Olen tosi pettynyt Jeesukseen. Hän käyttäytyy tässä kertomuksessa rasistisesti. Hän mokaa pahemman kerran. Eikä voi olla niin, että kun kerran Jeesus näin käyttäytyy, sen täytyy olla oikein, vaikka se näyttäisikin väärältä, ja että se olisi keinolla millä hyvänsä saatava näyttämään oikealta.
Kuulin, että Ukrainan rajalla olivat myös yksittäiset virkamiehet käyttäytyneet rasistisesti maasta pois pyrkineitä muun maalaisia ihmisiä kohtaan. Heitä syrjittiin auto- ja muissakin jonoissa, laitettiin odottamaan ja jopa estettiin pääsemästä rajan yli. Näin ei saisi olla, mutta näin me liiankin helposti toimimme: omat ja tutut ensin. Äidit ja lapset ovat toki aina etuoikeutettuja menemään ensin, mutta sen lisäksi ei tule olla muita seikkoja, joiden perusteella toiset joutuisivat huonompaan asemaan toisiin nähden. Kaikilla ihmisillä tulee maailmassamme olla samat oikeudet ihonväriin, syntyperään, kansallisuuteen, kieleen tai mihinkään muuhun katsomatta.
Olen saarnannut tästä tekstistä ennenkin, ja aina se vain kuohuttaa mieltäni, ja vuosi vuodelta yhä vain enemmän. Mikä on kaiken tämän takana, ja miksi Jeesus käyttäytyy tässä näin rasistisesti osoittaen juutalaisen kansan ylemmyyttä? Jopa hänen opetuslapsensa ovat häntä armollisempia, vaikkakin hieman itsekkäistä syistä. He pyytävät Jeesusta auttamaan naista, jotta pääsisivät hänestä eroon, eikä hän enää huutaisi heidän peräänsä.
Onko Jeesus todella puhutellut pakananaista koiranpennuksi, vai onko meillä muita mahdollisuuksia ymmärtää tätä tekstiä? Tämä kertomushan esiintyy vain Markuksella ja Matteuksella. Matteus on muokannut Markuksen lyhyempää versiota, ja lisännyt siihen tuon opetuslasten väliintulon saaden sitä kautta mukaan Jeesuksen itsensä selityksen toiminnalleen. Hän on myös muuttanut Syrofoinikialaisen naisen kanaanilaiseksi naiseksi.
Miksiköhän Luukas ja Johannes ovat jättäneet tämän kertomuksen kokonaan pois? Olikohan se heidän mielestään jollakin tavoin loukkaava, kun pakanalähetys oli heidän aikanaan jo hyvässä vauhdissa, ja oli selvää, että enää ei ollut kyse vain murusista, joita juutalaisten pöydiltä olisi heille pudonnut.
Vaikka Luukas ja Johannes jättivät tämän teoksestaan pois, niin on mielenkiintoista, että me luterilaiset Raamatun arvovaltaa korottaaksemme saarnaamme tästäkin tekstistä vähintään kerran vuodessa ikään kuin kertoaksemme, että tähän on jokin hyvin järkevä syy Jeesuksen taholta.
On hyvä kysyä, miksi tämä kertomus sitten on kuitenkin Markuksella ja Matteuksella? Ajattelen, että ehkä silloin oli vielä niitä, joille tämä kertomus kävi oikein hyvin. Kaikki juutalaiskristityt eivät olleet vielä vakuuttuneita siitä, että evankeliumi olisi kuulunut kaikille kansoille, vaikka yksittäisiä pakanoita toki oli jo kristittyjen joukossa. Markuksen ja vieläpä Matteuksenkin aikana pohdittiin paljon juutalaisten ja pakanoiden suhdetta evankeliumiin, ehkä sitäkin, että tämä kertomus vastaisi jotenkin niihin odotuksiin, joita juutalaisilla oli VT:n profetioiden johdosta liittyen tulevaan messiaaniseen aikaan ja juutalaisten tehtävään siinä.
Matteus yrittää selventää Jeesuksen käytöksen syytä tehdessään Markuksen tekstiin lisäyksen, jossa opetuslapset keskustelevat Jeesuksen kanssa. Selityksen Jeesuksen toiminnalle antavat hänen sanansa: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten” (jae 24).
Olikohan Jesajan kirjan 2 luvussa oleva Jesajan näky tulevasta rauhan ajasta monien mielessä?
”Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: — Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe. Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!” (2:2-5).
Sen ajattelun mukaan Jeesuksen tulikin kääntää vain juutalaiset Jumalan syvempään tuntemiseen. Hänen tehtävänsä ei ulottunutkaan pidemmälle. Näinhän lopulta voisi toteutua tämä profetia, jonka mukaan kansat virtaisivat Jerusalemiin kuulemaan sieltä kaikuvaa Herran sanaa ja Jumalan puhetta.
Hänellä oli siis oikeus ja jopa jumalallinen velvollisuus kieltäytyä auttamasta pakanoita. Vain israelilaiset olisivat olleet hänen toimintansa kohteina. Pakanoiden aika tulisi myöhemmin. ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” (Mt.28), lausuu Jeesus Matteuksen evankeliumin lopussa. Se olisi opetuslasten tehtävä.
Evankeliumia oli saarnattava Jerusalemista alkaen aina maan ääriin saakka, sanotaan Apostolien teoissakin. ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka” (Ap.t.1:8)
Monet kristityt opettavat Raamattuunsa vedoten vieläkin, että israelilaiset ovat etusijalla. Heistä tulee aina aloittaa, ja jättää muiden kansojen evankeliointi vähemmälle. ”Kyllä juutalaiset sitten suorittavat lähetystehtävän loppuun”, he ajattelevat, ”kunhan vain heidät ensin saadaan kääntymään.” Tähän on Paavalillakin mielenkiintoinen kannanotto: ”Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!” (Room.11:15).
Olisin mielelläni taipuvainen ajattelemaan, että Jeesus ei olisi toiminut näin ylemmyydentuntoisesti tuota kanaanilaista naista kohtaan, vaan, että tällä kertomuksella evankeliumin kirjoittajat olisivat halunneet sanoa jotakin, joka oli heille tärkeää.
Historiallinen Jeesus-tutkimus on kuitenkin päätynyt siihen, että tämä kertomus palautuu kaikessa häiritsevyydessään itseensä Jeesukseen. Mutta kuinka Jeesus saattoi käyttäytyä näin rasistisesti? Ja kaiken lisäksi, miksi Jeesus kohteli vieläpä naista näin huonosti? Olihan evankeliumeissa mainittu pakanamiehiäkin, jotka kelpasivat jopa esimerkiksi juutalaisille. Ei Jeesus heitä koskaan koiranpennuiksi nimittänyt. Miksi tämä kanaanilainen nainen sai näin rasistisen kohtelun?
Varovasti nyt kyselen, olisiko tämän tekstin äärellä myös kyse siitä, että Jeesus oli aikansa lapsi, ei ajattelussaan aina sen parempi kuin muutkaan. Hänkin oli jo äidinmaidossa imenyt ylemmyyden ja rasismin muita kansoja kohtaan. Tuo kohtaaminen kanaanilaisen naisen kanssa saattoi kuitenkin olla hänelle silmiä avaava. Olisiko Jeesuskin saattanut oppia uutta, vaihtaa mielipidettään, joskin vastahakoisesti.
Olikohan myös Jeesuksen kertomus kahdesta veljeksestä hänelle itselleen henkilökohtaisempi kuin usein ajattelemme? Toinen heistä sanoi, että menee töihin isänsä viinitarhaan eikä sitten mennytkään, toinen sanoi, että ei mene, mutta meni kuitenkin (Mt.21:28–32). Näinhän Jeesus itse toimi Lehtimajan juhlan suhteen. Sanoi veljilleen, että ei mene juhlille, mutta meni kuitenkin (Joh. 7:8–10). Tässäkin hän on vastahakoinen auttamaan, mutta auttaa kuitenkin.
Olisiko Jumalan Poikakin oppinut jotain elämänsä aikana ja olisi kasvussaan meille esimerkkinä, oppi vaikkapa antamaan periksi, kun huomasi olleensa väärässä. Naisen viisas vastaus sai hänet ajattelemaan. Heprealaiskirjeessä kerrotaan Jeesuksen oppineen ja tulleen sitä kautta täydelliseksi. Sen 4:nnessä luvussa sanotaan:
”Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia” (Hepr. 5:7–9).
Voisiko tämän tekstin äärellä todeta, että Jeesus on todellakin käyttäytynyt näin rasistisesti, mutta hän taipuu naisen pyyntöön, ja se jos mikä osoittaa luonteen lujuutta ja todellista rohkeutta: että uskaltaa myöntää virheensä, kun huomaa olleensa väärässä.
Matteuksella on ollut tarve selittää Jeesuksen käyttäytymistä siitä näkökulmasta käsin, että Jeesus ei oikeastaan erehtynyt, vaan oli aina täysin oikeassa. Näin hän johdatti meidät aivan uusiin teologisiin ongelmiin: oliko Jumalalla kenties aivan erilainen ajatus siitä mikä on oikein, ja oliko niin, että Jumalakin laittaisi meitä ihmisiä eriarvoiseen järjestykseen syntyperämme tai jonkin muun seikan mukaisesti – täysin kestämättömiä ajatuksia molemmat. Jumala on istuttanut meihin käsityksen oikeasta, ja hänelle me kaikki olemme yhtä arvokkaita.
”Totuus tekee vapaaksi”, sanoi Jeesus. Kun lähdetään selittämään mustaa valkoiseksi, joudutaan mitä ihmeellisimpiin selityksiin ja juonen käänteisiin. Siksi on tarpeen tullen nöyrästi tunnustettava olleensa väärässä, ja annettava periksi. Jos Putin ymmärtäisi yhtään mitä kristillinen mielenlaatu merkitsee, hän ei olisi ensinkään hyökännyt Ukrainaan, ja toisekseen hän voisi nyt tunnustaa olleensa väärässä, mutta hänessä ei ole kristittyä nimeksikään. Siksi hän ei sitä tee.
On lohdullista nähdä, että Jeesuskin mokasi. Markus kirjoittaa siitä kaunistelematta. Matteus haluaa antaa sille raamatullisen selityksen. Luukas ei enää halua sitä teokseensa. Ajattelen, että on jo aika nöyrästi nähdä, että hän mokasi, mutta osasi nähdä virheensä ja antaa periksi. Osaisimmepa mekin.
Tämä nainen on ikään kuin aina edessämme. Meidän tulee jatkuvasti kysyä, missä ovat ne rajat, jotka olemme Kristus-sanomalle vetäneet? Ketkä saavat kuulua joukkoon? Kuuluiko se kanaanilaisille, entäpä muille kansoille, kuuluiko se historian saatossa aina juutalaisille, kuuluuko se muslimeille, kuuluuko se vain niille, jotka me hyväksymme, kuuluuko se romaneille, kuuluiko se mustille orjiksi viedyille, maastaan ostetuille, kuuluuko se eri tavoin seksuaalisesti suuntautuneille. Onko se aina kuulunut saamelaisille? Olisikohan niin, että näiden rajojen on siirryttävä aina vain kauemmaksi lopulta hävitäkseen kokonaan: Paavali kirjoitti:
”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal.3:28).
On huomionarvoista, että tämä nainen pystyy kääntämään Jeesuksen pään, ja ovi on jo raollaan myös muillekin kuin juutalaisille. Ehkä siinä onkin kertomuksen ydin, joka on nähty tärkeäksi, sanoma siitä, että ovi on auki myös meille pakanoille. Ehkä on myös niin, että Matteuksen oli hieman muutettava tätä kertomusta, jotta siitä olisi tullut juutalaisille vieläkin ymmärrettävämpi? Syyro-foinikialainen nainen on vaihtunut kanaanilaiseksi naiseksi, juutalaisten mielestä kaikkein alimman tason ihmiseksi, vihattavaksi Joosuan kirjassa tuhottavaksi luokiteltuun kansaan kuuluvaksi ja siten kaikkein halveksittavammaksi. Jo viidennessä Mooseksen kirjassa Jumala sanoi hävittävänsä heidät Israelin tieltä:
”Kun Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen maahan, jota nyt olette menossa ottamaan omaksenne, hän hävittää tieltänne seitsemän teitä suurempaa ja mahtavampaa kansaa: heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.” (5.Moos.7:1)
Siten tämä nainen on meille jatkuvasti huutomerkkinä muistuttamassa ihmisistä, jotka meidän olisi otettava mukaan, vaikka emme haluaisikaan. Meidän tulee katsoa ihmisiä, jotka olemme hylänneet, niitä, joita syrjimme ja suljemme ulos. Heille pitää antaa tilaa astua esiin, puhua ja sanoa, että hekin ovat olemassa ja haluavat kuulua joukkoon. Ja meidän tulee ottaa heidät mukaan.
Luukkaalla ei siis ole tätä kertomusta. Itse hän katsoi tämän varmaankin liian loukkaavaksi. Hänen kirjoittamansa Apostolien teot kertoo siitä, kuinka oli vaarana, että kristinusko olisi jäänyt vain juutalaiseksi lahkoksi. Luukas tiesi jo kirjoittaessaan, että näin ei lopulta onneksi käynyt. Onko Luukkaalla sitten muuta vastaavaa kertomusta, jossa ei olisi tuota rasistista motiivia? Ei aivan vastaavaa, mutta ”Laupias samarialainen” on meille kaikille tuttu. Siinä halveksittuun vähemmistöön kuuluva nostetaan pelastajan ja sankarin asemaan.
Alkukristityt muuttivat mieltään. Pietari näki näyn, jonka kautta hän ymmärsi, ettei saanut kutsua ketään epäpyhäksi. Johanneksen evankeliumissa on ainutkertainen kertomus, jossa Jeesus kohtaa samarialaisen naisen kaivolla. Paavalin toiminnan pakanoiden keskuudessa me tiedämme, sanotaanhan häntä myös meidän pakanoiden apostoliksi.
Tehdään siis paremmin, ja rikotaan niitä rajoja, joita me ihmiset vaillinaisella ymmärryksellämme aina pyrimme asettamaan.