Hänen (Jeesuksen) täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. (Joh. 1:16)
Miksi armoa ei voi koskaan ansaita, vaan se on pelkkää armoa?
Miten sinä ymmärrät armon?
Keille Jumalan armo kuuluu vai haluaisimmeko ennemmin kuulla tekojemme mukaisen Jumalan tuomion?
Mitä pelastuminen kadotukselta ja syntien anteeksi saaminen meille merkitsee?
Voimmeko vajota niin syvälle syntiin, ettei Jumalan armo enää meille kuuluisi?
Kaikki julkaistut blogini:
Emme tietenkään voi armoa ansaita jollakin parannuksen teolla. Yksinkertaistaen voidaan kuitenkin sanoa, että ilman parannusta me emme ole armon piirissä. Katumaton ei näet edes kaipaa armoa ja anteeksiantoa.
Siksi Luther sanoi 1. teesissään, että kristityn koko elämä on oleva parannusta. Samaa sanoo Katekismuksemme kasteoppetus.
Tähän viittaa selvästi Paavali.
Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman, mutta jos te lihan työt hengen kautta kuoletatte niin te saatte elää. (Room 8:13)
Sillä kaikki, jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset.
Keitä sitten ovat ne, jotka eivät elä jatkuvassa parannuksessa?
”Mutta, jotka lihassa ovat, ei ne taida olla Jumalalle otolliset” (Room 8:
Ilmaisin ajatukseni epäselvästi. Olen samaa mieltä siitä, että ”kaikki on armoa”. Samoin uskon ns. edeltävän armon vaikutukseen ihmisen kääntymisessä Jumalan valmistaman pelastuksen puoleen.
Bo Giertzin sanoin ilmaistuna ”Usko ei ole suoritus, meidän hyvä aikaansaannoksemme. Pikemminkin sitä voitaisiin sanoa tyhjyydeksi, tarpeeksi, puutteeksi, jonka Kristus täyttää sillä, mitä hän yksin voi antaa. Uskoa on verrattu tyhjään käteen, joka ottaa vastaan lahjan. Niin kauan kun ihminen ei ole mitään vailla eikä tarvitse apua, ei hän myöskään usko.”
Varmasti on armon vaikutusta myös se, että ihminen voi uskossa ottaa vastaan pelastavan armon. Käden ojentaminen Kristuksen puoleen tapahtuu armon vaikutuksesta. Mutta ”tyhjän käden” pitää ottaa vastaan tuo tarjottu lahja, omistaa uskossa armo ja anteeksiantamus itselleen henkilökohtaisesti.
”Usko on tarttumistoiminto, joka sydämellä tarttuu Kristukseen eli syntien anteeksiantamukseen ottaen sen näin tarttumalla vastaan..” F. Pieper, s. 338.
Kiitos hyvistä kommenteista, Jorma. Kyllä sinä uudestisyntynyt uskova luterilainen olet. Uskomme on suuri armolahja Jumalalta.
Jumala armahtaa meidät ja antaa meille armossaan uskon ja sen jälkeen voiman tehdä parannusta.
Kiitos Jari hyvästä pohdinnasta. Ajattelen niin, että kaikki on Jumalan työtä ja armoa, myös se, että me otamme tarjotun lahjan vastaan.
Perisynnin turmelema ihminen vastustaa Jumalaa kaikin voimin. Jumala kuitenkin haluaa pelastaa jokaisen ihmisen ja synnyttää jumalattomassa uskoa.
Tuli mieleen se, että kaikki ihmiset olemme heikkoja. Osa myöntää sen ja tajuaa tarvitsevansa armoa, osa koettaa kieltää sen ja rakentaa omaa elämäänsä näennäisvahvuuden varaan. Jako ei kulje heikkojen ja vahvojen välillä, vaan heikkoutensa tunnustavien ja sen kieltävien välillä. Jos jotain uskaltaisin sanoa viimeisestä tuomiosta, ajattelisin siellä olevan jokseenkin saman jakolinjan.
Elias, kiitos hyvästä kommentista. Näin on. Tänään aamulla terapeutin kanssa palattiin aikaan kun masennuin noin 6 vuotta sitten ja siihen kun palasin töihin. Silloin lääkärini halusi suojella minua ja kertoi, että töissä ei tarvitse kertoa mitä on sairastanut. Jotenkin minulle sopi paremmin olla avoin ja kertoa omasta sairaudesta kaikille. Minun työyhteisöni suhtautui erittäin hyvin minuun, vaikka kerroin sairaudesta. Samoin suhteessa Jumalaan meidän kannattaa olla avoin ja kertoa kaikki mikä meitä murehduttaa. – Monesti toisten alistaminen kuvaa pelkästään meidän omaa heikkouttamme, jonka yritämme kieltää toisia hyväksi käyttäen.
1)Oikeudenmukainen tuomio ansaitaan, mutta armo annetaan lahjaksi Kristuksen tähden.
2)Armo on sitä, että en saa ansioni mukaan, vaan saan jotain paljon parempaa kuin ansaitsisin.
3)Ehkä tuomion sanakin tulee, mutta Jumalan viimeinen sana Kristukseen turvaavalle ei ole tuomion sana vaan armon sana.
4)Pelastuksella ymmärrän syntien anteeksisaamista ja iankaikkista autuutta Jumalan yhteydessä.
5)Armo riittää pahimpienkin syntien anteeksisaamiseen, tarvitsee vain pyytää anteeksi tosissaan ja Kristukseen vedoten.
Yrjö, kiitos hyvistä vastauksista. Kirjoitit: ”Armo riittää pahimpienkin syntien anteeksisaamiseen, tarvitsee vain pyytää anteeksi tosissaan ja Kristukseen vedoten.” Mitä mieltä olette, jos sanon, että minun mielestä jopa syvässä humalassa voi pyytää syntejään anteeksi ja ne saa anteeksi?
Yrjö, tuo ”tosissaan” -sana kommentissasi osui oikeastaan aika hyvin niihin hämäriin ajatuksenpoikasiin, joita koetin viimeisimmässä bloggauksessani ulosajatella… osaako ihminen olla riittävän tosissaan? Ja jos, niin mitä siihen vaaditaan ja miten se mitataan?