“Mikä on totuus?” Näin kysyi Pontius Pilatus, kun hän kuulusteli Jeesusta. (Joh. 18:38) Kysymys oli mieletön, seisoihan Totuus – isolla alkukirjaimella kirjoitettuna – Pilatuksen edessä. Jos Pilatus olisi tämän ymmärtänyt, hän ei olisi tehnyt kysymystään.
Ihminen ei luonnostaan halua kohdata perimmäistä Totuutta. Pilatuksenkaan kysely ei ollut vilpitöntä. Vaikea tilanne hämmensi hänet, mutta hänen kysymyksensä taustalla oli epäilemättä oletus, että hänen yläpuolellaan ei ole mitään sellaista totuutta, minkä edessä hänellä ei ole mitään sanottavaa ja mikä ehdottomasti sitoo häntä. Kun ihminen ei näe perimmäistä Totuutta, Kristusta, hän pitää kiinni omasta totuudestaan.
Oma totuus tekee ihmisen sokeaksi. Päivän evankeliumissa Jeesus kehottaa varomaan oman totuuden sokaisemia vääriä profeettoja, jotka ovat lammasten vaatteissa esiintyviä raatelevia susia. Itse he eivät ymmärrä sellaisia olevansa. He kuvittelevat puhuvansa totuuden sanoja ja uskovat itsekin omiin valheisiinsa. Juuri siksi heidän sanansa tuntuvat vakuuttavilta ja johtavat helposti harhaan.
Ihmisellä on merkillinen kyky uskoa omaan totuuteensa, jonka hän on syystä tai toisesta omaksunut, vaikka kaikki tosiasiat näyttäisivät sotivan tätä omaa totuutta vastaan ja vaikka sillä olisi ikäviä seurauksia eli se saisi aikaan huonoja hedelmiä.
Pahaa voidaan tehdä kahdella tavalla: avoimesti ja peittelemättä tai hyvän asian nimissä. Vaikka maailmassa on paljon avointakin pahuutta, hyvän asian nimissä ja hyvässä tarkoituksessa tehdään ja on aina tehty pahaa monin verroin enemmän kuin avoimesti. Valkoinen saatana on paljon vaarallisempi ja saa paljon enemmän pahaa aikaan kuin musta. Avoin pahuus ei pysy salassa, mutta hyvän asian ja hyvän tarkoituksen taakse kätkeytyvää pahuutta on paljon vaikeampi tunnistaa. Aikaa myöten kuitenkin kypsyvät ne hedelmät, jotka paljastavat tällaisenkin pahuuden, kuten Jeesus sanoo päivän evankeliumissa.
Hyvän asian nimissä esiintyvä pahuus voidaan vielä jakaa kahteen ryhmään: On sellaista pahuutta, joka tietoisesti naamioidaan hyvän asian ja tarkoituksen peitteellä, ja on myös täysin sokeaa pahuutta. Kun pahaa tehdään sokeasti, uskotaan itsekin evankeliumin väärien profeettojen tavoin omiin valheisiin ja kuvitellaan, että ollaan hyvällä ja oikealla asialla. Sokea pahuus on tuhoisin ja myös yleisin pahuuden muoto. Se on tavalla tai toisella myös avoimien ja hyvällä tarkoituksella peiteltyjen pahojen tekojen taustalla, koska ihminen etsii oikeutusta teoilleen.
Saatanan pahuus on Raamatun mukaan nimenomaan sokeaa pahuutta, koska saatana uskoo traagisesti ja ehdottoman varmasti siihen, että Jumala on väärässä ja hän itse oikeassa. Saatana on valheen isä (Joh. 8:44), joka ei koskaan epäile omia valheitaan.
Syntiinlankeemuksen jälkeen valhe ja pahuus ovat piintyneet hyvin syvälle myös ihmisluontoon. Tunnustuskirjat opettajat perisynnistä seuraavasti: “Perisynti ei ole ihmisen luonto … eikä olemus eli ihmisen ruumis ja sielu; nämä pysyvät meissä lankeemuksen jälkeenkin Jumalan luomuksina. Sen sijaan perisynti on jotakin ihmisen luonnossa, ruumiissa, sielussa ja kaikissa kyvyissä olevaa, nimittäin niiden kauhistuttava, syvä ja sanoin kuvaamaton turmelus. Ihmiseltä puuttuu nyt se vanhurskaus, jonka omistajaksi hänet alun perin luotiin. Hengellisissä asioissa hän on kuollut hyvälle ja suuntautunut kaikenlaiseen pahaan. Tämän luontoon piintyneen turmeluksen ja synnynnäisen synnin vaikutuksesta hänen sydämestään lähtevät kaikki tekosynnit. … Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. …Tämä peritty vaurio on niin suuri, että se ainoastaan Herran Kristuksen tähden voidaan kastetuissa ja uskovissa Jumalan edessä peittää ja antaa anteeksi.” (Yksimielisyyden ohje)
Olemme siis luonnostamme hengellisesti, suhteessa Jumalaan, sokeita ja kuolleita ja sydämessämme kykenemättömiä kaikkeen hyvään, vaikka ulkonaisesti voimme toimia oikein. Perisyntisyytemme takia meillä on taipumus katsella kaikkea itsestämme käsin ja oman totuutemme läpi, mutta erityisesti hengellisissä asioissa me olemme luonnostamme täysin sokeita ja kuljemme ilman Jumalan sanan ja Hengen opastusta väistämättä harhaan. Päivän evankeliumi puhuu tästä hyvin vakavasti ja vaikuttavasti. “Sinä päivänä” eli tuomiopäivänä vetoavat monet siihen, että he ovat Jeesuksen nimessä profetoineet, karkottaneet pahoja henkiä ja tehneet voimatekoja, mutta he saavat kuulla Jeesuksen omasta suusta vastauksen: “En tunne teitä. Menkää pois luotani, vääryydentekijät!” Tuomion sanat kuulevat ovat syvästi ja vilpittömästi hämmästyneitä. He olivat luulleet, että kaikkein viimeiseksi tuomio kohtaa heitä. Olivathan he olleet mielestään totuuden puolella ja olivathan he tehneet Jeesuksen nimessä sellaista, mitä vain harvat olivat tehneet.
Todellisuudessa tuomion saaneet olivat toimineet vain ulkonaisesti Jeesuksen nimessä ja sydämessään omissa nimissään. Jumala oli sallinut ihmetekojen tapahtua, mutta evankeliumi ei kerro, mikä ne sai aikaan: pahuuden voimat vai ehkä ihmisen sisimmässä vaikuttavat piilevät voimat. Sekin on tietysti mahdollista, että tuomitut olivat joskus tehneet ihmetekoja Jumalan voimasta Jeesuksen nimessä mutta kulkeneet myöhemmin harhaan, jolloin yhteys Jeesukseen oli katkennut.
Tuomion saaneiden vääryydentekijöiden harha on joka tapauksessa siinä, että he katsovat itseensä eivätkä Jeesukseen. Mikään ulkonainen ei sinänsä todista yhtään mitään, ja kun huomio kohdistuu esimerkiksi ihmetekoihin, Jeesus unohtuu tai hänet työnnetään syrjään. Väärintekijöillä on täysin väärä kuva itsestään ja he vetoavat röyhkeästi omiin tekoihinsa. Jumalan edessä ei voi kuitenkaan vedota mihinkään. Ihmistenkin kesken hyvään tarkoitukseen tai muuhun vastaavaan vetoaminen herättää aina kysymyksiä.
Meidän tulee toki katsoa myös itseämme, mutta ei niin, että kuvittelemme löytävämme tai etsimme itsestämme jotain sellaista, mikä kelpaa Jumalalle. Meidän tulee katsoa itseämme niin, että emme löydä sydämestämme mitään hyvää vaan ainoastaan syntiä, sillä juuri tällainen meidän sydämemme on. Mutta mikä neuvoksi, kun olemme sokeita emmekä haluakaan nähdä itseämme oikein, vaan pidämme kiinni omasta totuudestamme? Näemme itsemme oikein ainoastaan Jumalan sanan valossa ja ainoastaan Totuuden Henki voi tuoda valoon kaiken sen, mitä sydämeemme kätkeytyy, mihin luulemme voivamme vedota ja millä yritämme itseämme puolustaa.
Emme näe itseämme oikein mutta voimme tutkia itseämme ja voimme pyytää, että Jumalan Henki tutkisi meitä, ohjaisi meitä totuuteen ja kirkastaisi perimmäisen Totuuden, Jeesuksen Kristuksen.
Kristus voi kirkastua vain syntiselle, joka tarvitsee Vapahtajaa ja syntien anteeksiantamusta. “Missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus.” Tämä Lutherin sana on aina ajankohtainen. Ainoastaan silloin, kun elämme jatkuvasti syntien anteeksiantamuksessa, voimme pysyä Totuudessa, Kristuksessa. Muutoin menemme harhaan, sillä jos emme elä syntien anteeksiantamuksessa, Kristus jää syrjään ja huomiomme keskittyy johonkin muuhun.
Vain Kristus ja hänen yhteydessään eli syntien anteeksiantamuksessa eläminen voi kasvattaa meissä itse kussakin ja seurakunnan keskuudessa hyviä hedelmiä. Ilman Kristusta olemme huonoja puita, jotka kasvattavat väistämättä huonoja hedelmiä, kuten Jeesus itse sanoo päivän evankeliumissa.
Mitä sitten ovat huonot ja hyvät hedelmät ja miten ne ilmenevät? Tämä on tärkeä kysymys, jota on syytä mietiskellä. Jätän asian teidän pohdittavaksenne ja esitän ainoastaan joitakin virikkeitä pohdiskelua varten.
Ensinnäkin on siis ilmeistä, että esimerkiksi ihmeet eivät ole niitä hedelmiä, joista hyvät ja huonot puut voidaan tunnistaa. Toisaalla Jeesus kuitenkin puhuu yliluonnollisista tunnusmerkeistä, jotka seuraavat niitä, jotka uskovat häneen. (Mark. 16:17–18) Miten tämä on ymmärrettävä?
Toiseksi on toisaalta selvää, että meidän tehtävämme ei ole tuomita lähimmäisiämme ja arvioida heidän kantamaansa hedelmää. Pikemminkin meidän tulee tukea heitä ja sietää heidän heikkouksiaan ja jopa heidän syntejään. Toisaalta Jeesus kuitenkin sanoo selvästi, että huonot ja hyvät hedelmät ovat tunnistettavia, ja kehottaa myös tarkkailemaan niitä. Onko tässä jokin ristiriita?
Kolmanneksi täytyy todeta, että itsestämme meidän ei tule etsiä hyviä hedelmiä. Emme löydä sellaisia tai jos löydämme, olemme hylänneet Totuuden ja kulkeneet oman totuutemme ohjaamina harhaan. Mahdollisesti kantamiemme hyvien hedelmien täytyy jäädä salatuiksi meille itsellemme, sillä jos me näkisimme ne, me söisimme ne. Kun kiinnitämme huomiomme hedelmiin, emme kanna hyvää hedelmää, vaikka itse niin saatamme kuvitella. Kun sen sijaan elämme syntien anteeksiantamuksessa ja katsomme Kristukseen, kannamme hyviä hedelmiä tietämättämme. Aamen.