Luukkaan jouluevankeliumissa enkeli kertoi Betlehemin paimenille ilouutisen: Teille on syntynyt Vapahtaja! Sanoman vakuudeksi enkeli antoi paimenille merkin. Tämä on teille merkkinä: Te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Tämän merkin paimenet löysivät ja ylistivät Jumalaa. Vastasyntynyt avuton lapsi on merkki, johon kukaan ei voi loukkaantua. Se on merkki, joka pehmittää kovimmankin sydämen.
Vanha Simeon saa muutamaa viikkoa myöhemmin pitää samaa lasta sylissään. Paimenten tavoin hänkin kiittää ja ylistää Jumalaa siitä, että hän on uskollinen lupauksissaan ja lähettänyt kansalleen ja koko ihmiskunnalle pelastajan. Simeon on profeetta, jonka Jumala antaa nähdä jotain siitä, mitä lapsesta tulee. Simeon on varmaan pyhistä kirjoituksistakin lukenut myös sen, minkä monet muut ovat jättäneet huomaamatta, koska se ei ole heitä miellyttänyt. Simeon alkaakin puhua merkistä, jonka edessä kaikki eivät ihastukaan ylistämään Jumalaa.. Hän puhuu merkistä, joka jakaa ihmisiä. Hän puhuu merkistä, joka koettelee heitä. Monet kompastuvat siihen. Monet se myös nostaa ylös epätoivosta.
Monet olivat odottaneet Messiasta kuin joulupukkia, joka tullessaan kysyy: ”Onko täällä kilttejä lapsia.” He, Jumalan lain noudattamiselle omistautuneet, odottivat Messiaasta voitokasta sankaria, joka kostaa syntisille ja Jumalan pilkkaajille ja nostaa lakia seuranneet vihdoin kunniaan, jakelee heille lahjojaan, palkintoja uskollisuudesta. Heille Jeesus olikin loukkaus. Hän oli loukkaus seurustellessaan syntisten, publikaanien ja pakanoiden kanssa. Hän oli loukkaus julistaessaan Jumalan valtakuntaa pakanain Galileassa. Hän oli loukkaus antaessaan Jumalan nimissä syntejä anteeksi. Hän oli loukkaus paljastaessaan hurskaiden odottajien tekopyhyyden ja omahyväisyyden. Hän oli loukkaus ilman maallista voimaa ja valtaa. Pitkin matkaa monet kääntyivät pois.
Kaikkein suurin loukkaus Jeesus oli ihmisten käsiin annettuna, häväistynä ja ristiinnaulittuna. Ihmiset peittivät pettymyksestä kasvonsa. He eivät kestäneet katsoa nasaretilaista, jonka ehkä jossain vaiheessa toivoivat olevan sen, jota he olivat odottaneet. Jeesus itse sanoi noina viimeisinä päivinä olevansa monelle kompastuskivi. Mutta toisaalta hän sanoi olevansa myös se uskon ja elämän kulmakivi, josta juutalaisten ja meidänkin pääsiäispsalmissamme ylistetään Jumalaa.
Apostoli Paavali kirjoittaa Kristukseen loukkaantumisesta 1. korinttilaiskirjeensä alussa. Hänenkin mukaansa loukkauksena on erityisesti risti, tappio ja häpeä. ”.Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisille, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” Kreikkalaiselle filosofialle puhe rististä ja Jumalan itsensä antamisesta heikkouteen oli logiikan vastaista. Loogista ja oletuksen mukaista olisi ihmisen pyrkiminen kohti Jumalaa olemalla vahva, viisas, ehjä ja täydellinen, koska Jumala on juuri sitä. Puhe rististä ei seuraa ihmisen ajatuksen kulkua eikä pyrkimystä kohti Jumalaa. Se on paradoksi, oletuksen vastaista, Paavalin mukaan hulluutta.
Näin Jumala on kuitenkin hyväksi nähnyt, koska ihminen ei voi pelastaa itse itseään. Omalla voimallaan ja viisaudellaan hän ei voi pelastaa itseään. Siksi Jumalan on täytynyt tulla alas ihmisen heikkouteen, häpeään ja kuolemaan. Siksi juuri risti on se alhaalla liikkuvan Jumalan merkki, josta syntinen, heikko ja voimaton ihminen voi löytää Jumalan antaman toivon ja pelastuksen. ”Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumalan valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin yksikään ihminen ei voi ylpeillä Jumalan edessä.”
Yhä Jeesus ja hänen ristinsä on merkki, johon kompastutaan. Omiin voimiinsa ja viisauteensa luottavalle modernille ihmiselle hän on merkki, joka saattaa yhä kelvata hellyttävänä seimen lapsena kaiken muun joulurekvisiitan joukossa. Hän saattaa kelvata vuorisaarnan etiikan opettajana ja kaikkien heikkojen ystävänä. Mutta kärsivänä Vapahtajana ja syntien sovittajana hän ei välttämättä kiinnosta, pikemmin loukkaa. Tämänkin kirkon alttaritaulusta käytiin aikoinaan kovaa keskustelua: Sata vuotta sitten usko ihmisen omiin kehitysmahdollisuuksiin oli niin vahva, että kyseltiin tosissaan, onko aihe enää nykyaikana ollenkaan ajankohtainen modernissa kirkossa.
Harras uskokin vääntyy helposti sankariuskoksi, jossa Jeesuksesta tulee voittajan merkki, menestyjän brändi, viisaan valinta. Ja voi niitä, jotka eivät kulje samoissa joukoissa, heiluta samoja tunnuksia, täytä samaa mittaa. Tällä kunnian tiellä menevät usein Jumalan ja ihmisen omat voitot ja tappiot sekaisin. Tälläkin tiellä kompastutaan usein, uuvutaan, kun ei jaksetakaan olla sankareita, uuvutaan kun kulissit kaatuvat ja omat voimat loppuvat.
Mutta edelleen Jeesus nostaa uupuneita, kompastuneita, omat voimansa, keinonsa ja kunniansa menettäneitä. Hän on edelleen sama syntisten ystävä, joka etsii kadonneita, synnin, elämänkokemusten ja toisten ihmisten kolhimia ja haavoittamia ihmisiä.
” Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.”, sanoo Simeon Marialle. Usein ajatellaan, että näillä sanoilla Simeon ennusti sen tuskan, jota Maria joutui aikanaan kokemaan Jeesuksen ristintietä katsellessa. Asiayhteys korostaa kuitenkin toista näkökulmaa. Simeon sanoi, että hänen sylissään lepäävä lapsi tulee koettelemaan myös Mariaa itseään. Edes Mariaa ei pelasta se, että Jumala on valinnut hänet ja kutsunut hänet Poikansa synnyttäjäksi ja äidiksi. Hänenkin sydäntensä ajatuksia tulee seulomaan sanan, lain ja armon kaksiteräinen miekka. Hänenkin tulee syntisenä ihmisenä murtua Jumalansa edessä, jotta Simeonin sylissä lepäävä lapsi voisi hänet nostaa ja pelastaa, yksin uskosta ja yksin armosta. Edes Marialle ei oltu varattu muuta tietä. Kuinka sitten kenellekään muulle?