Vihapuhetta! Vainoamista! Tukkikaa sen akan suu! Kotimaa24:n toimitukseen tulee paljon palautetta – kiitos siitä – jossa pyydetään, vaaditaan, uhkaillaan lopettamaan kirjoittaminen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Maltillisimmat tällaisen kritiikin lähettäjät toivovat, että samalla kun tehdään uutinen, jossa vl-liike näyttäytyy kriittisessä valossa, pitäisi olla juttu, jossa se näyttäytyy myönteisessä valossa.
Miksi Kotimaa24 tekee niin paljon uutisia vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä? Ja miksi blogisti Vuokko Ilola kirjoittaa jatkuvasti vanhoillislestadiolaisuudesta?
Ensin vastaus jälkimmäiseen kysymykseen: blogisti kirjoittaa siitä minkä kokee tärkeäksi. Kotimaa24:n toimitus ei rajoita aiheita, kunhan ne pysyvät asiallisuuden ja käyttöehtojen mukaisina. Moni lukee Ilolaa, vaikka on hänen kansaan eri mieltä. Hänellä on laaja lukijakunta. Eikö hyvä ja merkityksellinen blogi ole juuri tällainen. Se herättää tunteita.
(Jossain vaiheessa Kotimaa24.n blogistiksi etsittiin tarkoituksella vanhoillislestadiolaista kirjoittajaa, joka olisi kertonut kokemuksiaan mm. mediamyllerryksestä liikkeen sisäpuolisen näkökulmasta, mutta kukaan ei halunnut, uskaltanut tai ehtinyt sitoutumaan bloginpitoon. Yksittäisiä nimettömiäkin blogikirjoituksia tästä näkökulmasta on kuitenkin julkaistu, kun niitä on tarjottu. – Halukkaat ilmoittautukoot edelleen allekirjoittaneelle!)
Mitä vl-liikkeestä uutisointiin tulee, niin riippumatta Kotimaa24:stä liike on ollut muunkin median kiinnostuksen kohteena. Vanhoillislestadiolaisuus on vaikutusvaltainen ja tärkeä uskonnollinen kansanliike. Se on perinteisesti ollut suljettu, jotenkin salaperäinen, omalakinen ja senkin vuoksi kiinnostava. Lisäksi liikkeessä on tapahtumassa uudistumista, ja se on avautumassa. Kotimaa24:n velvollisuus ja toiminta-ajatus on kertoa merkittävän herätysliikkeen muutoksista ja myös sen sisällä käytävästä keskustelusta. Kaikkia osapuolia kuunnellen, luonnollisesti.
Jos Kotimaa24:llä on jokin ”agenda” tässä uutisoinnissa, niin se on avoimuuden vaatimus. Sama vaatimus on myös muussa uutisoinnissa. Arkkipiispa Martti Simojoen sanoja lainatakseni: Kirkossa ei ole mitään salattua. Ja jos on, se pitää kertoa. – Herätysliikkeissä ei ole mitään salattua. Ja jos on, se pitää kertoa lehdissä, radiossa, televisiossa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa.
Blogit ja sosiaalinen media on tehnyt kaikenlaisen yhteisöllisen sulkeutumisen vaikeammaksi. Ihmisten tunteita, kokemuksia ja havaintoja herätysliikkeistään ei voi kahlita. Kotimaa24 on ollut vain yksi kanava, jonka kautta patoutunut tarve keskustella ja jakaa kokemuksia vl-liikkeestä on purkautunut.
Kun Kotimaa24 syksyllä 2009 avautui (ensin pelkkänä ”blogimetsänä”), oli toimitukselle vilpitön yllätys, kuinka paljon sivustolla syntyi keskustelua juuri vanhoillislestadiolaisuudesta.
Kotimaa24 on itsenäinen journalistinen verkkouutispalvelu, ei siis Kotimaa-lehden tai kirkon ”virallinen” verkkosivusto, kuten moni eksyy välillä luulemaan. Se mitä ja miten Kotimaa24 asioista kertoo, ei ole kirkon kannanotto käsiteltävänä olevaan asiaan, vaan journalistisen harkinnan tuloksena syntynyt uutinen. Joskus uutinen vain kertoo tehdyn päätöksen sisällön, toisinaan tarjoaa siihen myös kriittisiä näkökulmia.
Kotimaa24:n toimintaa voi kuvata myös käsitteellä uskontojournalismi.
Kotimaa24:n journalistinen linja – senkin perään on kommenteissa kyselty – on ilmaistu virallisissa papereissa muun muassa seuraavasti:
1.Kotimaa24.fi tekee luotettavia ja kiinnostavia uutisia kirkosta ja kirkoista Suomessa ja maailmalla. Oma uutishankinta on toimintamme kulmakivi.
2. Kotimaa24.fi-uutisten tarkoitus on tiedonvälitys, keskustelun herättäminen ja yhteisön rakentaminen.
3. Kotimaa24.fi:ssä tehdään uutisia Suomen luterilaisista kirkosta ja sen seurakunnista, kristillisistä kirkoista Suomessa, kirkoista maailmalla, uskonnoista Suomessa ja maailmalla sekä suomalaisen yhteiskunnan arvovalinnoista.
4. Kotimaa24.fi:ssä uutisia tehdään luotettavasti, asiantuntevasti, kriittisesti, itsenäisesti, nopeasti, kiinnostavasti ja taloudellisesti.
5. Uutiset Kotimaa24.fi:ssä ovat journalistisesti tuotettuja, pääsääntöisesti lyhyitä. Uutisissa painottuvat faktat ja niiden tuoreet kommentit. Uutiset ovat mahdollisuuksien mukaan kuvitettuja ja monimediallisia (audio, video).
6. Kotimaa24.fi:n toimintaa uutistuotannossa ohjaavat arvot ovat: aloitteellisuus, luotettavuus ja kriittisyys.
7. Kotimaa24.fi-blogialueeseen sovelletaan yleisiä sosiaalisen median ja verkkokeskustelusivustojen ohjeita ja sääntöjä. Blogit eivät ole journalistista toimintaa.
”Martti Pentin peräämä toinen ääni olisi tervetullut.” Onhan tuo jo alkanut kuulua. Kiitos siitä kuuluu Heikki Honkalalle. Vuokko Ilolakin on kuvannut, miten Kristuksen kirkkolaki ja maallikkorippi toimivat parhaimmillaan. Niiden väärinkäytöstäkin on kerrottu esimerkkejä. Huolenaiheeni on edelleen se, osaako ja tahtooko SRK muuttaa kulttuuriaan, joka piilottaa lasten hyväksikäyttötapaukset, kunnes rikokset vanhentuvat ja uhrien terapia on kallista ja pitkään kestävää.
En ihan lukisi Honkalaakaan niihin, jotka ovat keskellä ja ovat tyytyväisiä. Tyytyväisyys varauksin ei ole tyytyväisyyttä. Se on helposti ulkokultaisuutta, kun näyttää arvostelu olevan ajan henki, niin ripaus maustetta tekee ihmisen hovikelpoisemmaksi.
”Tyytyväisyys varauksin ei ole tyytyväisyyttä.” Se on rehellistä ja todellisuuden tajuavaa tyytyväisyyttä. Varaukseton ylistäminen olisi mielestäni lähempänä ulkokultaisuutta.
Heikki Honkalalta:
”Okei, nynnyjä olemme ja moni ehkä säälittelee meitä pitäen meitä tynnyrissäkasvaneina. Olkoon sitten niin.”
Itse sanot noin, minä en, enkä ole kenenkään muunkaan huomannut sanovan niin. Minusta vanhoillislestadiolaisena oleminen vaatii ja on aina vaatinut rohkeutta. Itselläni sitä on ollut hirveän vähän. Koko kouluaika meni pelkojen ja jännittämisen sekamelskassa. Jatkuva pelko sydämessä, missä ja milloin uskovaisuus tulee jollakin tapaa esille mm. sisarusten lukumäärän, koulu-TV:n tai rytmisen liikunnan muodossa. Näihin kipeisiin tilanteisiin ei saanut mistään tukea. Vanhemmat vaan tunkkasivat kouluun sääntövihko kainalossa ja olettivat homman sujuvan ilman heidän tukeaan. Aivan niin ahistavaa…
”Toisesta todellisuudesta katsoen minun ilmeisesti pitäisi kokea ympärilläni olevan jonkinlaisen hirvittävän normihäkkyrän, joka jatkuvasti ahdistaa ja kihnaa. Varmaan moni ei usko minua, kun sanon, että en tunnista sellaista. Elämä on ihan mukavaa ja rentoa näin.”
Ihminen tottuu elämään jos missä tilanteissa ja todellisuuksissa. Tämä on myös luonnekysymys. Itselleni Naturel-linja ei ollut mikään ongelma, koska en ole koskaan ollut mikään kova laittautuja enkä jaksa värkätä itseni kanssa. Tosin asiaan saattaa olla vaikuttamassa se, kun sain remmiä kynisen lakkaamisesta punaisiksi. Pakarat muistavat, haluaako maalata kynsiä vai ei. Korviksista haaveilin varmaan jo ennen kouluikää, ne kiinnostivat ihan samalla tavalla kuin mitkä tahansa muutkin korut. Itse asiassa ne sopivat nykyisellään minulle parhaiten, ne ovat kaikkein vaivattomimmat koristukset pitää. Ja nytpä minulla onkin niitä kahdet vierekkäin
”Voisiko uskonvapaus tarkoittaa myös sitä, että minulla on oikeus tuntea näin ja myös sanoa sen? En koe, että tämä tulisi jostakin omasta voimastani. Minä koen vain, että olen saanut jotakin kallisarvoista, mitä en halua menettää.”
Juuri näin, totta kai. Mutta myös uskonsisarillasi ja -veljilläsi on oikeus tuntea toisella tavalla ja sanoa se myös ääneensä. Jos veljesi haluaa ottaa tatuoinnin tai lävistyksen, sisaresi korvikset ja tekoripset, hänellä pitäisi olla siihen tasan sama oikeus kuin sinulla omaasi, uskomisenasioita nämä eivät ole millään tavalla, vaan ihmisoppia, jos niihin kätketään kuolema tai autuus. Sillä tavalla niistä tulee voimakkaasti vastustettavia asioita.
Eli jutun juoni on vapaaehtoisuus olla tekemättä tahi tehdä asioita, jotka eivät ole autuuttavia tai kadottavia. Niille pitää laittaa niille kuuluva arvo elämässä.
Sinulla on jotain, jota et halua menettää ja sinulla on oikeus siihen, eikä kukaan saa sinulta viedä sitä. Samoin on Tatska-veljelläsi ja Korvis-sisarellasi oikeus olla menettämättä kalleinta asiaa elämässään, sinulla eikä kenellläkään muullakaan ole oikeutta ottaa eikä mitätöidä hänen uskoaan.
Jos tässä olisi pelastuksesta kyse, niin riittäisikö 75% seuraaminen. Ongelmia tuottaa ihmisen halu olla jotakin, mutta omalla tavallaan. Todellista vakaumusta ei ole rakennettu kompromisseista. Jeesus on siinä hyvä esimerkki. Hän ei nöyristellyt fariseuksille eikä vastustellut, kun sovituksen aika tuli. Hän kärsi ihmisten taholta kaiken nurkumatta.
Otin tuolta kielitoimiston sanakirjasta journalismin merkityksen.
”toimitustyö joukkoviestimissä; sen tulokset. Sanomalehtijournalismi. Radio-, televisiojournalismi. Uutisjournalismi. Talous-, urheilujournalismi. Tutkiva journalismi. Musta journalismi lehtiartikkeleista joiden kirjoittaja ei esiinny omalla nimellään”
Sama blokista
” verkkosivusto johon tehdyt aikajärjestyksessä olevat merkinnät ovat päiväkirjamaisia t. käsittelevät asiaa kirjoittajan t. kirjoittajien näkökulmasta, verkkopäiväkirja, nettipäiväkirja.”
Mielestäni blogille ja uutisiksi kutsutuille on ihan eri kriteerit. Blogi on kirjoittajan näkökulma, vaikka kirjoittaja pyrkisi kuinka vaikuttamaan ja uutinen voi olla uskottava tai epäuskottava, mutta tämä ei poista kriittisen lukemisen tarvetta. Mutta blogi ei ole kirjoittajalleen liirumlaarumia.
Lauri, koko ajan olen halunnut keskustella siitä, mikä tai mitkä asiat ovat pelastuksen kannalta oleellisia asioita. Luther on kiteyttänyt sen jotenkin näin: ”Yksin uskosta, yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden.” Muuta ei pelastukseen tarvita.
Mutta kun ihmisen on niin vaikea käsittää tuo yksi pieni ja tosi merkitysellinen sana ja asia: ARMO, niin hän alkaa kehittelemään kaikkia muitakin oleellisia asioita pelastuskysymykseen. Näitä sitten selitellään yhteisellä/jakamattomalla rakkaudella, veljen ja sisaren pahentamisella, uskosta vuotavilla hedelmillä, kuuliaisuudella seurakunnan äänelle selityksellä jne. Niin kuin rakkaalla lapsellakin on monta nimeä, rakkaaksi koetuilla asioilla on myös monta selitystä.
Paavali aikoinaan puuttui jämäkästi ihmisoppeihin, samoin Luther, vl-liikkeessä niihin ei saa puuttua millään tavalla: antakaa meidän rauhassa uskoa. Joo, annetaan, kenenkään uskoa ei saa yrittää viedä ja mitätöidä, mutta näistä asioista on hirvittävän tärkeää puhua, että evankeliumi säilyy puhtaana eikä sille aseteta mitään ehtoja ihmisopeilla.
Siis edelleenkin. Mitkä asiat ovat pelastuksen kannalta olellisia ja mitä ovat nk. ehdonvallan asioita? Tärkeä kysymys, sitä on mietitty kautta maailman sivu. Ei mikään kristillinen yhteisö ole minään aikana vapaa tämän kysymyksen alla. Vääristymiä oli jo Jeesuken aikaan, ihminen ei ole niistä vapaa tänäkään aikana.
Eija Moilanen, milloin blogi on journalismia niin silloin kun kustantaja, julkaisija, valitsee kirjoittajat taikka kirjoitukset eli blogista tulee päiväkirjamerkintä, kun aloitan sellaisen omalla sivustollani vaikkapa, taikka missä tahansa avoimmella sivustolla. Tämä sivusto ei ole avoin. Kotimaa perustelee ja valitsee kirjoittajat ja kirjoitukset itse ja omien kriteeriensä mukaan.
Nämä tämän julkaisun kirjoittajien kirjoittamat ”jutut” eivät oikeasti ole blogeja vaan ennemminkin kolumneja, joita täältä luemme – julkaisijan ja kustantajan valitsemia kirjoittajia ja kirjoituksia. Selkeä journalistisen linjan määrittämä valinta ja uutisten jatke.
Mission impossible?
Vahvistuu ajatus näistä erilaisista todellisuuksista ja kommunikoinnin hankaluudesta niiden välillä. Postmoderni individualismi tuottaa uskontoshoppailua, jossa kukin rakentaa oman vakaumuksensa valitsemistaan aineksista. Kristuksen kirkkolaiksi kutsuttu Jeesuksen opetus rajoittaa individualismia ja koska vanhoillislestadiolaiset ovat niitä harvoja, jotka yrittävät sitä soveltaa, se pitää kieltää heiltäkin. Ideaalimaailma lienee sellainen, että minulla vanhoillislestadiolaisena on oltava oikeus liittyä vapaa-ajattelijoihin ja vaatia heitä kutsumaan itseäni vapaa-ajattelijaksi vaikka uskonkin Jumalaan. Samoin voinen vaatia Mensan jäsenyyttä ilman asianmukaista älykkyystestiä, joka voisi rajoittaa jäsenyyttäni. Tietenkin minulla pitää olla oikeus liittyä muslimeihin ja vaatia minusta käytettävän musliminimitystä vaikka en muuttaisi piiruakaan ajatteluani.
Muutama vuosi sitten oli dokumenttisarja, jossa eräs kirkosta eronnut toimittaja oli tullut uusiin ajatuksiin ja kävi jututtamassa luterilaisen kirkon edustajia ja taisi siellä olla joku muukina. Hänellä oli ennakkoehtoja kuten naispappeuden hyväksyminen ja olikohan helvettikin jotenkin torjuttava asia. Joku pappi sanoi, että hän ei tarvitse helvettiä juuri mihinkään. Toinen puhui jonkinlaisesta kuolemanjälkeisestä välivaiheesta, jonka jälkeen ilmeisesti kaikilla olisi helpompaa. Jollakin ilmeisesti körttitaustaisella papilla oli hieman perinteisempi linja. En tiedä miten aito tilanne oli, mutta toimittaja ei kierroksellaan tuntunut löytävän sellaista, johon olisi voinut turvautua.