“Kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan.” Tämä oli Osmo Tiililän, Helsingin yliopiston edesmenneen dogmatiikan professorin, iskulause. Varmaan jotkut teistä muistavat hänet ja hänen pitämänsä radiopuheet. Tiililä, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuota, oli omaperäinen ja särmikäs persoona. Mutta hänellä oli painavaa sanottavaa. Kirkko on todellakin olemassa juuri sitä varten, että täällä kuollaan.
Vielä parempi iskulause olisi mielestäni: Kirkko on olemassa, koska täällä kuollaan ja koska kuolema on voitettu! Jeesus on kuoleman voittaja ja elämän antaja. Tämä on lyhyesti sanottuna tämän sunnuntain sanoma. Elämme tänään pääsiäistä syksyn keskellä, sillä tätä sunnuntaita on päivän tekstien vuoksi kutsuttu pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi.
Päivän evankeliumissa kuolema ja elämä kohtaavat toisensa. Liikkeellä on kaksi saattoa: kuoleman saatto ja elämän saatto. Kuoleman saatossa viedään leskiäidin ainoaa poikaa hautausmaalle kaupungin ulkopuolelle. Perille tämä kulkue ei kuitenkaan ehdi, sillä lähellä kaupungin porttia tulee vastaan elämän saatto: Jeesus opetuslapsineen. Kuoleman täytyy väistyä, koska Elämä itse isolla E:llä on sitä suurempi ja voimakkaampi.
Nainin leski oli menettänyt kaiken toivon ja joutunut umpikujaan elämässään. Ensin oli hänen kuollut hänen miehensä, ja hänen täytyi yrittää selvitä yksin poikansa kanssa. Se ei ollut helppoa, sillä lain mukaan miehen omaiset perivät perheen omaisuuden. Sitten kuoli myös lesken ainoa poika. Oman lapsen menettäminen on epäilemättä vaikein asia, minkä ihminen tässä elämässä voi joutua kohtaamaan. Lesken kohdalla menetyksen suuruutta lisäsi vielä se, että hänellä ei ollut enää ketään, joka olisi pitänyt hänestä huolta vanhuuden päivinä. Ja mikä pahinta: hänen täytyi ajatella, että Jumala oli kääntänyt hänelle selkänsä. Juutalaisten keskuudessa oli hyvin tärkeää, että suku jatkui ja sen nimi säilyi. Jälkeläisten puuttumista pidettiin häpeänä ja merkkinä siitä, että Jumala oli hylännyt lapsettomaksi jääneen tai lapsensa menettäneen.
Nainin leski oli samanlainen syntinen ihminen kuin mekin. Emme ymmärrä – ainakaan täysin – Jumalan lahjojen arvoa ennen kuin ne otetaan meiltä pois. Varmaan Nainin leskikin piti luonnollisena ja itsestään selvänä asiana sitä, että hänellä oli mies. Olihan muillakin vaimoilla miehensä. Vasta miehen kuoltua hän tajusi, millaisen miehen hän oli menettänyt. Samoin pojan ollessa terve hän ei nähnyt Jumalan lahjan arvoa, vaan oivalsi vasta pojan kuoleman jälkeen, millaisen aarteen oli kadottanut.
Maailma on täynnä Jumalan lahjoja – ja samalla suuria ihmeitä. Pidämme ihmeenä sitä, että sokea saa näkönsä tai että kuollut herää henkiin. Mutta eihän näön saaminen ole yhtään sen suurempi ihme kuin se, että meillä on silmät, joilla näemme, eikä kuolleen herääminen yhtään sen ihmeellisempää, että olemme saaneet elämän lahjan. Elämä on Jumalan ihme ja salaisuus, jota me emme ymmärrä. Me elämme ihmeiden keskellä kaikkivaltiaan Jumalan luomassa maailmassa, vaikka emme sitä tajua. Ja jos Jumala kerran on kaikkivaltias ja kaiken Luoja, hänelle ei ole temppu eikä mikään tehdä sellaista, mitä me nimitämme ihmeeksi. Jumalalle on pikku juttu antaa sokealle näkö tai herättää kuollut eloon.
Joskus Jumala näin tekeekin, kun hän sen tutkimattomassa viisaudessaan hyväksi näkee. Tilauksesta Jumala ei ihmeitä tee, eikä ihmeitä, sairaiden parantumisia ja muuta vastaavaa, voida mainostaa lehdissä, vaikka sellaista valitettavasti tapahtuu.
Nainin lesken pojan Jeesus herätti kuolleista täysin yllättäen. Nainen ei edes kääntynyt Jeesuksen puoleen ja pyytänyt häneltä apua kuten jotkut muut, joita Jeesus auttoi. Oli vain yksi syy siihen, että Jeesus antoi pojan takaisin äidilleen. Evankeliumissamme sanotaan: “Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi.” Sääli sai Jeesuksen auttamaan. Jeesus näki lesken tuskan ja epätoivon eikä kulkenut ohi vaan sääli häntä ja antoi ihmeellisen avun.
Jeesus säälii sinuakin, joka olet joutunut luopumaan rakkaasta ihmisestä, ja sinua, joka kärsit sairaudesta tai yksinäisyydestä, samoin sinua, joka kipuilet jonkin muun vaikean asian kanssa. Jeesus sanoo sinulle kuten Nainin leskelle: “Älä itke!” Hänen tarkoituksensa ei ole sanoa, että sinä et saa itkeä ja sinun pitää kantaa urheasti taakkasi, vaan hän haluaa rohkaista sinua. Hän sanansa merkitsevät: “Älä itke, älä ole murheellisella miellä, sillä minä olen sinun kanssasi ja autan sinua!”
Jeesus ei kuitenkaan auta ja rohkaise meitä aina niin, että hän ottaa pois jonkun kipeän asian ja palauttaa kaiken ennalleen. Kuolleista evankeliumit kertovat Jeesuksen herättäneen vain kolme henkilöä: Martan ja Marian veljen Lasaruksen, Jairoksen tyttären ja Nainin lesken pojan. Saamansa jatkoajan jälkeen he kuitenkin kuolivat. Elämme kuoleman ja kärsimyksen maailmassa ja kuljemme kaikki suuressa hautajaissaatossa kohti ajallisen elämämme loppua. Meillä on aihetta kiitokseen, jos saamme ajallisen avun tai saamme jatkoaikaa, kun paranemme vaikeasta sairaudesta tai kun näin tapahtuu läheisemme kohdallamme. Meillä on aihetta kiittää jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä ja kaikesta hyvästä, mitä niihin sisältyy. Mutta suurin kiitoksen aihe on, että jotain paljon parempaa kuin tämä ajallinen elämä on edessä. Jeesus rohkaisee meitä ennen muuta vakuuttamalla, että tämän lyhyen elämämme ja sen kipujen jälkeen odottaa jokaista häneen uskovaa toinen, parempi ja ikuinen elämä.
Siellä, missä Jeesus on, kaikki toivo ei ole koskaan mennyt. Näin oli Nainin lesken kohdalla ja näin on meidänkin kohdallamme. Jeesus näki hätämme jo ennen kuin olimme syntyneetkään ja sääli meitä synnin ja kuoleman valtaan joutuneita. Siksi hän asettui meidän asemaamme: syntyi ihmiseksi, sovitti syntimme ja voitti kuolemallaan kuoleman, suuren vihollisemme.
Me kuolemme – sille emme voi mitään –, mutta kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sanottava, vaan sillä on voittajansa. Sen tähden Kristuksen kirkko on olemassa ja säilyy aina historian loppuun asti, ja sen tähden me kokoonnumme jumalanpalvelukseen joka sunnuntai. Jokainen sunnuntai on pikku pääsiäinen, Jeesuksen ylösnousemuksen juhla, ja ylösnoussut Jeesus Kristus on itse läsnä jokaisessa jumalanpalveluksessa.