Jeesus oli opetuslapsiensa kanssa matkalla Juudeasta takaisin Galileaan. Matkareitti kulki Samarian halki. Tavallisesti juutalaiset kiersivät Samarian, sillä he välttelivät kanssakäymistä samarialaisten kanssa. Samarialaiset olivat juutalaisten halveksumaa väkeä, olivathan he pakkosiirtolaisuuden aikana 700-luvulla eKr. syntynyttä sekakansaa.
Matkalla Jeesus opetuslapsineen pysähtyi Sykarin kaupungin luona. Opetuslapset menivät ostamaan ruokaa, mutta Jeesus jäi kaupungin ulkopuolelle kaivon äärelle. Kuuman keskipäivän aikaan kaivolle tuli samarialainen nainen. Jeesus pyysi naiselta vettä janoonsa. Jeesus rikkoi rajoja jo keskustelemalla, sillä vieraan miehen ja naisen eikä varsinkaan juutalaisen ja samarialaisen sopinut keskustella keskenään. Veden pyytäminen oli ennen kuulumatonta, koska samarialaisten vesiastiatkin olivat juutalaisten mielestä epäpuhtaita. Jeesus kertoi myös itse voivansa antaa naiselle sellaista vettä, jota juotua ei enää tulisi jano. Keskustelun myötä naisessa heräsi ihmettely. Mikä mies tämä oikein on? Lopullisesti naiselle tuli varmuus ja usko Jeesukseen, kun Jeesus paljasti tietävänsä hänen elämänsä läpikotaisin, sen pimeimpiä sopukoita ja kipeimpiä yksityiskohtia myöten.
Jeesuksen kohdattuaan nainen halusi kertoa muille tapahtuneesta. Häneltä jäi vesiruukkukin kaivolle, kun hän riensi kertomaan kaikille: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” (Joh. 4:29). Nainen sai kaupungin asukkaat mukaansa. Kaupunkilaiset kiinnostuivat ja pyysivät Jeesusta jäämään heidän luokseen. Jeesusta kuultuaan monissa syntyi usko häneen.
Jeesuksen kohtaaminen sai aikaan muutoksen naisen elämässä. Hän tunsi tulleensa hyväksytyksi ja armahdetuksi. Hänessä syntyi usko Jeesukseen. Kokemastaan hän halusi kertoa muille. Sen seurauksena monissa muissakin syntyi usko ja luottamus. Jeesuksen kohtaaminen muutti koko yhteisön elämää. Varmasti tieto tästä levisi yhä laajemmalle koko maahan. Sitten tieto Jeesuksesta levisi apostolien aikana muihin maihin ja maanosiin. Sykarin kaupungissa vakuututtiin: ”hän todella on maailman pelastaja”. Samarialaisten todistus Jeesuksesta saavutti yhä uusia ihmisiä ja alueita.
Aikanaan kristillinen sanoma saavutti myös Juvan. Viimeistään 1200-luvulla kristinusko alkoi levitä myös Savoon, ensin idästä ja sitten lännestä. Vähitellen kirkollinen elämä vakiintui. Juva kuului Savilahden seurakuntaan, josta käsin papit hoitivat laajaa seurakuntaa. ”Ennen pitkää ei juvalaisia kuitenkaan tyydyttänyt pappien satunnaiset ja tilapäiset vierailut, vaan ruvettiin kaipaamaan kiinteämpää yhteyttä kristilliseen kirkkoon.” (Juvan historia, s 27). Niinpä 19.1.1442 Turun piispa Maunu II Tavast ja juvalaisten edustajat allekirjoittivat sopimuksen seurakunnan perustamisesta.
Juvan seurakunnan – ja kunnan, olivathan ne yhtä ja samaa paikallisyhteisöä 1860-luvulle saakka – perustamisesta on nyt kulunut 575 vuotta. Vuosisatojen ajan kristinusko on vaikuttanut juvalaisten elämään. Sen myötä on kehittynyt sosiaalihuolto, koululaitos ja nykyinen hyvinvointiyhteiskunta. Vaikka ei se aina ole ollut helppoa. Kulkutaudit, katovuodet ja sodat ovat kurittaneet myös Juvaa. Seurakunnassakaan kaikki ei ole aina sujunut kitkatta. Vaikka seurakunnassa on palvellut uskollisia pappeja, lukkareita ja muita työntekijöitä, toisinaan juvalaisia on ehkä kaduttanut piispan kanssa tehty sopimus papin ja pappilan ylläpidosta. Esimerkiksi pian uskonpuhdistuksen jälkeen kirkkoherraksi tullut Yrjänä Eerikinpoika Memmoi oli jatkuvasti kärhämässä seurakuntalaisten kanssa. Hän joutui heti seurakuntaan muutettuaan vuonna 1561 talonpoikien pahoinpitelemäksi kinkeri- ja veronkantomatkallaan (Juvan historia, s 132). Onneksi nykyisin välit kirkkoherran ja seurakuntalaisten välillä ovat sellaiset, ettei niitä tarvitse selvitellä käräjillä!
Kulunutta 575 vuotta ajatellen on tänään syytä kiitokseen. Seurakunnan perustaminen on merkinnyt niin maallisen kuin hengellisen hyvinvoinnin kasvua. Voimme olla kiitollisia esivanhemmillemme siitä kristillisestä perinnöstä, jonka he ovat meille välittäneet. Tästä minäkin olen osallinen ja kiitollinen, ovathan sukujuureni Juvalla. Iän karttuessa alkaa yhä syvemmin ymmärtää, kuinka suuri merkitys on kristillisellä traditiolla ja historialla. Juhlavuottaan viettävällä Juvalla on, mistä ammentaa. Siksi merkkivuoteen sisältyy myös tehtävä.
Parituhatta vuotta sitten kaukaisessa Sykarin kaupungissa Jeesus kohtasi yhden ihmisen. Hänen todistuksensa seurauksena usko Jeesukseen levisi koko kaupungissa. Usko välittyi tavallisten ihmisten kautta. Tämä on tärkeä huomata. Uskon välittäminen ei ole vain joidenkin harvojen ihmisten, lähetystyöntekijöiden tai seurakunnan työntekijöiden vastuulla. Tehtävä kuuluu kaikille.
Samarialainen nainen yksinkertaisesti kertoi, mitä hänelle oli tapahtunut. Ei mitään sen ihmeellisempää. Ei sen kertominen vaatinut vuosien koulutusta tai evankelioimiskurssien käymistä. Edes uskon määrä ei ole olennaista vaan uskon kohde. Samarian kaupungin asukkaat uskoivat Jeesukseen. He tahtoivat nähdä Jeesuksen ja menivät hänen luokseen. He pyysivät häntä jäämään kaupunkiin. Evankeliumi kertoo: ”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan.” Jeesuksen sanat synnyttävät uskoa. Näitä sanoja seurakunta ja meidät on kutsuttu välittämään. Siksi rukoukseni on, että Juvalla tapahtuisi sama kuin Sykarin kaupungissa: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Juvalaiset olivat kaukonäköisiä, kun he halusivat tänne oman seurakunnan ja papin. Näin he huolehtivat siitä, että Jumalan sanaa julistetaan ja sakramentteja jaetaan, ihmisiä opetetaan ja ohjataan kristilliseen elämään niin ajalliseksi kuin iankaikkiseksi parhaaksi. Tämä työ jatkuu. Nyt on meidän sukupolvemme vuoro huolehtia siitä, että kristinuskon sanoma säilyy näillä seuduilla myös tulevaisuudessa. Kyse on itse asiassa yksinkertaisista asioista. Pysykää seurakunnan jäseninä. Huolehtikaa, että lapset kastetaan ja iltarukous siirtyy sukupolvelta toiselle. Lähettäkää lapsenne rippikouluun. Arvostakaa Jumalan sanaa ja seurakunnan yhteistä kokoontumista. Pitäkää rukous voimanlähteenä ja lähimmäisenrakkaus elämänasenteena.
Hyvät juvalaiset. Juva on vanhimpia Savon seurakuntia. Sillä on takanaan pitkä historia. Seurakunnan tulevaisuutta ajatellen mielessäni on testamentti, jonka täällä kappalaisena vuosina 1566-1571 toiminut Mathias Henrikinpoika jätti Juvan seurakunnalle. Hän siirtyi Juvalta vasta perustetun Pieksämäen seurakunnan kirkkoherraksi. Ennen lähtöään hän kirjoitti Juvan messukirjan lehdelle jäähyväissanat. Tekstiin liittyy rukous, joka on yhä ajankohtainen pyyntö: ”Rukoilen ja mitä nöyrimmin anon Isää Jumalaa, kaiken hyvän lähdettä, että hän ainosyntyisen poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden, Pyhän Hengen myötävaikuttaessa, tahtoisi pyhällä hengellään olla läsnä Juvan seurakunnan opettajissa, että Jumalan valtakunta lähestyisi, että Jumalan sana, tuo taivaallinen leipä, kylvettäisiin, istutettaisiin ja kasteltaisiin ja saisi Jumalalta kasvun, niin että tämä seurakunta sanan kuulemisen ja uskon avulla varttuisi täydelliseen miehuuteen ja tulisi yhdeksi ruumiiksi, jonka pää on Kristus Jeesus, joka on siunattu iankaikkisesti Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Amen.” (Juvan historia, s 138)