Askel-logo

”Tämä lapsi on elänyt hyvän elämän”

Huugon ruumista noutamaan tullut hoitaja ilmoitti lastensairaalan hissin ovella ihmisen osan. Rakas on jätettävä toisen käsiin. Kylmiöön asti häntä ei saanut saattaa. Kuoleman ja kärsimyksen salaisuus sai uskonnonfilosofi Lari Launosen kirjoittamaan kirjan poikansa lyhyestä elämästä.

Huugon elämä oli täynnä hellyyttä ja iloa. Isä on sitä mieltä, että kaikkien maailmassa eläneitten lasten joukossa Huugo oli onnellisimmasta päästä. Hänen kuoltuaan taivasta tavoitelleet sanat tuntuivat isästä kuitenkin yhtä kuolleilta kuin pojan ruumis. Oli kysyttävä vaikeimmatkin kysymykset uskon ja elämän mielestä ja Jumalan olemuksesta.

– En ole katkera Jumalalle. Kenelle tahansa voi käydä mitä tahansa. Jos jollekin syntyy kuolemansairas lapsi, me olimme ihan hyvä perhe ottamaan hänet vastaan, Launonen sanoo nyt.

Launosten perheeseen on syntynyt uusi poika, kaksivuotias Elo, jolle on lokakuussa tulossa myös pikkusisko.

Miten Huugon elämä muutti Lari Launosta isänä? Millainen oli Huugon hautajaispäivä ja siunaustilaisuudessa pidetty puhe? Miksi maailmassa on kärsimystä, jos kaikki on saanut alkunsa rakastavan ja kaikkivoivan Jumalan tahdosta? Saako lapsen kärsimykselle etsiä tarkoitusta? Entä miten Larin elämään on vaikuttanut pikkuveli, jolla on Downin syndrooma? Lue lisää lokakuun Askel-lehdestä. Jutun kirjoitti Danielle Miettinen ja kuvasi Jukka Granström.

Näköislehti

N:o 10 / 2024