Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa. Aivan aluksi lausun terveiset Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta. Kirkkomme delegaatio on saanut tällä viikolla mahdollisuuden tutustua Unkarin evankelis-luterilaisen kirkon elämään mutta samalla myös muihin kirkkoihin ja unkarilaiseen ekumeniaan. Olemme kiitollisia tästä mahdollisuudesta ja iloitsemme yhteydestä, joka välillämme vallitsee.
Unkarin, Suomen ja muidenkin Euroopan maiden historiassa ja kulttuurissa kristillisillä kirkoilla on ollut keskeinen asema. Kirkot ovat olleet vahvoja yhteiskuntien rakentajia ja kristillinen usko on vaikuttanut syvällisesti maanosaamme. Euroopan historiassa kirkkokunnat ovat valitettavasti myös kamppailleet toisiaan vastaan, mutta onneksi ekumeeninen työskentely ja Jumalan Pyhä Henki ovat ohjanneet niitä keskinäiseen ymmärtämiseen, rakkauteen ja yhteistyöhön. Siitä kiitämme tänään Jumalaa.
Yksi kirkkojamme yhdistävistä seikoista on, että kysymme samankaltaisia kysymyksiä. Miten kirkkomme voivat tänä päivänä? Ovatko niiden sanoma ja palvelu sellaisia, että ne vastaavat tämän ajan vaatimuksiin? Miten kirkkomme ovat selvinneet muutoksista, jotka maanosassamme ovat tapahtuneet? Missä määrin kirkkojemme julistus on merkityksellistä moniarvoisessa eurooppalaisessa yhteiskunnassa?
Tällainen merkityksen pohdinta on tärkeää ja suorastaan välttämätöntä. On pysyttävä hereillä ja etsittävä yhä uusia, tähän aikaan sopivia tapoja todistaa Kristuksesta. Eikä oman työn merkityksen pohdinta ole mitään uutta. Päivän evankeliumissa kuulemme, miten Simon Pietari miettii oman tehtävänsä merkitystä.
”»Entä me?» kysyi silloin Pietari. »Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua.»”
Pietari oli saanut aikanaan kutsun Jeesuksen seuraajaksi aivan yllättäen, kesken kalastuspuuhien. Hän oli jättänyt ammattinsa ja lähtenyt Jeesuksen seuraan. Hän oli ollut innoissaan saadessaan itse todistaa, miten Jeesus puhui vakuuttavasti rakastavasta taivaallisesta Isästä, paransi sairaita ja antoi syntejä anteeksi. Jeesus teki hyvää ja sai runsaasti kannattajia ja paljon seuraajia. Pietarille oli ollut varmasti mieluisaa saada osansa Jeesuksen menestyksestä ja suosiosta. Kuitenkin vasta nyt, kuljettuaan jo pitkän aikaa Jeesuksen seurassa, hän kysyy, mikä on hänen ja muiden opetuslasten tehtävän merkitys. Mitä hyötyä tästä kaikesta on? Onko kaikella vaivannäöllä ja uhrauksilla merkitystä?
Pietari keskittyy pohdinnassaan siihen, mistä hän ja hänen toverinsa ovat joutuneet luopumaan lähdettyään seuraamaan Jeesusta. Tämä on tietysti yksi mahdollisuus miettiä merkitystä. Ovatko hyödyt suurempia kuin ne uhraukset, joita on tehty? Onko saatu enemmän kuin mistä on luovuttu? Ovatko tulot suurempia kuin menot?
Jeesuksen vastaus Pietarille on yksiselitteinen. Jos on niin, että jonkun on luovuttava kodistaan tai läheisistään Jumalan valtakunnan vuoksi, hän saa menettämänsä takaisin. Tarkemmin Jeesus ei tätä perustele eikä avaa. Hän vain yksinkertaisesti vakuuttaa, että tällaista asiaa ei kannata miettiä eikä murehtia. Jeesuksen seuraaja saa palkkansa.
Jeesuksen vastauksessa on kuitenkin mukana jotakin enemmän. Vastauksellaan hän haluaa osoittaa Pietarille, että kun on kyse Jumalan valtakunnasta, tavanomainen henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu ei ole tärkeällä sijalla. Jeesuksen seuraamisen merkitys ei paljastu pohtimalla, mitä minä tästä saan ja kuinka paljon minä uskosta hyödyn. Jumalan valtakunnassa pätevät aivan toisenlaiset arvostukset kuin yleensä meidän ihmisten kesken. Tämä on tärkeää muistaa, kun me kirkkoina kysymme, onko todistuksemme tänä päivänä merkityksellistä.
Kysyessään palkkiota antaumuksestaan Pietari ei ehkä muistanut, mitä hän oli saanut nähdä Jumalan valtakunnan arvoista ja tärkeysjärjestyksistä. Hän oli todistanut, miten Jeesus etsiytyi sairaiden ja heikkojen luokse parantamaan ja osoittamaan, mitä on Jumalan rakkaus. Jeesus ei pelännyt saastuvansa spitaalisten kosketuksesta eikä turmeltuvansa seurustellessaan syntisiksi luokiteltujen kanssa. Vertauksellaan laupiaasta samarialaisesta Jeesus teroitti Pietarin ja muiden seuraajiensa mieleen, että Jumalan valtakunnassa hätää kärsivää autetaan, vaikka hän olisi vieras ja tuntematon. Jeesus opetti, että Jumalan valtakunnassa ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Hän muistutti, että herkemmin Jumala kuulee heikkoa ja syntistä kuin itsestään ja hurskaudestaan varmaa. Jos Jeesuksen seuraajan jostakin tulee luopua, niin ainakin siitä, että hän sulkee silmänsä Jumalan valtakunnan voimalta ja rakkaudelta, jonka on määrä hänen kauttaan vaikuttaa.
Jumalan valtakunnan sanoma ja Jeesuksen seuraaminen kutsuvat kaikkia ihmisiä, myös kristittyjä ja kristillisiä kirkkoja, meitä kaikkia, tarkistamaan omia arvojamme ja tärkeysjärjestyksiämme. Niiden mukaisesti me emme kenties koskaan saa tarkkaa ja tyhjentävää vastausta kysymykseen, mitä hyötyä Jeesuksen seuraamisesta. Sen sijaan siihen löytyy tarkka ja tyhjentävä vastaus, mitä hyötyä Jumalan valtakunnan arvojen mukaan meidän uskostamme Jeesukseen on lähimmäiselle, ihmiskunnalle ja tälle maapallollemme.
Meitä ei ole kutsuttu varmistamaan omaa hyötyämme vaan etsimään toisten parasta. Siinä on kristillisten kirkkojen jatkuva tehtävä nopeasti muuttuvassa ajassamme ja monimuotoisessa eurooppalaisessa todellisuudessamme. Jeesuksen seuraajina saamme luottaa Herramme jatkuvaan johdatukseen myös tulevina aikoina.