Adventtisunnuntain evankeliumi kuuluu asiayhteydeltään hiljaisen viikon ja pitkäperjantain tapahtumien edelle. Nehän ovat myös Palmusunnuntain tekstejä. Jeesus oli tulossa viimeistä kertaa Jerusalemiin, juutalaisten pääsiäisjuhlille. Jo matkan alussa hän puhui häntä Jerusalemissa odottavasta kärsimisestä ja kuolemasta. Juhlille saapuva joukko tervehti häntä kuitenkin pyhän kaupungin porteilla iloisesti messiaanaan. Juuri samaa reittiä messiaan olikin määrä tulla, alas Öljymäen rinnettä laskeutuvaa tietä ja sen jälkeen ylös kultaisesta portista suoraan temppelivuorelle, Siioniin.
Sitä reittiä Jeesus ratsasti hiljaisena aasinvarsalla. Hän tiesi, mitä lähipäivinä oli tulossa. Kultaisesta portista Jeesus saapui suoraan temppelialueelle. Hän meni temppeliin ja puhdisti sen Jumalan käyttöön, hänen asuinsijakseen. Niin. miksi luemme palmusunnuntain evankeliumin adventtina? Miksi tänään kokoonnumme laulamaan Hoosiannaa, emmekä palmusunnuntaina?
Kirkkovuoden juhlakalenteri muodostui ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana. Samalla tavalla kuin juutalaiset olivat vuosittain juhlineet kansansa historian suuria Jumalan pelastustapahtumia, niin kristitytkin halusivat tehdä, liittyiväthän niin monet evankeliumien tapahtumat samalla juutalaisiin juhla-aikoihin. Seitsemän paastoviikkoa ennen pääsiäistä seurattiin Jeesuksen matkaa kohti Jerusalemia ja kärsimystietä ristille ja sen jälkeen pääsiäisaamuna tyhjälle haudalle. Vastaavasti ennen joulua lähdettiin neljän viikon ajan seuraamaan messiaan odotusta ja pyhän perheen matkaa kohti Betlehemiä. Ymmärrettiin, että kumpaakaan matkaa ei tehty vain Jeesusta muistellen vaan hänen kanssaan. Jeesus itse sai puhutella seurakuntaa näiden tapahtumien ja hänen omien sanojen kautta.
Siksi myös kohti Betlehemiä matkaan lähdettäessä, samalla koko kirkkovuoden matkalle, haluttiin ottaa Jeesus kuninkaana vastaan kansansa keskelle. Seurakunta halusi liittyä siihen juhlivaan joukkoon, joka ottaa vastaan Jeesuksen messiaanaan, häneltä apua ja siunausta rukoillen. Temppeli on kuva ihmisolemuksesta. Jeesuksen astuminen sisään temppeliin on kuva siitä, kuinka hän tulee elämäämme ja puhdistaa olemuksemme käyttöönsä.
Evankeliumitekstissämme puhutaan siunauksesta. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Siunaamisesta on viime vuosien aikana tullut arkikielen sana. Uutistoimittaja saattaa sanoa, että ”Eduskunta siunaa hallituksen esityksen.” Ajattelemme, että siunaaminen tarkoittaa hyväksymistä. Kuvitellaan, että se on kuin päänsilitys ja kaiken hyväksyminen: ”Hyvä, juuri noin sitä pitää.” Tällainen siunauksen ymmärtäminen tuntuu olevan taustalla, kun vastustetaan siunauksen rukoilemista ihmisille, jotka sitä pyytävät.
Siunaus ei ole kaiken menneen ja tehdyn hyväksymistä, ei edes kaiken sen hyväksymistä, mikä on edessäpäin. Sitä, joka kaikessa täyttää Jumalan tahdon, on jo ensin siunattu. Siunattu hän, joka tulee Herran nimeen. Jeesus on siunattu. Siksi hän täytti kaikessa Isänsä tahdon. Hänessä Isän suunnitelma toteutuu. Siunaus tuleekin aina Kristuksen kautta ja hänen mukanaan. Siunauksen rukoileminen jollekin on sen pyytämistä, että Jumalan hyvä tahto voisi hänessä tapahtua. Siunauksen pyytäminen on sen pyytämistä, että Jeesus astuisi hänen elämäämme, antaisi meille rauhansa ja ilonsa ja ottaisi meidät käyttöönsä.
Juuri tätä me rukoilemme seurakuntana ja sen jäseninä erityisesti adventtina. Adventin rukous kuuluu: Tule, Herra Jeesus! Tule keskellemme, anna ilosi ja rakkautesi, anna rauhasi ja anna keskinäinen yhteys. Ota meidät käyttöösi. Tule kirkkoomme. Tule sinne, missä olemme nimessäsi koolla. Tule koteihimme. Tule sisimpäämme. Täytä koko elämämme rauhallasi ja rakkaudellasi. Jos joku tällaista siunausta elämäänsä pyytää, mikä voisi olla syy kieltäytyä sitä rukoilemasta hänen kanssaan?
Se paikka, jonka Jeesus Jerusalemin temppelissä puhdisti, oli uloin esipiha. Juuri sen olivat rahanvaihtajat ja uhrieläinten kaupustelijat vallanneet. Alunperin tuo esipiha oli kuitenkin tarkoitettu niiden rukouspaikaksi, joita juutalaiset pitivät syystä tai toisesta epäpuhtaina: Se oli varattu rukouspaikaksi niille, joita ammatin tai vamman tai muun erilaisuuden tähden pidettiin epätäydellisinä ja kelvottomina, niin ja tietenkin muukalaisille, jotka halusivat rukoilla Aabrahamin ja Iisakin Jumalaa. Heidän oikeuttaan Jeesus raivokkaasti puolusti kaatamalla kumoon rahanvaihtajien ja uhrieläinten kaupustelijoiden pöydät.
Kristuksen läsnäolon tuoma siunaus on Jumalan lahja. Sen tulee olla tarjolla kaikille. Sen tulee olla tarjolla erityisesti jokaiselle, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi, alamittaiseksi, torjutuksi, syntiseksi. Sen tulee olla tarjolla kaikille, joilla on armon nälkä ja jano. Se on Kristuksen tahto. Sitä tahtoa meidän tehtävämme on seurakuntana ja sen jäseninä heijastaa. Kun tämä toteutuu, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kun tämä toteutuu, Hän itse on varmasti keskellämme ja jakanut siunaustaan.