa on Vierelläkulkija. Sitä on luottamus. Rakkauden kokemus silloinkin kun tunnemme itsemme huonoksi.
Vasta sen jälkeen kun usko koskettaa meidän elämäämme, kun usko ja elämämme kohtaavat toisensa, se voi rohkaista meitä rukoilemaan. Emme saa tosin kaikkea mitä pyydämme, toisin kuin Johannes kirjoitti. Mutta kun on meillä on turvallista, ei se haittaa. Rukouksiin ei tarvitse saada vastausta.
Rukouksesta puhui myös alussa mainitsemani nuori.
Samoin myös tosi tärkeä on rukoileminen, ei pelkästään yhteys Jumalaan, vaan koen että sitä kautta saan olla yhteydessä niihin ihmisiin joille ei enää voi soittaa tai mennä käymään. Rukoileminen on hankalina aikoina mulle todella tärkeä juttu, kun tuntuu että kukaan muu ei kuuntele niin tiedän et on olemassa joku jota kiinnostaa.