Paavali oli merkillinen mies. Ensin aivan ehdottomasti evankeliumin vastainen kiihkomielinen juutalaisrabbi ja sitten aivan ehdoton evankeliumin puolestapuhuja ja suostuttelija uskoon.
Paavali osallistui ensimmäisen kristillisen marttyyrin Stefanuksen tai niin kuin nykyään sanotaan Stefanoksen murhaamiseen julmalla tavalla kivittämällä. Sitten hänet lähetettiin kahden ja puolensadan kilometrin päähän Jerusalemista Damaskokseen etsimään sikäläisiä kristittyjä juutalaisen oikeuden eteen tappamista varten.
Matkalla vain tapahtui, että Jumala kopautti Paavalia niin isolla halolla päähän, että hän sokeutui ja joutui siitä hengelliseen ahdinkoon kuultuaan vielä kaiken kukkuraksi Jeesuksen puhuttelevan häntä.
Lopulta hänet piti entisenä rabbina ja nyt uskoon tulleena kristittynä laskea korissa alas Damaskoksen muurinaukosta. Olen muuten matkoillani sen ulokkeen nähnytkin kävellessäni kaupungin niin sanottua Pitkää katua alaspäin.
Paljon oli ehtinyt Paavalin elämässä tapahtua ennen kuin tekstimme toinen korinttilaiskirje kirjoitettiin. Reissattiin ympäri ämpäri Välimerta, oltiin merihädässä, käärmekin puri häntä, valheveljet juorusivat ja panettelivat häntä, jopa läheinen työtoverikin Demas käänsi kantapäänsä häntä vastaan ja niin edelleen.
Silti hän jaksoi painaa eteenpäin kaikista vastuksista ja vaivoista huolimatta.
Hänellä oli agenda niin kuin nykyisin hienosti sanotaan. Paavalilla oli agenda. Tai itse asiassa Jumalalla oli asiaa. Jumala nimittäin tarvitsi Paavalia, vaikkei hän sitä vielä tiennyt hortoillessaan Damaskoksen tiellä. Sillä tiellä ei taida nykyäänkään oikein kovin mielellään kuljeskella, kun ei tiedä kuka minkin kiven takana lymyää tai milloin joku lennokki äkkää sinut ja posauttaa ilmat pihalle. Vaarallista seutua.
Merkillinen Jumala.
Ottaa kenet tahtoo ja lähtee viemään omia teitään.
Niin kuin minutkin. Juoppolallin Salosta. Minut vietiinkin vähän kauemmas kuin Damaskokseen, muutaman tuhannen kilometrin päähän aina Floridaan saakka, jotta ajatukseni olisivat edes vähäsen tuulettuneet alkoholiviinahöyryistä.
Ja niin vain kävi kuin Paavalillekin, Jumala iski niin isolla halolla päähän, että sen muistaa vieläkin.
Ja niin muuttuivat isäni kaavailemat hotelli –ja ravintolakoulun opinnot Sveitsissä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan koville puupenkeille kuuntelemaan Jumalan agendaa, mitä asiaa Jumalalla mahtoi minulle olla.
Ja nyt ollaan täällä Aittakarin leirikeskuksessa pitämässä leirikirkkoa.
Kokemäen seurakunta on merkillinen seurakunta. Olen tarkkaillut sen menoa ensin omasta seurakunnastani Kullaalta naapurissa, sittemmin lukenut kaiken maailman juttuja tiedottamisen rajoittamisesta ja viimeksi kirkon rakentamisen kähinöistä alkaen jo 1700-luvulta.
Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?
Mitä niin ihmeellistä etteikö sitä olisi jo tapahtunut meillä Kullaallakin.
Kähinät olivat jossain vaiheessa niin kovat, että arkkipiispa John Vikströmin piti tulla asessori Harri Rislakin, rauha hänen muistolleen, kanssa selvittelemään välejämme.
Ja nyt kurssitoverini Turun piispa Kaarlo ”Kalle” Kalliala on tulossa tänne kesäkuun alussa selvittämään tulehtuneita ihmissuhteita ja vinksalleen menneitä vyyhtejä.
Jos ei Jumala varjelisi kirkkoansa, se olisi jo ajat sitten ajautunut sellaiseen kaaokseen, ettei paremmasta väliä. Ajatelkaa nyt, koko ajan jossain päin Suomea on pienempää tai suurempaa kähinää menossa ja piispoja tarvitaan sovittelijoiksi ja riitojen ratkaisijoiksi.
Luulisi heillä olevan nyt vähäsen parempaakin tekemistä, mutta ei. Samat kähinät vain jatkuvat vuodesta toiseen ja kuten lehdestä olemme juuri lukeneet, Kokemäenkin kohdalla jo kohta kolme sataa vuotta. Totta kai on ollut rauhallisempiakin aikoja, jolloin ollaan saatu paistatella armon auringossa, mutta sitten taas on kähisty.
Paavali oli yhden asian mies.
Hän oli hylännyt kaikki häpeälliset salatiet ja kaiken salakähmäisen ja vielä häpeälliset salaisuudetkin, kuten Suomen Vapaan Evankelisluterilaisen Seurakuntaliiton suomennos vuodelta 1949 kertoo.
Paavalia ei kiinnostanut kuka oli oikeassa ja kuka oli väärässä, vaan yksin se, että tehtäisiin parannus ja uskottaisiin evankeliumi, halleluja!
Paavali siis haukkui kaikki pystyyn ylimmästä alimpaan saakka. Kaikki olivat hänen mielestään syyllisiä ja vailla Jumalan kirkkautta ja armoa, kuten hän oivallisesti ja väkevästi todistaa roomalaiskirjeessään.
Turhaan te seurakuntalaiset yksin kirkkoherra-Hannua syytätte. Ja turhaan sinä luottamushenkilöitä syytät, Hannu.
Olette kaikki syyllisiä. Olemme kaikki syyllisiä.
Oli Jumalan suurta armoa, että sain säilyttää virkani Kullaalla. Hienompia ihmisiä saa hakea. Itse minä siellä mahdollisuuteni söhräsin, ei kukaan muu. Ja kun tilanteet tulehtuvat niin ne tulehtuvat ja sitten tarvitaan jo piispa paikalle.
Evankeliumi on hyvin yksinkertainen asia. Saamme syntimme anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Piste. Ei mitään muttia. Vain tämä.
Sitten tulevat nämä kuuluisat salatiet ja salakähmäisyydet, joita vastaan jo Paavali taisteli kaikin voimin. Vanhanaikaisessa antiikin maailmassa oli kaiken maailman vihkimysmenoja ties minkäkin jumalan palvelukseen, oli lupauksia ikuisesta elämästä ties minkäkin loitsun hokemisen jälkeen ja vakuutuksia, että kunhan tässä pysyt, varmasti perit ikuisen elämän.
Otetaan esimerkiksi egyptiläisen Isis-jumalan palvonta tai kreikkalaisten epäjumalien palvonta, samaa sössöä kaikki.
Näitten jumalien palvojia on vieläkin keskuudessamme. Näiden harhakäsitysten seuraajia on vieläkin sivistyneiden ihmisten joukossa, jotka luulevat olevansa hyviä kristittyjä ja menossa taivaaseen, vaikka kun heitä olen siunannut, he oman uskonsa mukaisesti ovatkin menossa johonkin ihmeelliseen ”Ikuiseen itään” eivätkä taivaaseen.
He ovat siis suuren itsepetoksen vallassa, suuren harhan vallassa, jonka tekstimme mukaan on saanut aikaan ”tämän maailman jumala”, Saatana.
No nyt alamme päästä lähelle seurakuntien ongelmia. Totta kai Saatanan ensimmäinen halu on aikaansaada epäjärjestystä, kaaosta ja epäuskoa, juoruja ja panetteluja, juuri niitä asioita, joita Paavalikin pelkäsi Korintin seurakunnassa olevan.
Paavalilla oli kova lääke: Ne, jotka eivät tahdo ottaa Jeesusta vastaan, joutuvat helvettiin.
Täh?
Kuka nykyään kirkossa mistään helvetistä puhuu?
Homojen oikeuksista kyllä, samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä kyllä, sievistelevästä evankeliumista kyllä, mutta että ihan oikeesti joku joutuisi helvettiin, kamoon hei, mistä planeetalta sinä olet tänne tupsahtanut, ettet vain taivaasta?
Yön heikkoina hetkinä Paavali varmasti mietti päänsä puhki, että oletko sinä kuule, Jumala, ihan oikeesti sitä mieltä, että ne joutuu ihan oikeesti helvettiin, jotka eivät usko Jeesukseen, että jos kuitenkin olisi joku pieni salaluukku jossain taivaan muurissa ihan niin kuin Damaskoksessa, että sieltä pääsisi ihan niin kuin kepulikonsteilla vaan taivaaseen.
Ei pääse.
Meillä on oltava se rohkeus, että me nousemme vaikka koko maailmaa vastaan pitäessämme kiinni evankeliumin luovuttamattomuudesta Jumalan edessä ja annamme piu paut kaiken maailman sosiaalievankeliumin ja vesittyneen pehmomössön julistajille, jotka vain sotkevat ja sekottavat selvän ja yksinkertaisen evankeliumin.
Tätä te täällä Kokemäellä tavitsette. Te ette tarvitse tippaakaan ympäripyöreätä paperinpyöritystä ettekä yhtään lieventäviä asianhaaroja siihen suuntaan tai tähän suuntaan, vain yksinkertaista kehotusta parannuksen tekemiseen.
Alkakoon se Hannusta, tai luottamushenkilöistä, tai jokaisesta joka on itsensä laittanut likoon olemalla oikeassa ja puolustamalla omaa näkökantaansa viimeiseen saakka muista välittämättä, kunhan vain MINÄ olen oikeassa!
Paavali moitti jo ensimmäisessä korinttilaiskirjeessään seurakuntalaisia sanomalla, että hän vähät välittää siitä, mitä mieltä joku on hänen sanomisistaan, kunhan vain tulee evankeliumi julistettua.
Ja kuulkaas nyt kokemäkiläiset. Minä vähät välitän, mitä mieltä te olette minusta. Minä olen täällä nyt kutsuttuna saarnamiehenä ja minä haukun teidät nyt pystyyn.
Menkää itseenne!
Johan tälle nauraa aidan seipäätkin teidän typeryydellenne!
Puolet kansasta jo nyökkää kuullessaan teistä, ai jassoo, sieltä Kokemäeltäkö, eikös niistä muutenkin sanota, että koko Perkele olet, jos Kokemäeltä olet.
Rukous
–
Saarna Seurakunnan Leirikeskus Aittakari Kokemäki torstai 19.5.2016 klo 10:00