2. sunnuntai helluntaista, Luuk. 16:19-31, Matti Wirilander

Matti Wirilander
Suomenniemi

Me ihmiset olemme tien kulkijoita. Tie alkaa kohdallamme jo syntymähetkestä, ja se jatkuu siihen saakka, kunnes päiviemme määrä tulee täyteen. Tiellä kulkeminen ei ole aina juhlasaattoa. vaan useimmiten elämämme on kovin arkista kulkemista.

Kaikkihan me toivomme, että elämämme olisi arjen sijasta juhlasaatossa kulkemista. Mutta näin ei ole. Kukaan meistä ei selviä elämästä ehjänä eikä tahrattomana. Me olemme ihmisiä, mikä tarkoittaa, että tie, jota kuljemme, ei ole helppo.

Mutta vaikka elämäntie ei ole helppo kulkea, sitäkin tähdellisempää on puhua elämän perusarvoista. Tästä on kyse myös tänä sunnuntaina, kun meille kerrotaan rikkaasta miehestä, jonka vaatteet olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja jonka elämä oli päivästä toiseen pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.

Tänään meille siis puhutan rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta. He elivät toisiinsa nähden ihan vastakkaista elämää. Rikas mies oli pinnallinen ja huoleton. Arvatenkin asioiden täytyi mennä kuten hän halusi. Ehkä hän rakasti esilläoloa ja valtaa ja pyrki kartuttamaan varallisuuttaan keinoista välittämättä.

Luukas, joka evankeliumissaan monesti puhuu köyhistä, asettuu nytkin köyhän puolelle. Vertauskohtana on kaksi vastakohtaista ihmistyyppiä: rikas mies ja köyhä Lasarus. Lasaruksella ei ollut mahdollisuutta koota suurta omaisuutta eikä siis haalia mitään ylijäämiä taskuihinsa. Lasarus olisi ollut tyytyväinen, jos olisi saanut syödä edes niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Lohtua toivat vain koirat, jotka nuolivat hänen haavojaan.

Rikas mies ja Lasarus on Raamatun tunnetuimpia kertomuksia. Ajasta aikaan se on ollut yhtä kohti käypä ja satuttava.

Tämän kertomuksen äärellä voimme pohtia monenlaisia kysymyksiä. Miksi ihmiskohtalot ovat niin erilaiset? Toinen saa syntyä rikkaana, toinen joutuu elämään köyhänä. Lähtökohtamme ovat ilman omaa syytämme kovin erilaiset. Myös historiassa on aikoja, jolloin kokonaiset kansat ovat joutuneet suurten kärsimysten koettelemiksi, kun taas toiset kansat saavat elää liki aina rauhassa.

Muutoinkin elämä on kummallista. Mitä enemmän meille tulee ikää, sitä useammin joudumme pettymään. Huomaamme, miten unelmamme raukeavat, suunnitelmamme kariutuvat, asetetut tavoitteemme jäävät saavuttamatta. Me elämme särkyneessä todellisuudessa, kuten elivät myös rikas mies ja Lasarus.

Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on siis tälle pyhälle annettu evankeliumi. Se ei jätä kylmäksi eikä sitä voi kevyesti ohittaa.

Muistan elävästi, kun aloitin koulunkäyntini vanhassa hyvässä kansakoulussa. Koulu tarjosi monia opasviittoja elämään – ei vähiten uskontotunnilla, jossa opettaja kertoi nyt käsillä olevan tarinan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.

Lapsen maailmaan ei kertomus oikein avautunut, mutta silti se teki pienen pääni mietteliääksi. Olihan kyse köyhästä liikuntakyvyttömästä kerjäläisestä, jonka haavoja koirat nuolivat. Myös tuonelan liekeissä tuskaansa valittava rikas mies herätti sääliä. Miten ihmeessä Jumala voi tuollaista sallia? Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että tarina on sepitteellinen, mutta sitäkin puhuttelevampi.

Yksi tärkeä näkökohta meidän on huomattava. Kertomus ei ole niinkään kuvaus tuonpuoleisesta elämästä, vaan tämänpuoleisesta. Evankeliumi varoittaa rikkauteen ja omaisuuteen liittyvistä vaaroista. Se pyrkii herättelemään ihmisiä huomaamaan, ettei rikkaus tee onnelliseksi, jos elämään ei mitään muuta mahdu.

Tarina rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei ole tuulesta temmattu, vaan koko kertomus on totta myös meidän aikanamme, meidän maailmassamme. Räikeä eriarvoisuus, köyhyys ja rikkaus elävät nytkin rinnakkain.

Helpolla pääsisimme, jos voisimme jättää koko asian Jumalan kontolle. Mutta nyt on kyse tämänpuoleisesta maailmasta, siitä, mitä me ihmiset saamme aikaan. Haluammeko panna itsemme likoon toisen ihmisen ja paremman maailman puolesta, vai elämmekö vain itseämme varten?

Mutta pienistä aluista kasvavat suuret oivalluksen kehät. Oivallus on sekin, kun älyämme, että rikkaan miehen ongelma ei ollut hänen rikkautensa sinänsä, vaan se, että hän kulki kärsivän lähimmäisen ohi. Ja kun hän näin teki, hän kulki myös Jumalan ohi.

Jumala on köyhien puolella, mutta ei niin, että Hän olisi oikopäätä rikkaita vastaan. Eihän rikkaus itsessään ole mikään synti. Synniksi se tulee vasta sitten, kun sitä käyttää väärin, itsekkäästi ja muita alas painaen. Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu se, että toista ihmistä ei saa käyttää hyväksi.

Kysymys on toisin sanoen siitä, miten me käytämme varallisuuttamme ja valtaamme, miten omaisuuttamme, jos meille on sitä siunaantunut. Onhan onnetonta, jos ihmisten omanarvontunto on kiinni pelkästään ulkonaisessa. Jotain uutta ja yllättävää voi tapahtua vasta sitten, kun pyrimme eläytymään itsellemme vastakkaisten ihmisten asemaan ja samastumme heidän elämäntilanteeseensa.

Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta alleviivaa juuri tätä. Se kuvaa kahdenlaista elämänasennetta. Rikas ei tarvinnut Jumalaa, vaan kuvitteli tulevansa omillaan toimeen. Hän luuli, ettei tarvinnut myöskään lähimmäistä – varsinkaan, jos tästä ei ollut hänelle hyötyä. Lasarus oli puolestaan ihminen, joka oli itsessään niin riisuttu, ettei hän voinut turvautua muuhun kuin Jumalaan.

Ja tässä on koko kertomuksen ydin. Jumalan valtakuntaan ei kukaan pääse muutoin kuin tyhjänä. Köyhyys ei tosin ketään pelasta eikä rikkaus ketään kadota, vaan ratkaisevaa on se, mille perustalle olemme elämämme ankkuroineet.

Kysymys on siis uskosta ja sen mukaisesta elämästä. Ja se tarkoittaa, että jos me välitämme, välittävät muutkin meistä.

Jos siis elämämme arvot ovat paikallaan, jos anteeksiantamus ja rauha saavat meissä sijaa, silloin emme tohdi Lasaruksen ohi kulkea.

Mutta onnistummeko me tässä, voiko kukaan onnistua? Ainoa, mikä voi meille tästä kertoa, on omatuntomme. Se kertoo, että me tarvitsemme armoa. Kun ajattelen armon olemusta huomaan, että se on jotakin lahjoitettua ja ilmaista.

Kun emme omin voimin, ansioin ja teoin voi tulla Jumalalle kelpaaviksi, niin yksin usko riittää – tai oikeammin armo, joka on meille joka hetki tarjolla. Vain tähän tukeutumalla, armossa eläen, voimme tulla rikkaiksi Jumalan edessä.