Pelastusvarmuus

Juha > Jeesus on kuollut koko maailman syntien tähden ja meille jokaiselle on pelastus tarjolla.

V: Et siis uskokaan, että Jumala on etukäteen määrännyt jotkut pelastukseen ja jotkut kadotukseen, niin kuin tuolla toisella palstalla annat ymmärtää? Tämä tarkoittaa silloin sitä, että ihmisellä on vapaa tahto ottaa kantaa, kun Jumala pelastusta tarjoaa, koska vain toiset pelastuvat ja toiset menevät kadotukseen, eikö niin?

Jouni, taidat olla ainut, joka on blogillani kirjoittanut, että Jumala on määrännyt jotkut kadotukseen. Näin ei luterilaiset usko. Lainaan saman pätkän Tunnustuskirjasta, kun Herran päivä blogiin.

Seuraava lainaus on Tunnustuskirjoista, joka selvittää miten me luterilaiset uskomme.

Tästä opinkohdasta ei Augsburgin tunnustuksessa pysyvien teologien keskuudessa ole käyty julkista kiistaa. Oikein opetettuna tämä on lohdullinen opinkohta. Siksi selvitämme sitäkin tässä kirjoituksessa, jottei siitä vastedeskään syntyisi pahennusta herättävää väittelyä.

Affirmativa; puhdas, tosi oppi

1. Ensiksi on tarkoin huomattava, että Jumalan ennaltatietämys (praescientia) ja hänen tekemänsä iankaikkinen valinta (praedestinatio) ovat kaksi eri asiaa.

2. Jumalan ennaltatietämys tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jumala tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu. On kirjoitettu: ”Taivaan Jumala kykenee paljastamaan salaisuuksia. Hän on ilmoittanut kuningas Nebukadnessarille, mitä on tapahtuva tulevina aikoina” (Dan. 2:28).

3. Jumalan ennaltatietämyksen kohteena ovat yhtä lailla hyvät ja pahat. Se ei kuitenkaan ole pahan syy, ei myöskään synnin eli väärin tekemisen, mikä on alkuisin Perkeleestä ja ihmisen omasta, pahasta ja turmeltuneesta tahdosta. Ennaltatietämys ei ole myöskään pahojen ihmisten turmion syy, vaan siihen syyllisiä ovat he itse. Ennaltatietämys eli kaitselmus ainoastaan pitää pahan tapahtuessa yllä järjestystä ja panee pahalle rajan, johon saakka se saa jatkua, sekä antaa sille tarkoituksen määräämällä, kuinka kaiken sinänsä pahankin on edistettävä Jumalan valittujen pelastumista.

4. Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta koskee ainoastaan Jumalan hurskaita, rakkaita lapsia. Se on heidän pelastuksensa syy, se toteuttaa pelastumisen ja kaiken mitä tähän kuuluu. Sillä perustalla meidän autuutemme kestää niin vankasti, etteivät helvetin portit pysty sitä järkyttämään. (Matt. 16:18)

5. Tätä valintaa ei pidä tutkia Jumalan salaisen päätöksen kannalta, vaan se on opittava ymmärtämään Jumalan sanasta, jossa se on ilmoitettu.

6. Jumalan sana taas ohjaa meidät Kristuksen luokse. Hän on se ”elämän kirja”, (Esim. Fil. 4:3) johon kaikkien niiden nimet on kirjoitettu, joiden on määrä tulla iankaikkisesti autuaiksi. Hänessä heidät on myös valittu, niin kuin Raamattu sanoo: ”Jumala on ennen maailman perustamista hänessä – Kristuksessa – valinnut meidät.” (Ef. 1:4)

7. Tämä Kristus kutsuu luokseen kaikkia (Matt. 11:28) syntisiä ja lupaa heille levon ja virvoituksen. Hän tarkoittaa täyttä totta; hän tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat hänen luokseen ja antaisivat auttaa itseään, kun hän sanassaan tarjoutuu auttamaan heitä. Hän tahtoo, että sanaa kuullaan, siltä ei tukita korvia eikä sitä halveksita. Vielä hän lupaa Pyhän Hengen voiman ja vaikutuksen, jumalallista apua kestävänä pysymiseen sekä iankaikkisen autuuden.

8. Siksi emme saa muodostaa käsitystä siitä, kuinka meidät on valittu iankaikkiseen elämään, ihmisjärjen emmekä Jumalan lain perusteella. Ne ajaisivat meidät joko hurjaan, hillittömään, epikurolaiseen elämään tai sitten epätoivoon. Ne synnyttävät ihmisten sydämissä vahingollisia ajatuksia; eiväthän he omin neuvoin, omaa järkeään seuratessaan voi suojautua sellaisilta. Näin he pohtivat: ”Jos Jumala on valinnut minut autuuteen, ei millään voi joutua kadotukseen, vaikka mitä tekisin. Jos minua taas ei ole valittu iankaikkiseen elämään, ei minun kannata tehdä mitään hyvää, sehän on joka tapauksessa turhaa.”

9. Tämä oppi on ammennettava yksinomaan pyhästä, Kristusta julistavasta evankeliumista. Evankeliumi todistaa kirkkaasti, että (Room. 11:32) ”Jumala on sulkenut kaikki epäuskoon, että hän kaikkia armahtaisi”. Jumala ei tahdo, että kukaan (Hes. 33:11; Hes. 18:23) hukkuisi, vaan että jokainen kääntyisi ja uskoisi Herraan (1. Tim. 2:6) Kristukseen.

10. Tämä oppi on siis hyödyllinen ja lohdullinen, jokaiselle, joka syventyy Jumalan ilmoitettuun tahtoon ja tutkii asioita siinä järjestyksessä, jota pyhä Paavali noudattaa Roomalaiskirjeessä. Ensin Paavali ohjaa ihmisiä parannukseen, synnintuntoon, uskomaan Kristukseen ja olemaan kuuliainen Jumalalle. Vasta sitten hän puhuu Jumalan iankaikkisen valinnan salaisuudesta.

11. Tosin on kirjoitettu: (Matt. 20:16) ”Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala ei tahtoisi pelastaa kaikkia. Valittujen harvalukuisuus johtuu siitä, että monet eivät ollenkaan kuuntele Jumalan sanaa vaan ehdoin tahdoin väheksyvät sitä, tukkivat korvansa ja paaduttavat sydämensä. Näin he sulkevat Pyhän Hengen säännöllisen tien, niin ettei hän voi tehdä heissä työtään. Vaikka he kuulisivatkin sanan, he piittaamattomina viskaavat sen tuulen vietäväksi. Syypää tähän ei ole Jumala eikä hänen suorittamansa valinta vaan heidän oma ilkeytensä.

12. Kristityn tulee siis omaksua Jumalan iankaikkista valintaa koskevasta opinkohdasta sen verran kuin siitä on ilmoitettu Jumalan sanassa. Raamattu viittaa Kristukseen, ”elämän kirjaan”, joka aukaistaan ja jonka sisältö paljastetaan pyhää evankeliumia saarnattaessa. Näin siellä on kirjoitettuna: (Room. 8:30) ”Ne, jotka hän on valinnut, ne hän myös on kutsunut.” Kristuksesta voimme löytää Isän iankaikkisen valinnan. Onhan Isä iankaikkisen, jumalallisen aivoituksensa mukaan päättänyt, että hän ei tahdo pelastaa ketään muuta kuin ne, jotka tuntevat hänen Poikansa Kristuksen ja vilpittömästi uskovat häneen. Muut ajatukset on karkotettava mielestämme, koska ne eivät ole lähtöisin Jumalasta vaan pahan vihollisen kuiskuttelusta. Niiden avulla vihollinen koettaa tehdä tehottomaksi tai jopa kokonaan riistää meiltä sen suloisen lohdutuksen, jonka saamme tästä terveellisestä opista. Saammehan siitä tiedon, että meidät on kokonaan armosta, ilman yhtään omaa ansiota, Kristuksessa valittu iankaikkiseen elämään ja ettei meitä voi kukaan ryöstää hänen kädestään. Eihän Herra (Joh. 10:28) ole vain sanoin vakuuttanut armovalintaa vaan hän on vahvistanut sanansa valalla ja sinetöinyt ne pyhillä sakramenteilla. Näitä meidän tulee syvimmissä ahdistuksissamme muistaa ja näistä etsiä rohkaisua. Siten voimme sammuttaa Perkeleen tuliset (Ef. 6:16) nuolet.

13. Samalla meidän on mitä tunnollisimmin noudatettava elämässämme Jumalan tahtoa. Siten teemme saamamme kutsun lujaksi, niin kuin pyhä Pietari kehottaa. (2. Piet. 1:10) Erityisen tarkoin meidän on pidettävä kiinni Jumalan ilmoitetusta sanasta, joka ei meitä ikinä petä.

14. Jumalan iankaikkista valintaa on nyt lyhyesti selvitetty siten, että Jumala saa kaiken hänelle kuuluvan kunnian: hän yksin pelastaa meidät, sulasta laupeudesta, ilman mitään meidän ansiotamme, oman tahtonsa aivoituksen mukaan. (Ef. 1:11) Tällä tavoin ei toisaalta anneta kenellekään vähintäkään aihetta masennukseen tai raakaan ja hurjaan elämään.

Antithesis eli negativa; väärä oppi

Me uskomme ja ajattelemme siis tähän tapaan: Muutamat käsittelevät väärällä tavalla oppia siitä, että Jumala on armossaan suorittanut valinnan iankaikkiseen elämään. Näiden opetuksen pohjalta murheelliset kristityt eivät saa tästä opista lohdutusta, vaan se ajaa heidät masennukseen tai epätoivoon; katumattomat sitä vastoin sen perusteella vain vahvistuvat piittaamattomuudessaan. Sellainen opetus ei ole Jumalan sanan eikä tahdon mukaista, vaan sitä harjoitetaan järjen mukaan ilkeän Saatanan yllytyksestä. Onhan apostolin todistuksen mukaan kaikki, mikä on kirjoitettu Raamattuun, kirjoitettu (Room. 15:4) ”meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo”.

Näin ollen me hylkäämme seuraavat harhat:

1. Opetetaan, ettei Jumala tahdo kaikkien ihmisten kääntyvän ja uskovan evankeliumia.

2. Kun Jumala kutsuu meitä luokseen, hän ei silti todella tarkoita, että kaikkien ihmisten pitäisi tulla hänen tykönsä.

3. Jumala ei tahdo kaikkien pelastuvan, vaan jotkut on pelkästään Jumalan päätöksen, aivoituksen ja tahdon perusteella säädetty kadotukseen, niin että he eivät voi pelastua. Heidän syntiään ei tällöin ole otettu huomioon.

4. Jumalan valinnan peruste, se syy, jonka tähden Jumala on valinnut meidät iankaikkiseen elämään, ei ole yksin Jumalan laupeus ja Kristuksen pyhistä pyhin ansio, vaan jokin peruste löytyy myös meistä.

Kaikki nämä ovat rienaavia, hirmuisia harhaoppeja. Ne riistävät kristityiltä kaiken sen lohdutuksen, jonka pyhä evankeliumi ja pyhien sakramenttien käyttäminen heille antavat. Siksi näitä oppeja ei saa sietää Jumalan kirkossa.

Olemme nyt lyhyesti ja yksinkertaisesti selvittäneet ne kiistanalaiset opinkohdat, joista Augsburgin tunnustukseen yhtyneet jumaluusoppineet ovat jonkin aikaan väitelleet ja opetuksessaan esittäneet eri mielipiteitä. Jokainen tavallinen kristitty voi nyt Jumalan sanan ja katekismuksensa johdolla päästä selville siitä, mikä on oikein, mikä väärin. Emmehän ole vain esittäneet oikeaa oppia vaan olemme myös paljastaneet sitä vastustavan harhaopin, olemme torjuneet harhat ja siten perin pohjin ratkaisseet kaikki pahennusta herättäneet kiistat.

Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Isä, suokoon meille armollisesti Pyhän Henkensä, että me kaikki olisimme hänessä yhtä ja pysyisimme lujina tässä kristillisessä, Jumalalle mieluisessa yksimielisyydessä. Aamen.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje/11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta(sivut 452 – 455)

Jouni, et kai sinä vain epäile kaimaani kalvinismista? Tämä on vaikea asia, joka on toiminut skisman tekosyynä protestanttien keskuudessa. Seuraavassa lyhyt esitys asiasta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Arminianism#Comparison_among_Protestants

Juha Heinilä. Kiitos, kun jaksat kerta toisensa jälkeen pitää esillä tunnustuksemme ydinasioita. Toivotan sinulle voimia kutsumuksessasi!

Kalvinismin ja luterilaisuuden erot

Reformaation kannattajien välille muodostui kuitenkin melko nopeasti keskinäisiä oppiin liittyviä erimielisyyksiä, joiden seurauksena protestantismi jakautui Manner-Euroopassa kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään (Ranska, Sveitsi, Alankomaat) ja luterilaiseen ryhmään. Ensin mainitun liikkeen kannattajat tunnetaan nykyisin reformoituna (tai kalvinistisena) kirkkona. Sen johtohenkilöitä olivat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin. Ranskan protestantit eli hugenotit, kuuluivat kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään.

Reformoitu kirkko vaati luterilaista suuntausta jyrkempää ja radikaalimpaa uskonopin ja uskonnollisten muotojen karsimista. Kun luterilaisten mukaan voitiin säilyttää se, mikä ei ole suoranaisesti Raamatun vastaista, reformoidun periaatteen mukaan tuli hylätä se, mistä ei ollut nimenomaista Raamatun vahvistusta. Reformoiduista kirkkorakennuksista poistettiin yleisesti kuvat ja alttarit. Reformoitu kirkko suhtautui myös kriittisesti piispan virkaan ja sen presbyteerinen siipi hylkäsi piispanviran kokonaan. Reformoitujen ja luterilaisten välille syntyi kiistaa myös sakramenttikäsityksestä. Kun luterilaisten mukaan Kristuksen ruumis ja veri on ehtoollisessa todella, mutta salatusti läsnä, reformoitujen mukaan ehtoollisessa on Kristuksen ruumis läsnä vain symbolisesti tai hengellisesti.

Samoin armo-opista syntyi erimielisyyttä. Calvin päätyi ns. kaksinkertaiseen predestinaatio-oppiin, jonka mukaan tietyt ihmiset on Jumalan kaikkitietävän viisauden nojalla ennalta määrätty kadotukseen ja toiset pelastukseen. Luther taas omaksui reformoidun ja katolisen näkemyksen välimuodon, jonka mukaan ihminen on ennalta määrätty pelastukseen, muttei kadotukseen. Reformoidussa kirkossa syntyi myöhemmin 1500-luvulla hollantilaisen rovasti Jacob Arminuksen vaikutuksesta siipi, joka hylkäsi predestinaation vedoten Jumalan universaaliin tahtoon pelastaa kaikki ihmiset (1. Tim. 2:4) ja opetti ihmisen vapaan tahdon valintaa pelastuksen suhteen evankeliumia kuultaessa.

Nykyisen luterilaisen kirkon oppiin kuuluu ennaltamääräys eli predestinaatio. Oppi, kuten se esitetään Yksimielisyyden ohjeessa[3], määrää predestinaatiosta seuraavaa:

Predestinaatio tarkoittaa Jumalan tekemää iankaikkista valintaa.
Siitä erillinen asia on praescientia, eli se että Jumala tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu.
Jumala on ”elämän kirja”, johon kaikkien niiden nimet on kirjoitettu, joiden on määrä tulla iankaikkisesti autuaiksi. ”Jumala on ennen maailman perustamista hänessä – Kristuksessa – valinnut meidät.” (Ef. 1:4)
Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta on pelastuvien on pelastuksen syy.

Pari vuosikymmentä Manner-Euroopan reformaation jälkeen Britteinsaarella syntyi kuninkaan vaikutusvallan tuloksena protestanttinen anglikaaninen kirkko. Anglikaanikirkko on säilyttänyt liturgisessa elämässä monia katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi on protestanttinen. Anglikaaninen kirkko pitää suuressa arvossa kirkon traditiota ja se on säilyttänyt historiallisen ( Lainaus Wikipedisata )
Adventismi, helluntalaisuus, vapaakirkko, babtismi ,ovat tavalla tai toisella saanneet alkunsa Kalvinistesesta perinteestä opettaen kaksinkertaista predestinaatio-oppia, jonka mukaa Jumala on edeltä määränyt ketkä ketkä joutuvat kadotukseen,ja ketkä eivät.

Martti > Adventismi, helluntalaisuus, vapaakirkko, babtismi ,ovat tavalla tai toisella saanneet alkunsa Kalvinistesesta perinteestä opettaen kaksinkertaista predestinaatio-oppia, jonka mukaa Jumala on edeltä määränyt ketkä ketkä joutuvat kadotukseen,ja ketkä eivät.

V: Täytyy heti korjata, että adventistit eivät opeta ennaltamääräämistä. Jumala ei määrää ketään pelastukseen eikä kadotukseen. Ihmisen lopullinen paikka riippuu siitä, miten hän vastaa Jumalan kutsuun. Jumala kyllä ennalta tietää, mutta ei ennalta määrää. Sen Jumala on ennalta määrännyt, että kaikki jotka vastaavat kutsuun ”kyllä”, pelastuva. Jumala on siis ennalta määrännyt miten pelastutaan, mutta ei että kuka pelastuu tai ei pelastu.

Juha > Jouni, taidat olla ainut, joka on blogillani kirjoittanut, että Jumala on määrännyt jotkut kadotukseen. Näin ei luterilaiset usko.

V: En usko minäkään, mutta sinä olet antanut blogissasi ”Herran päivä” ymmärtää, että Jumala ennalta määrää, eikä ihmisellä ole vapaata tahtoa valita, kun Jumala häntä kutsuu. Mutta hyvä jos olet muuttanut mielesi raamatulliseen suuntaan tässä asiassa.

Adventismi, helluntalaisuus, vapaakirkko, babtismi ,ovat tavalla tai toisella saanneet alkunsa Kalvinistesesta perinteestä opettaen kaksinkertaista predestinaatio-oppia

Tavalla tai toisella, kyllä, mutta ei siitä seuraa, että ne opettaisivat kaksinkertaista predestinaatio-oppia. Saatetaan jossain opettaakin, mutta uskaltaisin väittää, että se ei ole yleinen linja missään noista mainityista suuntauksista, kokonaisuutena ottaen.

Tauno, kiitos positiivisesta palautteesta.

Jouni, omat ajatukseni tiedän ja tiedän mitä Tunnustuskirjoissa on. Ne eivät muutu miksikään vaikka teet omia tulkintoja ja johtopäätöksiä. Sinä tulkitset ja haluat vääntää toisen uskon ties miksi, mutta se kertoo ainoastaan sinusta.

”Miksi on väärin rypeä epäukossa?” Rapakossa ryvetään, onko epäusko rapakko? Jos epäusko on väärin, kenen vääryydestä on kysymys? Valitseeko ihminen aivan itsenäisesti epäuskon vai onko se ympäristön vaikutusta? Onko epäusko seuraus siitä, että evankeliumi ei ole tavoittanut ihmistä? Onko syy evankeliumin julistajan taitamattomuudessa tai välinpitämättömyydessä?