Täällä Rautalammilla saa vielä runsain mitoin ihastella kaunista ja puhdasta luontoa. Toisin on monessa muussa maassa, ja paikoin Suomessakin. Tulivuorenpurkaukset ja tulvat aiheuttavat osaltaan muutoksia luontoon. Mutta ilmastonmuutokseen ja yleiseen saastumiseen on ihminen paljolti syypää. Ihminen ottaa kaiken jokapäiväiseen elämään tarvittavan luomakunnasta. Joudumme siis entistä enemmän kiinnittämään huomiota sen viljelyn ja varjelun eli käytön ja suojelun tasapainoon. Luomiseen ja luomakuntaan liittyvät kysymykset ovat lisääntyvän mielenkiinnon kohteina tutkimuksessa, julkisessa keskustelussa ja yhteiskunnan päätöksenteossa.
Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäinen kappale käsittelee luomista. Mitä luomisusko sisältää? Tunnustamme taivaallisen Isän taivaan ja maan Luojaksi. Riippumatta siitä, miten maailmankaikkeus kaikkineen syntyi ja kehittyi, Jumala, Isä, on kaiken alku.
Mutta Nikean uskontunnustus täydentää: kaikki näkyvä ja näkymätön on saanut syntynsä Kristuksen kautta. Luomiskertomuksesta luemme, että kaikki syntyi Jumalan sanalla. Jeesus Kristus on elävä Jumalan sana. ”Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten” (Kol.1:16). Luomisessa oli mukana vielä Pyhä Henki – ja kaiken kaikkiaan Kolmiyhteinen Jumala.
Luoja on jättänyt kaikkeen luomakuntaan oman kädenjälkensä. Luomakunta todistaa Luojastaan. Juuri luettu Apostolien tekojen teksti luettelee todistuksina vettä taivaalta ja sadon ajallaan, ravinnoksi ja iloksi ihmisille – kaikkea hyvää siis. Nämä Jumalan lahjat ovat periaatteessa tarjolla kaikkialla maailmassa. Näiden lahjojen puute viestii puolestaan siitä, että mikään tässä maailmassa ei ole itsestään selvää. Jos Jumala ei soisi sadetta, satoa tai muuta hyvää ravinnoksi, ei meillä niitä olisi. Tämän todistuksen perusteella ihmisen pitäisi kiittää Jumalaa ja iloiten tunnustaa, että hän on hyvä, ja puutteen keskellä rukoilla häntä.
Toisin on kuitenkin käynyt. Syntiinlankeemuksesta alkaen ihminen on kulkenut omia teitään ja kiinnittänyt sydämensä kaikkeen aineelliseen. ”He ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa” (Room. 1:25). Valitettavasti Luojan lahjoja mitataan usein vain rahalla tai vaikkapa kauneudella. Synti on hämärtänyt Luojan todistuksen. Luomakunta herättää toki aavistuksia, kysymyksiä, kaipausta, pelkoakin. Mutta sen perusteella emme vielä tunne Jumalaa. Vastaukset kysymyksiin on löydettävä muualta. Muuten ilo kaikesta jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi.
Siksi Jumala on ilmoittanut itsensä erityisesti Pojassaan, jonka hän lähetti luomakunnan keskelle. Kristus, Jumalan Poika, on syntynyt Isästä ikuisessa alussa. Äidiltään Marialta hän sai ihmisen luonnon. Jeesus Nasaretilaisena Jumalan Poika tuli osaksi luomakuntaa. Tämä ilmoitus on tarjolla Raamatun pyhissä kirjoituksissa.
Vain tämä Jumalan todistus riittää pelastukseen. Ihmisruumiissa, ristille naulittuna, Jeesus sovitti ihmisen synnin. Jumalan Poikana hänen sovituskuolemansa oli puhdas, ainut Jumalalle kelpaava uhri meidän syntiemme tähden. Jokainen, joka turvaa häneen, saa Jumalalta anteeksi ja on matkalla hänen luokseen, perille pääsyn toivossa. Matkalla saamme ymmärrystä ylempää rauhaa, ylimaallista iloa ja uhrautuvaa rakkautta paitsi toisiamme, myös kaikkea muuta luomakuntaa kohtaan. Ahneuden tilalle tulee kohtuutta, kerskakulutuksen tilalle tyytymistä siihen, mitä on, itsekkyyden tilalle lähimmäisen tarpeiden muistamista.
Kaikki on luotu Kristuksen kautta ja Kristusta varten (ks. Kol.1:16). Käsitämme lausuman ”Kristuksen kautta” liittyvän luomiseen tapahtumana. ”Kristusta varten” liittyy puolestaan luomisen tarkoitukseen: miksi maailmankaikkeus on luotu sellaiseksi kuin se on. Toki saamme ottaa luomakunnasta elantomme ja tutkia sitä eli yhteensä viljellä. Mutta tässä on myös kosketuspinta evankeliumin kanssa – kieli, jolla evankeliumi voidaan sanoittaa. Tästä näkökulmasta voimme sanoa: linnut ja kukat on luotu siksi, että Jeesus olisi voinut sanoa: ”katsokaa taivaan lintuja” (Matt.6:26), ”katsokaa kedon kukkia” (Matt.6:28), ja opettaa Jumalan huolenpidosta.
Tämä näkökulma on avoinna erityisesti Jeesuksen vertauksissa, mutta muutenkin Raamatun vertauskuvallisessa puheessa – jopa ristin sanomassa. Vehnänjyvän tie viittaa kuolemaan, johon on kätkettynä uusi elämä: ”Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole” (1. Kor. 15:36). Sama totuus havaitaan myös vaikkapa luomakunnan vuotuisessa kiertokulussa ja kaadetun lehtipuun kannon vesomisessa (ks. Job 14:7-10).
Mutta tälle kaikelle ihminen on sokea, ennen kuin Jumalan sana saa avata uskon silmät näkemään luonnon olioissa ja ilmiöissä muutenkin kuin luontaisen järjen ja tunteiden varassa. Meidän tulee siis lukea luonnon kirjaa ja Raamattua rinnakkain. Sana selittää sitä, mitä luonnossa havaitaan. ”Kristusta varten” on riemukas näkökulma.
Luomakunta kaikkineen katoaa kerran. Tästä saamme aavistuksen jo kasvien elinkaaressa. Johannes Kastajan sanoin: ”Ruoho kuivuu, kukka lakastuu” (Jes.40:8). Kuitenkin lyhyen olemassaolonsa aikana kaikki katoava voi palvella katoamatonta, maallinen taivaallista, ajallinen ikuista ja luotu uuden luomista. Ensiksi siinä, että luomakunta herättää kysymyksiä, joihin vastaus saadaan sanasta. Toiseksi vertauskuvien aineistona. Eläimet ja muutkin oliot voivat toimia meille ihmisille peileinä niin hyvässä kuin pahassakin. Kolmanneksi vielä siinä, että luotu raivaa tietä Jumalan sanalle. Kun nälkäinen saa lahjaksi leivän, hän saattaa ajatella: Ehkä Jumala on olemassa. Ehkä hänellä on suurempiakin lahjoja varattuna. Tästä onkin hyvä johdattaa puhe Jeesukseen, Elämän leipään.
Etsimme iloa luodusta todellisuudesta, joka on toki itsessään hyvää. Kuitenkin saatamme pettyä, koska ”mikään ei riitä”. Jotkut etsivät iloa vääristä ilon lähteistä kuten päihteistä, jotka puolestaan orjuuttavat nauttijansa. ”Mutta sinä (,Herra,) annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta” (Ps. 4:8). Viini ja vilja ovat Luojan lahjoja. Viiniäkin on lupa käyttää, mutta ei juopumiseen asti: ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne” (Ef. 5:18). Todellinen ilo on Hengen hedelmää ja seuraa uskoa. Jeesus antaa tuon ilon. Kuitenkin nuo ajalliset aineet, viini ja viljasta leivottu leipä, palvelevat ehtoollisaineina Jumalan ikuisia tarkoitusperiä.
Miten me pääsemme todelliseen iloon? Saarnatekstin mukaan kuulemme hyvää sanomaa, luovumme tyhjänpäiväisistä jumalista ja käännymme elävän Jumalan puoleen. ”Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark. 1:15). Sana ristiinnaulitusta, ylösnousseesta Jeesuksesta, synnin ja kuoleman voittajasta, on hyvä sanoma. Kääntyminen käsittää syntien katumisen ja uskomisen Jumalan lupaukseen syntien anteeksiantamuksesta, Jeesuksen tähden. Tämän uskon myötä elämämme uudistuu. Joka päivä tarvitsemme tätä armoa. Tänäänkin meille vakuutetaan: ”Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme” (Ps. 103:8,11-13). Jeesus sanoo: ”Ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38).
Yhteisellä toiviomatkalla, nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme Nikean tunnustuksen sanoin: