Koti Kaikki artikkelit aiheella ”talous”

Kaikki artikkelit aiheella ”talous”

Talous

Varhaiskirkossa oli moninaisia käytäntöjä ehtoollisaineiden suhteen – ehtoolliselta yli jääneiden siunattujen ehtoollisaineiden käsittely vaihtelee eri kirkkokunnissa

Rautjärven uuden kirkon varainkeruu vastatuulessa – Poliisihallituksen näkemyksen mukaan keräyslupaa ei voida myöntää kirkon rakentamiseen

Lukijalta: Omituinen piispallinen kannanotto – meidät konservatiivikristityt on suomalaisessa yhteiskunnassa jätetty todella yksin

Suomen ensimmäinen Äiti Amman keskus Leppävirralla laajentaa toimintaansa – keskeinen ero Jeesuksen merkityksessä ja pelastumisessa

Eija Kallisen harrastuksena on eläkkeellä akvarellimaalaus – vesivärit olivat olleet käsissä edellisen kerran koulussa

Kolumni: Monisuhteet tulevat – oletko valmis?

Kalevankankaan hautausmaa huokuu historiaa

Lukijalta: Käännytään somesta toiseen suuntaan – kirkon tulisi pitää esillä aitoa vuorovaikutusta toisten kanssa, sekä vastata hiljentymisen tarpeeseen

Kirkko ja minä: Vaaralan kirkko siirtyi purku-uhan alta monitoimikappeliksi – vantaalainen Seppo Vihinen on seurannut kirkon vaiheita

Vanhojen tekstien paikat kartalle – verkkosovelluksen kautta voi nyt tutustua vanhoihin suomalaisiin teksteihin sekä niissä esitettyihin paikkoihin

Katsomuksetonta kasvatusta – mutta päiväkodeissa ja kouluissa pitäisi olla tilaa myös elämän suurille kysymyksille

Mysteerikuva: Kampaukset viittaavat ajankohtaan – mutta mikä juhlatilanne olisi kyseessä?

Kirkkojen maailmanneuvosto pyytää selitystä olympialaisten avajaisista, jonka yhden kohtauksen se tulkitsee pilkkaavan kristittyjä

Tuhat merkkiä taivaasta: Kuinka moni hurskas pelastaisi Sodoman tuholta?

Pääkirjoitus: Nopeammin, korkeammalle, poliittisemmin – olympiakisojen rauhan viesti on tarpeen maailmassa, joka ei sitä kunnioita

Katri Kulmunin erityisavustaja Euroopan parlamentissa Janne Kaisanlahti: ”Brysselistä löytyy vahva uskontodialoginen ja ekumeeninen ulottuvuus”

Suomen Pariisin-olympiajoukkueen kisapappi Leena Huovinen: ”Olympialaiset ovat ihmisten yhteen tulemisen hieno juhlahetki” – huippu-urheilussa silti myös korruptiota ja ihmisoikeusongelmia

TV-vinkki: Kasvukipuja ja uskonkipuja Italiassa

Katso tästä tulevat radion ja TV:n hartaudet ja jumalanpalvelukset

Näkökulma: Kirkko voisi tehdä comebackin kansansivistyön airuena

Arto Julkunen ei arvannut Myrttilaakson uskonyhteisöstä kirjoittaessaan, miten eheyttävä kokemus kirjasta tulisi

”Tuntuu hyvältä saunoa laineiden päällä” – kanttori Petri Tiusanen on intohimoinen ja monipuolinen veneilijä

Kärrykahvit tuovat eloa Nurmon hautausmaalle

Näkökulma: Vanhuus ja viisaus, valta ja terveys – valtionpäät, paavit ja piispat ovat joskus olleet toimessaan varsin iäkkäitä