Koti Kaikki artikkelit aiheella ”talous”

Kaikki artikkelit aiheella ”talous”

Talous

Psykodraaman ja bibliodraaman pioneeri Sirkku Aitolehti sai uutta potkua spiritualiteettiinsa sydänrukouksessa

Millenniaalien arvoissa korostuu omaehtoisuus

Kirkolle tunnustus vuosikymmeniä jatkuneesta työnohjaaja­koulutuksesta – mukana myös muita kuin hengellistä työtä tekeviä

Kolumni: Ruokajaossa olijat eivät ole surullinen, harmaa ja homogeeninen porukka

Pikaopas uudelle luottamushenkilölle – päätöksen­teon sanastoa kansan­tajuisesti

Sammeli Juntunen virallisesti ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi

Henkilö­kohtaisuuksiin meneminen kokouksissa on henkistä väkivaltaa, joka on lopetettava alkuunsa, sanoo nuori luottamus­henkilö

Yle Radio 1 muutti ohjelmistoa – iltahartauden uusintaa ei enää kuulla

”Leikkikää turistia kotikaupungissa” – Jyväskylän seurakunnan hautaus- ja puistopalveluiden työnjohtaja on myös tarinoita kertova matkailuopas

Kauneimmat Joululaulut -äänestyksessä annettiin yli 25 000 ääntä ja voiton vei Taivas sylissäni

Suomen ortodoksinen kirkko selvittää syitä eropiikin taustalla – yksi niistä voi olla sota

Sammaltassun luonto­toiminta palkittiin Kirkon ympäristö­kasvatus­palkinnolla

Kirkko ja minä: ”Ole ekopyhä, kävele kirkkoon” – Jukka-Pekka Ruusu­kallio on pappi kutsuvien isku­lauseiden takana

Tuomo Kahenvirta on valittu Kirkkohallituksen rekisterijohtajaksi

Pekka Särkiö virallisesti ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi

”Poliitikkojen haluun tukea uskonnon­vapautta ei voi aina luottaa” – Uskontojen edustajat kertoivat kokemistaan ennakko­luuloista

Mysteerikuva: Seitsemän nuorta, yksi on nurkassa – keitä he ovat?

Kriitikot moittivat lain rikkomisesta – Kristittyjen Elokapinaan kuuluvat kertovat miksi kapina kannattaa

Sunnuntain evankeliumi: Kun tuulisella järvellä Jumala on poissa

Teatterijohtaja ja papintytär Anna-Elina Lyytikäinen lakkasi kapinoimasta: ”Ymmärsin, miten suuri rakkaus isän mielen pohjalla oikeasti oli”

Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä sakkasi enemmän kuin koskaan aikaisemmin

Yhteisvastuukeräyksen tulos nousi viime vuonna jo toista vuotta peräkkäin

Kolumni: Vanha testamentti ei ole kauhea, vaan taidokas läpileikkaus ihmisen suhteesta Jumalaan

Kulttuuriarvio: Ikuisuus ja arki kohtaavat uudessa kirkko-oopperassa Loputon Käpylä