Päivän evankeliumia edeltävissä jakeissa kerrotaan rikkaasta nuorukaisesta, joka tulee Jeesuksen luo ja kysyy, mitä hänen pitää tehdä, jotta hän pääsee ikuiseen elämään. Jeesus kehottaa häntä elämään niin kuin kymmenen käskyä opettaa. Nuorukainen sanoo tehneensä näin ja tiedustelee, puuttuuko vielä jotain. Silloin Jeesus sanoo: “Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Tätä ei nuori mies, jolla on paljon omaisuutta, halua tehdä, vaan hän lähtee murheellisena pois Jeesuksen luota. Kun Jeesus sanoo tämän jälkeen opetuslapsille, että kamelin on helpompi mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan, opetuslapset kysyvät ihmeissään: “Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoo heihin ja sanoo: “Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Matt. 19:16–26)
Omaisuus oli rikkaan nuorukaisen epäjumala, josta hän ei halunnut luopua eikä pystynyt luopumaan. Meidänkin on mahdotonta luopua omaisuudestamme, jos sydämemme on siihen kiintynyt. Sama koskee kaikkea muuta, mihin olemme sydämessämme kiintyneet, kaikkea, mikä on meille tärkeintä ja rakkainta.
Henkilökohtaisesti pystyisin ehkä luopumaan omaisuudestani tiukan paikan tullen – näin ainakin tällä hetkellä kuvittelen –, vaikka on toki tunnustettava, että sydämeni pyrkii jatkuvasti kiintymään osakseni tulleeseen aineelliseen hyvään, jota ei ole kertynyt hirveän paljon mutta kohtuullisesti kuitenkin. Myös esimerkiksi lentopallon pelaamisesta, mistä kovasti pidän, saattaisin ehkä pystyä luopumaan. Sen sijaan en pystyisi luopumaan enkä mistään hinnasta haluaisi luopua siitä, mikä on minulle tärkeintä ja rakkainta tässä maailmassa eli vaimostani ja kahdesta lapsestani.
Jeesus kuitenkin lupaa päivän evankeliumissa – kuten kuulimme –, että “jokainen, joka hänen nimensä tähden luopuu talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.” Toisaalla Jeesus tuo esille tämän totuuden kääntöpuolen, kun hän sanoo: “Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26)
Vakavia sanoja, joita emme voi sivuuttaa. Mutta onko joku onnistunut siinä, mihin rikas nuorukainen ei pystynyt? Ainakin Pietari kysyy päivän evankeliumin alussa, heti sen jälkeen, kun Jeesus on puhunut rikkaan pelastumisen vaikeudesta tai mahdottomuudesta: “Entä me? Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Ja Jeesus siis vastaa puhumalla satakertaisesta palkasta.
Oliko asian laita todella niin kuin Pietari sanoi, vai puhuiko hän omiaan, kuten tiedämme hänen joskus muulloin tehneen? Toisaalta Pietarin sanoissa oli varmasti jotain perää. Toisaalta on selvää, että opetuslapset eivät olleet yhtään parempia kuin rikas nuorukainen: hekään eivät olleet luopuneet omaehtoisesti kaikesta Jeesuksen tähden ja antautuneet täydellisesti Jumalalle, vaikka Pietari tässä vaiheessa vielä aika vahvasti näin ajatteli. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että Jeesuksen loppusanat päivän evankeliumissa kuuluivat: “Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”
Jeesus on Totuus isolla alkukirjaimella kirjoitettuna ja totuudellinen, ehdoton ja tinkimätön kaikissa sanoissaan ja vaatimuksissaan. Niinpä meidän on turha yrittää lieventää Jeesuksen vaativia sanoja kaikesta luopumisesta hänen tähtensä. Meillä voi kuitenkin olla väärä käsitys tai ainakin osittain väärä käsitys siitä, mitä Jeesus haluaa sanoa, emmekä osaa asennoitua oikealla tavalla hänen sanoihinsa. Otan seuraavassa esille kolme seikkaa, jotka toivon mukaan auttavat meitä ymmärtämän Jeesuksen sanoja, suhtautuman niihin oikein ja ottamaan ne vastaan.
Ensinnäkin voimme kysyä itseltämme, onko mitään järkeä pitää kynsin hampain kiinni sellaisesta, mistä joudumme joka tapauksessa kerran luopumaan? Kaikki tässä maailmassa on epävarmaa, emmekä tiedä, milloin ajallinen elämämme päättyy. Eikö siksi ole täysin järjetöntä, että kiinnitämme sydämemme johonkin ajalliseen ja katoavaan mieluummin kuin Jumalaan, joka on ikuinen? Jeesus sanoo: “Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailmaan, mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?” (Luuk. 9:24–25)
Epäjumalat eivät anna meille sitä, mitä uskottelemme niiden antavan. Mammona eli raha ja omaisuus on Lutherin mukaan maailman yleisin epäjumala, ja varmaan hän on oikeassa. Jeesus esitti kerran seuraavanlaisen vertauksen rikkaasta miehestä, joka laittoi turvansa omaisuuteensa.
Tämän miehen maa tuotti niin hyvin, että vilja ei sopinut enää mihinkään, ja silloin hän päätti mielessään: “Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. … Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!” Mutta Jumala sanoi hänelle: “Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?” Vertauksen lopuksi Jeesus totesi: “Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” (Luuk. 12:16–21)
Toiseksi voimme pohtia, mitä kaikesta luopuminen Jeesuksen tähden tarkoittaa. Se tarkoittaa kaiken luovuttamista hänelle ja jättämistä hänen käsiinsä, hänen asettamistaan ensimmäiselle sijalle ja hänen rakastamistaan enemmän kuin mitään muuta.
Kysymys on sydämen asenteesta: siitä, mihin sydämemme on ensisijaisesti kiintynyt. Vain poikkeustapauksissa joudumme myös ulkonaisesti luopumaan sellaisesta, mikä on meille tärkeää. Niinpä Luther sanoo: “Jos joku hirmuvaltias tulisi sanomaan: ’Kiellä Jumala ja hänen sanansa tai sinulta otetaan kaikki, mitä sinulla on’, tai jos isä tai äiti tahtoo estää lastensa autuutta, silloin pitää antaa kaikkien, hirmuvaltiaitten, isän ja äidin ja keitä lienevätkään mennä menojaan, että Jumalan armo ja ystävyys säilyisi. … Ellei tämä hätä kohtaa, vaan sinä saat pysyä vaimon ja lapsen, isän ja äidin ja omaisuutesi luona Jumalaa kieltämättä, niin Jumala kyllä suo sinun pitää vaimosi, lapsesi, omaisuutesi ja henkesikin.”
Jeesuksen rakastaminen “enemmän kuin mitään muuta” ei merkitse sitä, että me emme saa rakastaa myös meille läheisiä ihmisiä. Päinvastoin: mitä enemmän me rakastamme Jeesusta, sitä enemmän me myös rakastamme läheisiämme oikealla tavalla. Kun rakkautemme Jeesukseen lisääntyy, voimme rakastaa läheisiämme vielä paljon paljon enemmän kuin tällä hetkellä. Eikö olekin tosi hieno asia!
Se mitä me kutsumme rakkaudeksi voi olla pelkästään itsekästä omistamisen halua, ja synnin tähden inhimilliseen rakkauteemme liittyy aina väistämättä itsekkyyttä. Vanhan kirkon teologit kuitenkin opettivat, että “armo ei kumoa luontoa, vaan täydellistää sen”. Tällä haluttiin sanoa, että uusi luominen Kristuksessa ei kumoa Jumalan ensimmäistä lumistyötä eikä Jumala syntynyt ihmiseksi kumoamaan omia tekojaan vaan korjaamaan synnin aiheuttaman vaurion. Jumala on luonut meidät rakastamaan toisiamme ja aivan erityisesti perheenjäseniämme, ja siksi Jeesus ei vaadi meitä luopumaan heidän rakastamisestaan, vaan haluaa opettaa meitä rakastamaan heitä enemmän ja epäitsekkäämmin.
Omaisuuden laita on toisin kuin ihmisten – ovathan ihmiset luotu Jumalan kuviksi, rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta –, ja siksi ei voida sanoa, että jos rakkautemme Jeesukseen lisääntyy, rakastamme myös omaisuuttamme entistä enemmän. Päinvastoin omaisuus merkitsee meille sitä vähemmän, mitä tärkeämmäksi Jeesus meille tulee. Niin voidaan kyllä sanoa, että Jeesuksen rakastaminen auttaa meitä iloitsemaan omaisuudestamme oikealla tavalla, näkemään sen Jumalan lahjana ja kiittämään siitä. On sanottu, että kiittäminen tekee Jumalan lahjat moninkertaisiksi – eli näinkin voimme saada moninkertaisesti takaisin sen, mistä olemme luopuneet.
Kolmanneksi – ja tämä on kaikkein tärkeintä – voimme kysyä, mikä saa meidät luopumaan sellaisesta, mihin olemme väärällä tavalla kiintyneet? Vai onko ollenkaan mahdollista, että luovumme kaikesta Jeesuksen tähden. On tosiaankin niin, että emme tähän pysty tai emme pysty sydämestämme luopumaan edes mistään vähäisestäkään Jeesuksen tähden. Mutta onneksi Jumalalle on mahdollista se, mikä on meille mahdotonta.
Sen me voimme toki tehdä, että tunnustamme kyvyttömyytemme vapautua siitä, mikä sitoo meitä. Rikas nuorukainen ei menettänyt mahdollisuutta päästä ikuiseen elämään siksi, että hän ei pystynyt luopumaan omaisuudestaan, vaan siksi, että hän lähti pois Jeesuksen luota. Hän olisi voinut polvistua Jeesuksen jalkojen juureen, tunnustaa, ettei pysty vapautumaan epäjumalastaan, ja pyytää, että Jeesus auttaisi ja armahtaisi häntä. Juuri tähän Jeesus pyrki, kun hän antoi nuorukaiselle mahdottoman tehtävän. Jeesus tunsi nuorukaisen paljon paremmin kuin tämä itse ja halusi osoittaa tälle, että hän oli synnin sitoma ja paljon syvemmin kuin hän osasi edes kuvitella. Ehkä joskus koittikin se päivä, jolloin nuorukainen tuli Jeesuksen ja rukoili häneltä armoa ja anteeksiantamusta.
Jeesus vaatii kaiken, mutta hän myös antaa sen, mitä hän vaatii. Koska Jeesus ei ole vaatija vaan antaja, hän tekee meille mahdolliseksi ja jopa helpoksi luopua kaikesta hänen tähtensä ja noudattaa hänen tahtoaan. Jeesus sanoo: “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30) Kaikki riippuu Jeesuksen persoonasta. Jeesuksen rakkaus, ystävällisyys, hyvyys, lempeys ja nöyryys tekevät Jeesuksen ikeen kantamisen helpoksi ja kevyeksi, vaikka vanha Jumalan vastainen luontomme toki paneekin aina vastaan.
Jeesuksen persoona oli vallannut hänen opetuslapsensa. Siksi he olivat lähteneet hänen seuraansa ja siksi he olivat asettuneet hänen ikeensä alle. Pietari puhui siis toisaalta totta päivän evankeliumissa, mutta toisaalta hänen ja muiden opetuslasten luulot itsestään ja omasta antautumisestaan Jumalalle särkyivät yhä enemmän ja enemmän ristin tiellä. Kun ihmiset olivat kääntäneet selkänsä Jeesukselle ja kun Jeesus kysyi Pietarilta ja muilta opetuslapsilta: “Tahdotteko tekin mennä pois?”, Pietari tunnusti uskonsa sanomalla: “Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” Pietarin tunnustus ei ollut hänen oma valintansa, hänen tahtonsa ja valintansa oli sidottu Kristukseen. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Näin Pietari koki siinä tilanteessa ja myöhemmin, ylösnousemuksen jälkeen hän ymmärsi entistä paremmin, miksi hän tahtoi olla Jeesuksen seuraaja.
Hyvät ystävät, kenen muun tykö kuin Jeesuksen tykö mekään menisimme? Kenellä muulla on iankaikkisen elämän sanat? Kuka muu on kärsinyt ja kuollut puolestamme? Kuka muu rakastaa meitä yhtä paljon kuin hän?
Jeesus sanoo meille: “Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37) Jeesus ei aja pois sitä, jota sydämen kiintymys omaisuuteen orjuuttaa. Hän ei aja pois sitä, joka on itsekkäästi kiintynyt ihmisiin. Hän ei aja pois sitä, jota vallan tai oman kunnian tavoittelu tai mikä muu asia tahansa pitää vallassaan.
Jeesus on tullut “antamaan meille elämän, yltäkylläisen elämän”, niin kuin hän itse vakuuttaa. (Joh. 10:10) Hän haluaa vapauttaa meidät elämää tuhoavista synnin siteistä. Vasta taivaassa vapaudumme niistä kokonaan ja täydellisesti, mutta jo täällä alkaa synnin valta murtua, jos vaellamme opetuslasten tavoin ristin tiellä ja kasvamme armon tuntemisessa.
Rukoilemme: Jeesus, Vapahtajani, “sä kaikeks tule mulle, valollas neuvoillas, suo joka päivä elää mun yksin armostas. Suo anteeks kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, pyhitä Hengelläs.” Aamen