Isänmaa tarjoaa meille runsaasti erilaisia mahdollisuuksia. Täällä Rautalammilla on paljon kaunista ja puhdasta luontoa. Mutta me kuulemme hälyttäviä uutisia ilmaston lämpenemisestä ja sen seurauksista. Tämä on maailman laaja ongelma. Vaikeinta on nopeasti teollistuneissa maissa, jotka eivät ole malttaneet rajoittaa haitallisia päästöjään ilmaan. Mutta niiden vaikutukset voivat siirtyä kauas saastuttamisen lähteistä. Siksi valtiot ovat alkaneet yhdessä ponnistella päästöjen vähentämiseksi ja ilman puhtaana pitämiseksi. Tästä osoituksena on Katowicen kokous Puolassa.
”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Apt.17:28). Ihminen on osa luomakuntaa ja riippuvainen siitä. Kaikki eliöt tarvitsevat ilmaa. Tässä on kysymys jatkuvasta, hyvin kokonaisvaltaisesta tarpeesta. Hengitämme puhdasta ilmaa sisään ja epäpuhdasta ulos. Miten hengitys voisi tapahtua häiriöttömästi, jos jo sisäänhengitettävä ilma olisi likaista? Hengitykseen kiinnitetään kuitenkin huomiota usein vasta kun siinä on ongelmia. Monenlaiset hengitys- ja muut sairaudet lisääntyvät ilman saasteiden myötä. Oma hirveä lukunsa historiaa on vaarallisten pieneliöiden ja kemiallisten aineiden levittäminen ilmakehään tuhotarkoituksessa.
Mutta ihminen on myös se, joka voi valinnoillaan vaikuttaa koko luomakunnan hyväksi, taistella puhtaan ilman puolesta – siinä määrin kuin ihmisenä voi. Tässä on kysymys myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnista.
Luomakuntahan on annettu ihmiselle viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Meillä on lupa käyttää sen suomia antimia elääksemme, mutta kohtuudella ja jakaen omastamme puutteenalaisille. Samalla on tutkittava ilman laatua ja tehtävä määrätietoista työtä sen puhtaana pitämiseksi. Työtä luonnehtii viljelyn ja varjelun välisen tasapainon etsintä.
”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Apt.17:28). Mitä olisi uskon hengitys? Jumalanpalveluksen alussa tunnustimme syntimme Jumalalle, toimme ne Kristukselle. Hän on jo kantanut kaiken elämämme lian ristillä. Tänäänkin hän tahtoo ottaa sen omakseen ja näin puhdistaa omatuntomme. Tämä on uskon uloshengitystä. Ja hän antaa jotakin uutta, puhdasta tilalle – täyttää meidät Hengellään, luo meissä uutta, pyhää elämää. ”Rauhan tyven, puhdas ilma Jeesuksesta virtailee” (virsi 105:4). Tämä on uskon sisäänhengitystä.
Kuten hengitys on ihmisen jatkuvaa elintoimintaa, niin on myös syntien katumus, uskossa Jumalan armolupausten varaan jääminen ja elämän uudistus. Jos emme saa hengittää riittävän puhdasta ilmaa sisäämme, miten voisimme elää? Samoin, jos emme saa täyttyä Pyhällä Hengellä, miten elämämme voisi uudistua? Huonosti käy, jos emme saa kuulla aitoa armon evankeliumia – Pyhä Henki sitoutuu Sanaan.
Jos luovumme uskosta, lakkaa myös uskon rukous, Pyhän Hengen huokaus sisimmässä. Mutta vanhat sanoivat: ”Hätä on paras rukouksen opettaja”. En suinkaan ihannoi sotaa tai muuta inhimillistä hätää. Mutta kun ahdingon keskellä ihminen huomaa vakavimman hätänsä, niin sydän alkaa huutaa armahdusta. Sellaiseen rukoukseen on Jumala aina luvannut vastata myöntävästi. Syntinen löytää armon Jumalan sanan lupauksista ja on turvassa, kuolemankin koittaessa: ”Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan” (Ps.91:15). Eipä suotta presidentti Kyösti Kallio kehottanut kansaamme sen kohtalonvuosina Raamatun äärelle. Eikä suotta hänen Kaisa-puolisonsa kutsunut ystäviä linnan rukouspiiriin.
Monella tapaa sota-aikoina ja sen jälkeen metsä oli todellista Luojan lahjaa maallemme. Tänäkin päivänä, ”Suomi elää metsästä”. Kuusi on itsenäisen Suomen kansallispuu ja lähestyvän joulun yleinen koriste. Koivukuidusta on valmistettu presidentin rouvan mekko linnan juhlia varten. Ilman metsiä ei meillä olisi tällaista hyvinvointia. Metsä on hyödyllinen myös maapallon keuhkoina, jotka tosin toimivat toisinpäin kuin ihmisellä. Puilla on kyky sitoa itseensä ilmassa olevaa jätettä, hiiltä, ja vapauttaa happea. Toisaalta myös puut voivat kärsiä ilman saasteista. Metsien hyvä hoito on tärkeää monestakin näkökulmasta.
Emme saa kuitenkaan tehdä puusta – tai mistään luodusta – epäjumalaa, niin kuin pakanalliset esi-isämme tekivät, tai niin kuin mekin saatamme tehdä tänä päivänä. ”Meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kuin kulta, hopea tai kivi” (Ap.t.17:29).
Kun puita on kaatunut ja katkeillut myrskyssä, sanomme metsän olevan kuin tykkitulen jäljiltä. Sotatoimialueen puunrunkoihin on uponnut kranaatinsirpaleita. Sen saavat Karjalan ja Inkerinmaan sahurit havaita vielä tänäkin päivänä. Raudanpalasia jäi myös monien sotiemme veteraanien kehoon. Näin he antoivat terveytensä – henkensäkin – uhriksi isänmaan vapauden puolesta.
Jeesus tietää, mitä on olla isojen rautanaulojen lävistämänä. Mutta maailman puiden joukossa on yksi puu ylitse muiden. ”Hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle” (1.Piet.2:24). Ristissä näyttäisi tosin olevan vain kärsimystä, kuolemaa, tuomiota, sanalla sanoen pimeyttä. Mutta siihen on kätkettynä kuolleista herättävä voima ja uusi elämä: Jeesus nousi kuolleista. Ja kaikki tapahtui Jumalan mittaamattomasta rakkaudesta meitä kohtaan, jotka emme ansaitse hänen edessään muuta kuin vihan ja tuomion. Mutta Jeesus antoi itsensä uhriksi, lunastaen meidät vapaiksi synnin ja kuoleman vallasta. Kristus on elämänpuu.
Kristuksessa on elämä – elämä Jumalan yhteydessä, syntien anteeksianto, uusi elämä, jossa on rakkaus, rauha ja ilo, ja kerran ikuinen elämä. Jo kasteessa olemme liitetyt hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Uskoen jäämme Jumalan ikuisen ja pysyvän sanan lupauksen varaan. Kun katselemme kaunista luontoamme, pyytäkäämme vanhan kansakouluvirren sanoin: ”Kaikessa näytä käsiala Luojan” (virsi 484:2). Riemullinen näkökulma: ”Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten” (Kol.1:17). ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät” (1.Kor.8:6). ”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Apt.17:28) – Hänessä me pääsemme, toivon mukaan, myös ikuiseen elämään.