Rakkaat kristityt.
Pyhäinpäivän ilta kutsuu meidät pysähtymään elämän eteen. Evankeliumi avaa eteemme tilanteen, jossa Jeesus on pitämässä kuuluisaa vuorisaarnaansa ja tullut juuri kohtaan, jossa hän puhuu autuaista, onniteltavista ihmisistä.
Millaisissa hetkissä koet eläväsi vahvasti? Millaiset hetket elämästäsi muistat? Onko elämäsi varrella ollut hetkiä, jolloin olet kokenut tulleesi Jumalan puhuttelemaksi?
En halua arvailla, millaisia nuo elämän arvokkaat hetket ovat olleet. Omasta elämästäni niitä muistelen.
Nuo elämän arvokkaimmat hetket eivät yleensä liity ulkoiseen menestykseen, eivät elämän vauhdikkaimpiin aikoihin.
Tunnistan itsessäni, että arvokkaimmat ja rakkaimmat hetket liittyvät aikoihin, jolloin olen joutunut tai pystynyt pysähtymään. Ne ovat hetkiä, jolloin olen saanut tai pystynyt irrottautumaan arjen oravanpyörästä. Tai olen ollut siihen pakotettu.
Noita elämän arvokkaimpia hetkiä – hetkiä, jotka voimme muistaa vuosien ja vuosikymmenien jälkeen – yhdistää kokemus kohtaamisesta. Olen kokenut yhteyden. Yhteyden rakkaaseen ihmiseen, toiseen ihmiseen. Se voi olla myös kokemus oman itsensä kohtaamisesta. ”Kuka minä olen” – kysymys on saanut edes jonkinlaisen vastauksen. Tai voi olla kysymys Jumalan kohtaamisesta. Elämä kantaa, elämällä on pohja, olen rakastettu ja armahdettu.
Nämä elämää syvästi koskettavat hetket eivät yleensä tapahdu kovassa vauhdissa, vaan edellyttävät pysähtymistä.
Eräs elämän vahvimmista pysäyttäjistä on raja, kuoleman raja. Tuolla rajalla te olette käyneet viipyessänne läheisenne sairasvuoteen tai arkun äärellä. Sillä rajalla ollaan hiljaa. Sillä rajalla ihmetellään elämän ja kuoleman salaisuutta. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.
Kun Kristus tänään kutsuu autuaiksi heitä, jotka ovat hengessään köyhiä, murheellisia, kaipaavat oikeudenmukaisuuden toteutumista ja rauhaa, jotka ovat kärsivällisiä, armahtavat toisia, jotka vanhurskauden tähden ovat joutuneet kärsimään – on kyse heistä, jotka elämä on pysäyttänyt.
He ovat onniteltavia, he ovat autuaita. Heidät palkitaan kerran taivaassa. Elämän syvyydet ja rikkaudet aukeavat ja löytyvät kohtaamisen hetkistä.
Suru – jonka äärellä pyhäinpäivän iltana usein olemme – kertoo aarteesta, jonka omistimme ja yhä omistamme. Se kertoo siitä, että olemme saaneet kohdata. Olemme saaneet kohdata toisen. Niistä hetkistä tosi elämä syntyy.